Siirry pääsisältöön

Tekstit

Rupi Kaur: aurinko ja hänen kukkansa

Kirjoitin maaliskuussa Rupi Kaurin esikoisteoksesta maitoa ja hunajaa , johon en aivan varauksetta ihastunut. Se jätti kaipaamaan hieman enemmän pureskeltavaa. Onneksi Kaurin toinen teos aurinko ja hänen kukkansa on viimeistellympi versio edeltäjästään. Samoissa aihepiireissä liikkuvat runot ovat mielestäni monipuolisempia ja sain niistä enemmän irti. Kaipaamiani kielikuvia on tässä kokoelmassa huomattavasti enemmän ja runoissa riittää hieman pohdittavaakin. Myös tämän runokokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja niitä tukevat Kaurin kauniit viivapiirrokset. Kokoelma on jaettu viiteen osaan: lakastuminen, kaatuminen, juurtuminen, kasvaminen ja kukkiminen. Nämä osat tuntuvat sopivat hyvin kokonaisuuteen ja yhdessä luovat teokselle suurempaa kasvamisen teemaa. Kasvuun kuuluu osana myös oma kokemus juurista ja juurtumisesta. Kaur kuvaakin onnistuneesti runoissaan myös perhettä, sukua ja sukupolvia sekä maahanmuuttoa. Rakkaus on myös tärkeänä teemana. Runojen kertojan matkassa päästä
Uusimmat tekstit

Jojo Moyes: Morsianten laiva

Jojo Moyesin vahvuuksiin kuuluu historiallisten tapahtumien yhdistäminen kuvaukseen rakkaudesta sekä ystävyydestä. Morsianten laiva * on tästä taas loistava esimerkki. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaita Moeysin romaaneja tähän asti. Morsianten laiva kuuluu Moyesin varhaisempaan tuotantoon, se on jo vuodelta 2005, mutta suomennos ilmestyi alkuvuodesta. Morsianten laiva sijoittuu 1940-luvulle. Sota on juuri päättynyt ja Australiasta on lähdössä Englantiin suuri joukko sotamorsiamia, jotka eivät ole nähneet aviomiehiään hetkeen. Heidän matkansa järjestetään vanhalla lentotukialuksella HMS Victorialla. Moyes on lainannut ajatuksensa romaaniin aidosta esimerkistä: vuonna 1946 Australiasta todella lähti kohti Englantia HMS Victorious -lentotukialus, joka kuljetti noin 655 australialaista sotamorsianta brittiläisten aviomiestensä luo. Matka kesti lähes kuusi viikkoa ja yksi matkustajista oli Moyesin oma isoäiti. Tämä kaikki kuulostaa niin mielikuvitukselliselta, että en todellakaan ihmette

Thomas Taylor: Kammovarjo

Thomas Taylorin Aaverannasta kertova lasten- ja nuortenfantasiasarja on täydentynyt nyt kolmannella osalla Kammovarjo . Ihastuin kovin sarjan aiempiin osiin Malamanteriin ja Gargantikseen , joista kirjoittelin viime vuonna. Nyt pääsin vihdoin tarttumaan viime vuoden lopulla ilmestyneeseen Kammovarjoon , joka myös lunasti ennakko-odotuksensa täysin. Aaverannan tarinoiden parissa pääsee ehdottomasti pakoon tätä maailman hullunkurista tilaa. Sarjan kolmannessa osassa päähenkilö Herbertin elämään tupsahtaa yllättäen nainen, joka esittäytyy hänen tädikseen. Caliastra on myös maailmankuulu taikuri ja on luvannut yhdessä ryhmänsä kanssa esittää tänä vuonna Kammoyön näytelmän, joka kertoo Aaverannan Kammovarjon legendan. Yleensä näytelmän ovat esittäneet tohtori Thalassi ja rouva Fossiili, mutta tänä vuonna avataan pitkästä aikaa laiturinlopun vanha teatteri. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu, kun Herbie ja Orvokki alkavat etsiä Kirja-apteekin kadonnutta Jenniä ja tutustuvat kummalli

Rupi Kaur: maitoa ja hunajaa

Rupi Kaur on tullut tunnetuksi somesta – hänen runonsa ja kuvituksensa keräsivät niin paljon yleisöä, että hän julkaisi ne lopulta kirjana. Esikoisrunokokoelma maitoa ja hunajaa  ilmestyi ensin omakustanteena. Kirja on suomennettu vuonna 2017. Lisäksi Kaurilta on suomennettu hänen toinen teoksensa aurinko ja hänen kukkansa , johon aion tarttua seuraavaksi sekä pian pitäisi ilmestyä suomennos kolmannesta runokokoelmasta home body. Kaurin runot ovat ennen kaikkea helposti lähestyttäviä ja hänen kuvituksensa virtaviivaisia, mutta eleettömällä tavalla kauniita. Siinä lienee suurin salaisuus hänen suosioonsa. Maitoa ja hunajaa -kokoelman runot on jaettu neljän eri teeman alle: satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Ja nämä luvut kertovatkin runojen aihepiireistä. Kaur kirjoittaa suhteista, siitä miten ja mikä sattuu, millaista on rakastaa, miltä tuntuu kun hajoaa ja miten lopulta paranemisprosessi saa alkunsa. Hän ei käytä juurikaan mitään vaikeita kielikuvia vaan kirjoitta

