Paljon melua kirjoista

Ferranten Napoli-sarjan viimeinen osa Kadonneen lapsen tarina jatkaa Ferranten vahvaa linjaa kuvaten Italian ja Napolin muutoksia 70-luvulta 90-luvulle. Italian politiikka, muuttuva maailma sekä ihmisten luoviminen maailman ja naapuruston politikoinnin keskellä jatkuu samoin kuin aiemmissa osissa, joista olen kirjoittanut: Loistava ystäväni , Uuden nimen tarina ja Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät . Elina on kirjoittanut jo arvostelussaan vuodelta 2019 Kadonneen lapsen tarinasta ja kertaa siinä juonen hyvin. En siis itse kuvaa juonta tässä toistamiseen niin tarkasti. Voin kuitenkin todeta olleeni Elinan kanssa samaa mieltä, että päähenkilö Elenan päätös jättää rauhallinen ja mukava aviomiehensä Pietro sekä lähteä huikentelevaisen Ninon matkaan oli raivostuttava. Alusta alkaen oli selvää, ettei Elenalle käy romanssissa hyvin: Nino oli jo aiemmin kerta toisensa jälkeen todistanut olevansa naisiin menevä mies isänsä tapaan, mutta tästä huolimatta Elena oli ihastunut kautta koko

  Paula Nivukosken Onnelliset aakkoset on lumoava kirja aakkosista ja muumeista kauniin kielen kera. Onnellisten aakkosten jokainen aukeama esittelee yhden aakkosen ja kauniin tarinan, jossa leikitellään aina kulloisellakin kirjaimella. Kuvakirja on höystetty Tove Janssonin ihanilla ja tutuilla kuvituksilla sekä kauniin harmonisella värimaailmalla.  Parasta Onnellisissa aakkosissa on kielellä ja sanoilla leikittely. Jokaisessa tarinassa on käytetty oikein ilolla aukeaman kirjainta ja keksitty mitä mielikuvituksellisimpia tapoja sanoittaa asioita ja Janssonin muumien maailmaa. Vaikka muumikirjat ovat aivan oma lukunsa eikä tällä ole varsinaisesti niiden kanssa mitään tekemistä, on tämä aakkoskirja silti oikein ihanaa luettavaa. Joka aukeamalla päätän, että tämä on lempiaukeamani, koska löydän jotain aivan oivaltavaa joka sivulta.  Nautin Nivukosken kerronnasta jo hänen esikoisromaaninsa Nopeasti piirretyt pilvet   parissa. Nivukosken kieli on runomaista, kauniin soljuvaa ja kielikuva

  Viime keväänä lukemani Beth O'Learyn esikoisteos  Kimppakämppä oli omassa genressään aivan ihana kirja, joten halusin ehdottomasti tarttua O'Learyn seuraavaankin romaaniin. Hattaransävyinen  Vaihtokauppa oli onnekseni aivan yhtä hurmaava, jos ei jopa parempikin. Jotenkin mieleni janoaa näin korona-aikaan hyvän mielen kirjoja ja fantasiaa, jotain jonne voi uppoutua ja tietää, että kaikki päättyy hyvin. (Vaikka myönnettäköön, olisin minä tämän lukenut varmasti ilman pandemiaakin, mutta nyt erityisesti nautin tästä!) Vaihtokaupassa Lontoossa asuva kolmekymppinen Leena on aivan burnoutin partaalla, kun taas pienessä maalaiskylässä asuva isoäitinsä Eileen (79 v.) on kyllästynyt oman kylänsä tuttuihin ihmisiin ja kaipaa seikkailuun. He keksivätkin vaihtaa asuntojaan hetkeksi – Leena pääsee lepäämään maaseudun rauhaan saatuaan kuukauden palkallista lomaa töistä, ja Eileen pääsee deittailemaan ja seikkailemaan suurkaupunkiin. Leena kohtaa lähes heti yrmeän miehen Jacksonin, jonka

Olen Turtschaninoffin fani, sillä olen tykännyt lähes hänen kaikista fantasiakirjoistaan ja luonnonläheisestä kerronnastaan erittäin paljon. Helsingin alla on kuitenkin poikkeus tähän jatkumoon, sillä tästä puoliksi tosimaailmaan ja puoliksi myytteihin perustuvasta romaanista en tahtonut saada otetta. Helsingin alla -romaanin päähenkilö on ysiluokkalainen Alva, joka on aina kokenut olevansa erilainen kuin muut. Hänellä on myös ollut muistihäiriöitä ja hän tarkkailee ympäristöään herkeämättä haluten painaa mieleensä jokaisen ihmisen ja yksityiskohdan. Hänen epäilyksensä osoittautuvat pian todeksi, kun häntä seuraa nahkatakkinen Nide, joka kertoo olevansa Helsingin alla sijaitsevan Alistadin asukas ja Alvan olevan puolestaan valtakunnan kadonnut prinsessa. Alva lähtee Niden matkaan Alistadiin. Alvan perään lähtee hänen koulutoverinsa Joel, joka on ihastunut Alvaan ja epäilee Niden aikeita. Joel kohtaa oman seikkailunsa Alistadissa, ennen kuin löytää Alvan – ja hän oli oikeassa epä

Ruusun nimi on eittämättä klassikkoteos ja sikäli lukemisen arvoinen, mutta monien lukemieni kehujen jälkeen se ei lunastanut odotuksiani. Sitä on verrattu Da Vinci -koodiin – mikä ei itse asiassa ole mielestäni mikään suuren suuri kehu – mutta vertaus on itse asiassa mielestäni aika huono. Siinä, missä Da Vinci -koodi on selkeän juonivetoinen vaikka käsitteleekin uskonnollista symboliikkaa, Ruusun nimi on mysteerin kaapuun puettua teologian filosofiaa ja semantiikkaa. Suoraan sanoen minun olisi pitänyt kirjoittaa Ruusun nimestä heti sen luettuani, sillä sen monitahoisuuden ja koukeroisuuden vuoksi olen unohtanut paljon siitä, mitä romaanista ymmärsin luettuani sen. Romaanin esipuheessa akateemikko kirjoittaa kertovansa benediktiinilaisluostarista tarinan, joka perustuu hänen löytämilleen käsikirjoituksille. Tarinassa vanha benediktiinimunkki Adso kirjoittaa muistelunsa kummasta tapauksesta, jonka hän kohtasi seuratessaan fransiskaanimunkki Williamia erääseen benediktiiniluosta