perjantai 17. marraskuuta 2017

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (Elina)


Elena Ferrante: Uuden nimen tarina. Nuoruus.
WSOY 2017
suom. Helinä Kangas
508 sivua
Alkuteos: Storia del nuovo cognome. 2012.

Luin Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäisen osan Loistava ystäväni toukokuussa ja nyt sain käsiini kirjastosta sarjan seuraavan osan. Oli mukavaa palata napolilaiseen ilmapiiriin jo näin pian. Tämä osa jatkaa suoraan siitä mihin edellinen päättyi eli Lilan ja Stefanon häistä. 16-vuotias Lila menee naimisiin kauppiaan pojan kanssa kun taas hänen ystävänsä, romaanin kertoja, Elena jatkaa opiskeluaan.

Ystävättärien tiet erkaantuvat monessa kohtaa tämän romaanin aikana. Elena lähtee Pisaan opiskelemaan kun taas Lila muuttaa tuoreen aviomiehensä kanssa uuteen kerrostaloon kalliille alueelle. Päällisin puolin hän näyttää elävän ylellistä elämää, mutta melko pian avioiduttuaan hän huomaa, ettei mies ole kuitenkaan se oikea ja joutuu alistumaan tämän pahoinpideltäväksi heti hääyöstä alkaen. Elämä 60-luvun Napolissa ei suinkaan ole helppoa ja Ferrante kuvaa oivasti yhteiskunnan tilaa: Lilan pitää mukautua uuteen kotivaimon rooliinsa ja häneltä odotetaan jälkikasvuakin. Miesten maailma sen sijaan on väkivaltainen ja korruptoitunut. Elena taas on opiskeluidensa osalta hieman hukassa ja hän yrittää häivyttää murrettaan ja osaamattomuuttaan.

Vaikka edellisen osan lukemisesta ei minulla ollut kovinkaan kauan vierähtänyt aikaa, niin pitipä palautella taas ensi alkuun hieman mieliin korttelin nuorison nimiä. Vaikka romaanin päähenkilöt ovat toki Elena ja Lila niin kuvataan siinä koko naapuruston nuorten tekemisiä ja menemisiä. Elena ja Lila rakastuvat myös samaan poikaan, Ninoon. Elena on tähän ensimmäisenä ihastunut, mutta kuin esimerkkiä noudattaen Lila ihastuu myös tuohon aluksi vastenmielisenä pitämäänsä poikaan. Nuoret lähtevät yhdessä myös rantalomalle. Vaikka lomaa kuvataan perinpohjaisesti ja välillä vähän turhankin, niin kertoo se kuitenkin paljon näiden henkilöiden nuoruudesta, siitä että he ovat jo erkaantuneet kodistaan ja perheestään. Elena ei kuitenkaan ole päästänyt vielä irti ajatuksestaan, että Lila on häntä fiksumpi ja valovoimaisempi.

Jälleen luin tämän romaanin vauhdilla, lähestulkoon yhdellä istumalla. Tälläkin kerralla osasyyllisenä oli kirjaston lähestyvä eräpäivämäärä, mutta yllättävän kevyesti tuntui viisisataa sivua hupenevan kun oli hyvä lukuromaani edessä. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 26. sukutarina. Toki Uuden nimen tarina on paljon muutakin kuin sukutarina ja ennen kaikkeahan se on tarina ystävyydestä, ei suvusta. Kuitenkin koen, että perheen ja taustan merkitys on näissä Napoli-romaaneissa hyvin suuressa osassa. Lila on jäänyt perinteisen roolin vangiksi kun taas Elena pyrkii irrottautumaan suvun perinteistä ja aloittamaan omaa polkuaan.

torstai 16. marraskuuta 2017

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (Hanna)



Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Gummerus 2017
680 sivua


Ikimetsien sydänmailla päätyi ostoskoriini jo heti alkuvuodesta. Luin Kamulan teoksesta ennen sen julkaisua, eikä kirjan kuvauksessa ollut mitään, mikä minua ei olisi kiehtonut. Kirjassa herätetään eloon Suomi n. 1400-luvulla mutta ei pelkästään historiallinen Suomi vaan myös tuon ajan taika haltijoineen, tietäjineen ja myyttisine elementteineen.

