sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä (Elina)


Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä
Bazar 2016
317 sivua
Suom. Maija Heikinheimo.
Alkuteos: I Am Half-Sick of Shadows. 2011.

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, sain pääsiäisen aikaan erään kirjan luettua. Kyseessähän oli juuri hankkimani Alan Bradleyn uusin Flavia-dekkari. Sarjan ensimmäisen osan luin itse asiassa vuosi sitten pääsiäisenä. (Huomaa samaan tyyliin otettu narsissikuva!) Moittia ei voi ainakaan sarjan suomennostahtia: tämä on nimittäin jo neljäs osa ja kovin tiheästi näitä Bradleyn kirjoja on ilmestynyt markkinoille. Hyvä näin, sillä suomennosjälki on omasta mielestäni kuitenkin ihan laadukasta nopeudesta huolimatta ja mitä enemmän hyvää luettavaa, sen parempi.

Muuten tämä kirja ei ehkä sopinut pääsiäiseen parhaiten vaan paremminkin jouluun, sillä Buckshawin kartano on valmistautumassa joulun viettoon. Flavian isä on kuitenkin rahahuolien vuoksi joutunut myöntymään, että kartanoon pääsee elokuvaryhmä kuvaamaan uutta elokuvaa tähtenään näyttelijä Phyllis Wyvern. Elokuvaryhmän saapuminen ja yllättävä lumimyrky sotkevatkin Flavian joulusuunnitelmat aivan täysin. Flavia nimittäin on päättänyt saada joulupukin kiinni ja kehitellyt sitä varten erityisen liuoksen, jota hän aikoo levittää savupiippuihin.

Tässä romaanissa päästään taas mielestäni parhaiten ensimmäisen osan tunnelmaan. Olenkin aiemmin kirjoittanut, että ensimmäinen osa oli mielestäni paras, mutta tässä sille oikein hyvä haastaja. Erityisesti pidin siitä, että palattiin jälleen lukitun kartanon arvoitukseen - selväähän nimittäin on, että eräänä aamuna kartanosta löytyy ruumis. Elokuvatähtien esitystä on tullut kylästä seuraamaan lukuisa joukko ihmisiä, jotka ovat lumimyrkyn takia jumissa. Murhaaja voi siis olla melkeinpä kuka hyvänsä. Jos jotain miinuspuolia pitäisi etsiä niin murhan jälkeiset tapahtumat eivät taustoita tarpeeksi henkilöhahmoja. Romaanin loppuratkaisu tulee siis eteen vähän turhan nopeasti eikä se ole juoneltaan kovinkaan kiinnostava. Yleensä moitin romaaneja kenties liiasta hidastempoisuudesta ja turhista tapahtumista ja toivoisin pientä karsimista tekstiin, mutta tässä taas olisin toivonut ehkä enemmänkin tekstiä, jotta juoni olisi voinut kasvaa tarvittaviin mittoihin.

Juurikaan muuta moitittavaa en romaanista keksi. Kuten poliisikomisario romaanin loppupuolella toteaa, on asetelma kuin Agatha Christien romaanissa (jälleen kerran). Vanha englantilainen kartano, joukko ihmisiä lumimyrkyn vankina ja tietenkin yksi hieman näsäviisas pikkutyttö ratkaisemassa rikosta. Kyllä, kaikki ainekset ovat kasassa. Aiemmin en ole tainnut kommentoida vielä kansikuvituksia, mutta sanotaanpa nyt tässä kohtaa, että nekin ovat hyvin onnistuneita ja kauniita - niin tässä kuin aiemmissakin osissa. Nyt jäämme taas odottelemaan Flavian seuraavaa seikkailua.

Sarjan aiemmat osat:
Piiraan maku makea
Kuolema ei ole lasten leikkiä
Hopeisen hummerihaarukan tapaus