Suomen historian, suomalaisen mytologian ja niiden kautta ”realistisen” fantasian liittäminen toisiinsa on yhdistelmä, joka vain vetoaa. Käytän epämääräistä nimitystä ”realistinen” fantasia, sillä kyse ei kuitenkaan ole kyse maagisesta realimista.

Ikimetsien sydänmailla kertoo tarinaa Juko Rautaparran perheestä. He ovat muuttaneet Juvalta hieman pohjoisempaan Savoon veroja karkuun. Juko on uusissa naimissa edellisen vaimonsa kuoltua. Edellisestä avioliitostaan hänellä on kolme lasta: murrosikää lähentelevä ja tiedonjanoinen Tenho, 14–15-vuotias ja sosiaalisiin piireihin haikailea Varpu sekä miehuuden kynnyksellä oleva 16-vuotias Heiska. Jukolla on myös uudesta avioliitosta vastasyntynyt lapsi Mielo, jonka syntymästä koko tarina lähtee liikkeelle. Lisäksi talouteen kuuluu Jukon äiti.

Romaanin alkupuolella Heiska lähtee ensi kertaa metsälle isänsä ja lähiseudun miesten kanssa. Retkellä Heiska kohtaa kohtalokkaita ja vietteleviä koettelemuksia, joista traagisin on kuitenkin kohtaaminen karjalaisten kanssa. He langettavat Jukon päälle kirouksen, jolla on merkittäviä ja tuhoisia seurauksia koko perheen kannalta. Edessä on muun muassa taisto kontion kanssa, ja veronkerääjänkin aiheuttaa ongelmia. Iloakin on kuitenkin luvassa, sillä kesäjuhlat odottavat – myös Varpua, joka osallistuu ilonpitoon ensimmäistä kertaa.

Mukana on myös muita hahmoja naapurustosta, vihamielisiä karjalaisia sekä tietenkin Yörnin äijä eli seudun tietäjä. Puhumattakaan metsänneidoista, haltijoista ja muista myyttisistä olennoista ja tapahtumista, joita tämän runsassivuisen opuksen varrella  voi kohdata.

Romaanissa ei ole selkeää juonta, jota lähdetään viemään eteenpäin, vaan siinä keskitytään pikemminkin kuvaamaan perheen arkea. Kunkin perheenjäsenen kohdalla punotaan toki omia juonilankoja, joiden voi nähdä johtavan tulevissa osissa kohti jännittäviä hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan Ikimetsien sydänmailla on melko hidastempoinen. Hidastempoisuus ei kuitenkaan tässä tilanteessa on haitaksi, sillä arjen kuvausten kautta tuodaan todella ja uskottavasti esille ajan tapoja.

Vaikka hidastempoisuus ei haittaa, romaanin dialogi on mielestäni turhan tönkköä. Arjen kuvaus ikään kuin siirtyy myös dialogiin, joka äityy ajoittain turhan esitelmöiväksi tai esitteleväksi. Muutenkin on  vaikea kuvitella, että nuoret puhuisivat toisilleen siten kuin romaanissa tekevät. Epäuskottavaa dialogia on kuitenkin helppo katsoa läpi sormien, sillä arjen kuvaus on muuten vetoavaa.

Teoksessa on kolmannen persoonan kertoja, ja näkökulma vaihtelee Jukon kolmen vanhimman lapsen välillä, mikä viittaa siihen, että tämä kuusiosaiseksi kasvava Metsän kansa -sarja kietoutuu nimenomaan nuorten kohtaloiden ympärille. Siten se muodostaa heidän ja suvun kasvutarinan.

Kuten arvata saattaa, luontosuhde nousee romaanissa merkittävästi esille. Lisäksi romaanihenkilöistä ja heidän teoistaan huokuu arvostus saunaa, metsää, haltijoita ja vanhoja jumalia kohtaan (vaikka kristinusko alkaakin vallata Suomessa jalansijaa). Tämä asetelma tekee teoksesta kiehtovan, sillä se on samaan aikaan fantasian kaltaista siirtymättä täysin fantasian puolelle.

Lukuhaasteessa asetan Ikimetsien sydänmailla kohtaan 42. Esikoisteos.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus (Elina)


Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Tammi 2003
398 sivua
suom. Kristiina Rikman
Alkuteos: Hateship, Friendship, Courtship, Loveship, Marriage. 2001

Olen lukenut aiemmin Alice Munrolta vain yhden romaanin, Kerjäläistytön. Tuolloin vuonna 2014 oli tarkoituksena lukea enemmänkin Munron tuotantoa, mutta näin on taas monta vuotta vierähtänyt ennen kuin ehdin hänen novellikokoelmiinsa jälleen tarttua. Onneksi kuitenkin nyt oli sopiva väli Munrolle, sillä pidin tästä kirjasta paljon.

Kerjäläistytöstä jo totesinkin, että se on Munron tuotannossa pienoinen poikkeus, enemmänkin romaani kuin kokoelma novelleja. Viha, ystävyys, rakkaus sen sijaan on hieno novellikokoelma, vaikka siinäkin samat teemat kyllä toistuvat. Munron realistinen tyyli pääsee taas oikeuksiinsa ja kielikuvat ovat tässäkin teoksessa mahtavia ja henkilöhahmot vikoineen päivineen inhimillisiä. Realismi on Kerjäläistytön tavoin paikoin jopa inhottavaa, mutta toisaalta taas niin sykähdyttävän tarkkanäköistä ettei voi kuin ihailla.

Vaikka Munron maailma kuvaa pääosin Kanadaa, tuntuu se silti kovin läheiseltä ja yleismaailmalliselta. Hänen tarinoissaan kuvataan niin ihmissuhteiden muutoksia, sairastumista ja kuolemaa kuin aviopareja, ystäviä, vanhempia ja lapsia, sukulaisia, kaupungistumista ja salaisuuksien paljastumisia. Väliin kohtalo ja pienet hassut kohtaukset tai tapahtumat saattavat muuttaa koko novellin, ja elämän, suuntaa suurestikin. Joissakin novelleissa kuolema ja sairaudet ovat pinnalla, mutta toisaalta yksikään novelli ei kuitenkaan ole surullinen - päin vastoin niissä on ihanaa humoristista otetta elämään.

Parhaiten mieleeni jäi kokoelman avauskertomus (josta myös kokoelman nimi on lähtöisin) Viha, ystävyys, riiaus, rakkaus, häät, jossa taloudenhoitajan elämä mullistuu kun perheen teinityttö ja tämän ystävänsä pelleilevät hieman hänen kustannuksellaan kirjoitellen kirjeitä. Lopulta Johannalle käy kuitenkin, hupaisaa kyllä, aivan hyvin. Tässä novellissa tulee hyvin esille Munron taito sisällyttää paljon pieneen tilaan. Pieni sattumus eli tyttöjen viaton leikki johtaa Johannan kannalta suureen elämänmuutokseen.

Munron novellien jälkeen jää hieman tyhjä olo ja tuntuu hankalalta tarttua mihinkään muuhun kirjaan. Tämä kertoo vain siitä, miten hyviä nuo novellit ovat. En myöskään oikein osannut lukea novelleja putkeen vaan tarvitsin aina vähän aikaa välissä - novellit ovat nimittäin kuin pieniä romaaneja, niin paljon niissä on syvyyttä. Muutama novelli kyllä sekoittui keskenään mielessäni kun niitä luin lyhyen ajan sisällä, kenties novellien tapahtumat ja teemat olivat kuitenkin lähellä toisiaan.

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 30. Kirjan nimessä on tunne.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Helsingin kirjamessut 2017

Kirjamessut valtasivat Helsingin messukeskuksen reilu viikko sitten ja Paljon melua kirjoista raportoi taas tuttuun tapaan messutunnelmiaan!

Messutunnelmaa lauantaina. Kuten kuvasta näkee, me emme
suinkaan ole ainoita, jotka pitävät paljon melua kirjoista.
HANNA:

Oli aivan ihanaa käydä taas Helsingin kirjamessuilla, joka on minulle ehdottomasti yksi vuoden päätapahtumista. Suhtaudun niihin kuin festareihin esiintyjineen kaikkineen. Tällä kertaa osallistuin messuihin perjantai-iltana ja lauantaina koko päivän.

Kävin messujen aikana kuuntelemassa muutamaa keskustelua. Perjantai-illan fantasiakeskustelussa käytiin läpi Risingshadow-sivuston suosituimpia opuksia ja tultiin siihen lopputulemaan, että kotimaisissa kirjoissa arvostettiin laatua, mutta ulkomaisissa kirjoissa suosittiin takuuvarmoja mutta
sikäli yllätyksettömiä ja mauttomia teoksia. Kuuntelin myös keskustelua vampyyreista ja hirviöistä fiktiossa, ja vilkaisin keskustelua "kirja-ala murroksessa". Totesin kuitenkin pian, että kirja-ala on ollut nyt messuilla murroksessa niin monena vuotena peräkkäin, että voin jättää aiheen tänä vuonna välistä ja palata sen pariin vaikkapa ensi kerralla.

Antikvaarisilla kirjamessuilla tuli tuttuun tapaan kuolattua muutamaakin kirjaa
(kuten Elsa Beskowia), jotka jäivät tällä kertaa ostamatta.
Tänä vuonna en siis käynyt läheskään niin monissa keskusteluissa tai haastatteluissa kuin aiempina vuosina. Voi niitä aikoja, kun opiskelijana oli aikaa käydä messuilla joka päivä säntäämässä eri keskusteluiden välillä. Olen kuitenkin seurannut vuoden mittaan häpeällisen vähän kirjauutisia, ja sikäli oli hyvä vain kiertää osastolta toisille katsomassa uusinta satoa.


Hannan messulöydöt.
Ja hyväkin niin, sillä bongasin WSOY:n osastolta Andrzej Sapkowskin Noituri-saagan uusimman Myrskykausi, ja voi sitä ihmetykseni määrää, sillä en ollut lainkaan osannut odottaa moista. WSOY ja Sapkowski tekivät siis saman tempun kuin viime vuonna ja pääsivät yllättämään. Olin ollut siinä uskossa, että sarjan lopettava Järven neito oli jäänyt viimeiseksi. Ostin tietenkin Myrskykauden heti. Teos on itsenäinen  kirja, mutta toivon vain, ettei kyseessä ole väkinäinen teos, jolla yritetään pitää rahamyllyt käynnissä Witcher-tietokonepelien suuren suosion vuoksi.
Lisäksi ostin Anni Kytömäen Kivitaskun. Pidin hänen esikoisestaan Kultarinta, ja jään odottaa samanlaista luonnon lumoa tältäkin järkälemäiseltä teokselta. Näiden teosten avulla toivottavasti sopii jäädä odottamaan ensi vuoden messuja.


ELINA:
Kuten Hannasta, niin minustakin oli jälleen ihanaa päästä kirjamessuille kiertelemään ja olisipa tosissaan niin paljon aikaa, että ehtisi messuille joka päivä... Olin messuilla tänä vuonna jälleen avajaispäivänä eli torstaina. Luin itse asiassa juuri viime vuoden messupostauksen ja olen näköjään myös vuosi takaperin kastellut kenkäni tuona samaisena torstai-iltapäivänä. Tällä kertaa taivaalta tulikin räntää ja lunta oikein kunnolla messupäivänä. Eipä siinä mitään kun vaan pääsi messukeskuksen vilinään niin unohtui märät kengät kokonaan.

Elinan messulöytöjä
Tyypilliseen tapaani keskityin kiertelemään kirjakojuja ja divaripuolta lävitse. Kahden euron laareja oli tänä vuonna aivan valtavan paljon ja muutama pokkari sieltä tarttuikin mukaan: chick lit -suosikkini Sophie Kinsellan Hääyöaie (josta olen postannut täällä) sekä Tarquin Hallin Vish Puri -dekkari (sarjan ensimmäisen osan luin alkuvuodesta). Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa on ollut toivelistalla jo kauan, divaripuolelta taas löytyi halvalla Tenavat-sarjiksia ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä mukaan lähti vielä Mauri Kunnaksen ihana uutuus Koiramäen Suomen historia.


Ainoana harmituksena huomasin vasta messujen jälkeen, että Alan Bradleylta oli ilmestynyt uusi Flavia de Luce -romaani ja senhän olisi saanut kirjamessuilta hieman halvemmalla. Bazarin osasto taisi jäädä valitettavasti kokonaan käymättä. Onneksi joulupukille voinee jättää kirjatoiveita ;)

Messuilla oli myös Harry Potter -bussi
Messujen suosikkijuttuihini kuului ihana Harry Pottereista tuttu Poimittaislinja-bussi keskellä messuhallia. Punainen double-decker on tietysti tuttu näky Lontoossa käyneelle, mutta olihan tuo hauska yllätys Potter-faneille. Bussin toisessa kerroksessa istuessa tuntui hassulta katsella alla viliseviä ihmisiä. Bussissa sai kuunnella lapsille suunnattuja äänikirjoja, mutta sopi tuo aikuisillekin pieneen levähdystaukoon. Kirjakassien raahaaminen ja messuhallia ympäriinsä ravaaminen kun käy vähintäänkin urheilusta.

torstai 19. lokakuuta 2017

Agatha Christie: Mykkä todistaja (Elina)


Agatha Christie: Mykkä todistaja
Wsoy 1985
332 sivua
Suom. Kari Ahonen
Alkuteos: Dumb Witness. 1937.

Agatha Christien Mykkä todistaja on viimeinen kesällä lukemani kirja ja sitten pääsenkin kirjoittelemaan jo enemmän ajantasaisista lukemisistani. Mykkä todistaja vie lukijan Market Basingin pikkukylään Englannin maaseudulle. Rikas vanhapiika Emily Arundell on kuollut ja jättänyt koko omaisuutensa seuraneidilleen miss Lawsonille. Hercule Poirot saa kirjeen ja hän näyttää sitä Hastingsille mietteissään, sillä kirje on kirjattu huhtikuussa, kaksi kuukautta takaperin. Miss Arundell kaipaa kipeästi Hercule Poirot'n apua ja tämä lähtee heti Market Basingiin saadakseen vain kuulla, että Arundell on menehtynyt. 

Hercule Poirot on kiinnostuvinaan miss Arundellin talosta ja jää paikkakunnalle tehdäkseen tutkimuksia. Hänen selvitettäväkseen jää, kuoliko miss Arundell täysin luonnollisesti vai oliko kyseessä murha. Lisäksi hänen pitäisi saada selville kuka murhan olisi voinut tehdä ja miten. Christielle tyypilliseen tapaan näyttämölle marssitetaan iso joukko Arundellin sukulaisia, joilla kaikilla on pulaa rahasta: sisarusten lapset Charles, Theresa ja Bella perheineen. Romaanin nimi viittaa sen sijaan Arundellin koiraan, terrieri Bobiin, josta hän viimeisinä hetkinään hourailee. Bobilla on tapana leikkiä pallollaan portaissa, joissa Arundell kaatui vain paria viikkoa ennen kuolemaansa. Terrieristä romaani saa ehdottomasti lisäpisteitä, en äkkiseltään muista yhtäkään Christien dekkaria, jossa koira olisi saanut näin paljon tilaa kerronnassa. Harmi, ettei koira ole päässyt kansikuvitukseen.

Mykkä todistaja on klassinen Christie-dekkari Hercule Poirot'n tapaan ja se vilisee pikkukaupungin väkeä, vääriä johtolankoja, epäselviä tapahtumia sekä todistajien epämääräisiä lausuntoja. Kaikkinensa se on siis aivan mukavaa luettavaa dekkarinälkään. Hahmot ovat Christielle hyvin tyypillisiä ja ihmissuhteiden dynamiikka on tärkeä osa tarinaa. Arundell ei ollut lainkaan tyytyväinen sukunsa nuorempaan polveen. Hulttio Charles on ainaisessa rahapulassa, mutta voisiko hän kuitenkaan olla sentään murhaaja. Theresa on tietoinen viimeisimmistä muotivirtauksista, mutta hän laittaa rahansa turhuuksiin ja on kihlautunut nousukkaan kanssa. Theresaa jäljittelee hänen serkkunsa Bella, joka on kenties hyvä äiti, mutta täysin tylsä ja on mennyt vieläpä naimisiin kreikkalaisen lääkäri Tanioksen kanssa. Arundellin mielestä ulkomaalaisiin ei voi ainakaan luottaa. 

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt. Tähän kohtaan voisi toki sijoittaa kaikki Christien romaanit, jotka kertovat pääasiassa 1900-luvun alkupuoliskosta. Tässä romaanissa mainitaan erityisesti vuoden olevan 1936. Aivan kaikissa Christien romaaneissa ei alleviivata ajankohtaa niin tarkasti, mutta toki romaanista voisi monilta osin päätellä mihin ajanjaksoon se sijoittuu: esimerkiksi onhan Arundellilla vielä taloudessaan niin seuraneiti, palvelijatar kuin keittäjätärkin. Suomennos on valitettavasti myös hieman vanhahtava kieleltään. Tämä oma painokseni kirjasta on 80-luvulta, mutta ilmeisesti suomennos on tehty jo 50-luvulla.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Elizabeth Gilbert: Big Magic. Uskalla elää luovasti (Elina)


Elizabeth Gilbert: Big Magic. Uskalla elää luovasti.
Gummerus 2016
288 sivua
suom. Laura Beck 
Alkuteos: Big Magic. 2015.

Elizabeth Gilbertin Big Magic osui ensimmäisen kerran silmiini sen värikkään ulkoasun vuoksi. Tarkoituksenani olikin laittaa kirja lukuhaasteessa kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis, mutta siihen kohtaan tulikin jo sitten jotain muuta, joten lopulta päätin sijoittaa tämän kohtaan 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (esimerkiksi kohdat 4, 10, 14, 23). Noin muuten tämä ei kuulu normaalisti lukemiini kirjoihin lainkaan, harvinaisen vähän tulee luettua puhdasta self help -kirjallisuutta. Toisaalta tämä olikin ehkä sen vuoksi ihan mukavaa vaihtelua kaikkien kesällä luettujen dekkareiden jälkeen.

Elizabeth Gilbert on tullut tunnetuksi ennen kaikkea bestselleristään Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä. En ole tuota kirjaa lukenut tai edes siitä tehtyä elokuvaa nähnyt, joten tämä oli minulle ensimmäinen kosketus Gilbertin tekstiin. Hän kirjoittaa varsin sujuvasti ja huomaan lukijana olevani monesta asiasta samaa mieltä, mutta jokin kirjassa silti häiritsee kautta linjan. Ehkä se on Gilbertin hengellinen lähestymistapa ideoiden maailmaan sekä taikuudesta ja aarteista puhuminen.

Kirja kehottaa lukijaansa olemaan luova niin päivittäisessä arkisessa työssä ja elämässä kuin harrastuksissakin. Gilbert kirjoittaa toki omasta näkökulmastaan eli suurin osa esimerkeistä tulee hänen omasta elämästään kirjailijana. Muut taiteenalat jäävät harmittavasti yksittäisten viitteiden tasolle, joten oppien soveltaminen on haastavaa. Gilbert puhuu niin rohkeuden kuin sinnikkyydenkin tärkeydestä. Hänen mukaansa luovankin ihmisen täytyy tehdä jatkuvasti ahkeraan töitä ja seurata ideoita tarkkaavaisesti. Tämä tuntui mielestäni tärkeimmältä annilta tässä kirjassa: omaa luovuuttaan ei saa esille mitenkään muuten kuin tekemällä ja harjoittelemalla. Inspiraatio saattaa pilkahtaa milloin tahansa, mutta töitä on silti tehtävä.

Huomasin jatkuvasti ajattelevani kirjaa lukiessa, että pitäisipä taas itsekin aloittaa kirjoittaminen ja maalaaminen, kaksi luovaa harrastustani jotka ovat jo kauan sitten jääneet kaiken muun jalkoihin. En muista milloin olisin viimeksi tarttunut siveltimeen tai kirjoittanut jotain muuta kuin blogia. Varmasti jollekin ammatikseen luovaa työtä tekevälle tämä kirja saattaisi antaa vielä enemmän. Luin kirjan jo pari kuukautta sitten, mutta en ole vieläkään esimerkiksi aloittanut nyt uudelleen kuvataideharrastustani. Ehkä vielä jonakin päivänä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Agatha Christie: Poirotin lyhyet jutut (Elina)


Agatha Christie: Poirotin lyhyet jutut
Wsoy 1976
246 sivua
suom. Aulis Rantasen johtama Kouvolan kieli-instituutin 2. kurssi 1975-76
Alkuteos: Poirot's Early Cases. 1974.

Poirotin lyhyet jutut on Agatha Christien klassinen novellikokoelma täynnä ihania lyhyitä Hercule Poirot'n seikkailuja. Kyseessä on yksi viimeisimpiä Christien tuotoksia. Englanninkielinen nimi (Early Cases) paljastaa, että kyseessä ovat Hercule Poirot'n varhaiset jutut, mutta jostain syystä teos on käännetty hölmösti Poirotin lyhyiksi jutuiksi. Luulin, että tämä johtuisi siitä, että Christien ensimmäinen novellikokoelma Poirot Investigates (vuodelta 1924) on käännetty nimellä Poirotin varhaiset jutut, mutta huomasin että tuo käännös onkin vasta vuodelta 1982, joten sekään ei selitä tätä omituista käännöstä. Niin tai näin, lyhyissä jutuissa on kuitenkin kyse Hastingin kertomista Poirot'n onnistuneista varhaisista jutuista heti sen jälkeen kun hän on ratkaissut Stylesin tapauksen.

Useat näistä tarinoista olivat jo hirveän tuttuja Hercule Poirot -televisiosarjasta. Esimerkiksi novellit Cornwallin mysteeri, Suklaarasia, Kukkatarha, Hunnutettu nainen ja Voitontanssiaisten tapaus on myös televisioitu. Tai itse asiassa suurin osa kaikista kuudestatoista novellista on. Tämän vuoksi sijoitankin tämän novellikokoelman lukuhaasteessa kohtaan 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta. En nyt sitten tiedä onko tuo kyseinen tv-sarja kovin suurta taidetta, mutta ehkä tämä nyt tähän lukuhaasteeseen kuitenkin kelpaa. Monet novellit tuntuivat tutuilta myös sen takia, että niiden juonikuvioissa on samaa Christien muiden romaanien kanssa. Kenties osa näistä onkin jalostunut tästä lyhyestä novellista pidemmäksi romaaniksi.

Kaikkiaan tätä novellikokoelmaa oli varsin mukavaa lukea. Luinkin tämän tosissaan jo kesälomalla heinäkuussa enkä tietenkään jaksa enää edes sen tarkemmin jokaista novellia erikseen muistaa. Kesälukemisena Poirot-tarinat ovat kuitenkin verrattomia ja muistan kyllä nauttineeni tämän kokoelman lukemisesta. Näissä tarinoissa ovat tietenkin mukana myös aina niin ihanat hahmot Hastings (kertojana) sekä komisario Japp.

Christie onnistuu hyvin pitämään juonikuvionsa kasassa ja hänen arvoituksensa toimivat hyvin myös novellimuotoisina. Toisaalta novellit ovat myös hyvin tiiviitä ja useat uudet henkilöhahmot aiheuttavat lukijalle ongelmia pidemmällä juoksulla. Näitä novelleja on mukava lukea aina yksi silloin ja toinen tällöin. Huomasin ainakin itse, etten oikein pystynyt keskittymään kovin moneen novelliin peräkkäin, koska aloin sekoittaa juonikuvioita ja hahmoja keskenään. Yksittäin luettuina nämä ovat kivoja välipaloja pidempien romaanien keskelle. Erityisen kutkuttavia ovat mielestäni ainakin Lemesurierien perintö sekä kokoelman päättävä Kukkatarha. Market Basingin arvoitus taas on sinänsä hauska, että toisessa kesällä lukemassani Christien romaanissa Mykkä todistaja tapahtumapaikkana on myös Market Basing.