Emmy Abrahamson: Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista

Emmy Abrahamsonin Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista * saapui minulle postiluukusta eräänä tammikuisena päivänä ja ilahdutti kovasti – ensimmäinen ennakkokappaleeni ikinä! Kirja itsessään oli ihan nopealukuinen ja viihdyttäväkin, vaikka tuskin palaan sen maisemiin enää toista kertaa. Sitä mainostetaan ihan jo kannessa asti sillä, että se perustuu kirjailijan omaan uskomattomaan rakkaustarinaan, mutta mielestäni tässä kirjassa tositapahtumiin perustuminen ei anna romaanille lisää. Olisin toivonut ennemmin, että kirjailija olisi kirjoittanut kaiken kuten se oikeasti tapahtui. Romaani kertoo ruotsalaisesta kolmekymppisestä Juliasta, joka on muuttanut Wieniin ja opettaa englantia kielikoulussa. Hänellä ei oikein ole elämässään kissansa Optimuksen lisäksi mitään ihmeellistä, ystävät eivät oikeastaan välitä hänestä eikä hän heistä, opettajantyö puuduttaa ja kirjailijaksi ei voi ryhtyä, jos ei keksi omaperäistä romaani-ideaa (Julian mieleen pulpahtelevat vain muiden kirjoittamien rom

Kevin Kwan: Ökyrikkaiden ongelmia

Kevin Kwanin Ökyrikkaiden ongelmia on kolmas osa sarjassa. Kirjoitin viime vuonna sarjan ensimmäisestä osasta Ökyrikkaat aasialaiset , mutta toisesta osasta ei löydy blogitekstiä. Sarjan ensimmäinen osa oli mielestäni viihdyttävä ja hauska, vaikka juonenkäänteet olivat jo tuttuja elokuvasta. Toinen osa ei mielestäni tuonut kovasti lisää ensimmäiseen ja sama päti tähän kolmanteenkin osaan. Nickin isoäiti on kuolinvuoteellaan ja koko suku on kerääntynyt hänen hulppeaan taloonsa Singaporeen juonittelemaan, kuka perii mitäkin. Nickillä on lapsuudenkotiinsa Tyersall Parkiin kuitenkin porttikielto, koska hänen välinsä isoäidin kanssa ovat olleet monta vuotta jäissä hänen mennessään naimisiin Rachelin kanssa, mitä isoäiti ei hyväksynyt. Toisaalla Nickin serkku Astrid on joutunut ongelmiin exänsä Michaelin kanssa, joka yrittää sabotoida tämän uusvanhaa suhdetta entiseen heilaan Charlieen ja kieltäytyy allekirjoittamasta avioeropapereita. Astrid joutuu pelkäämään myös poikansa huoltajuuden puo

Tommy Orange: Ei enää mitään

Ei enää mitään on surullinen kuvaus siitä, millaiseen asemaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen edustajat ovat ajautuneet nyky-Yhdysvalloissa. Sorron seurauksena he ovat menettäneet kulttuurinsa, joka on hukkunut globaaliin valtavirtaan. Seurauksena he ovat eksyksissä ja juurettomina omassa maassaan, jossa ei ole jäljellä heidän kulttuuristaan enää mitään. Tommy Orangen kirja kerrotaan 12 eri alkuperäisväestön jäsenen näkökulmasta. Siinä seurataan kunkin elämää ja valmistautumista Oaklandin powwow-juhlaan. Juhlalla on kuitenkin katastrofaaliset seuraukset muutamien henkilöhahmojen tekojen vuoksi Orange kuuluu itsekin alkuperäisväestöön, ja sikäli hän onnistuu kuvaamaan ns. ”nykyintiaaneja” varmasti melko osuvasti. Samalla hän kuvaa sitä, miten stereotyyppisesti alkuperäiskansoista ajatellaan tänäkin päivänä – he eivät kaikki suinkaan pukeudu sulkiin tai asu reservaateissa. Puhumattakaan siitä, että reservaatit eivät millään tavalla ole osa heidän alkuperäistä kulttuuriaan,

Naomi Ishiguro: Escape Routes

Ei varmastikaan ole helppoa lähteä kirjailijaksi, kun täytettävänä tai vertailuna ovat arvostetun ja rakastetun Nobelisti-isän suuret saappaat. Naomi Ishiguron novellikokoelma seisoo kuitenkin omilla jaloillaan ja on eroaa kerrontatyylitään tarpeeksi isästään Kazuosta (vaikka yhtäläisyyksiä on) riittävästi, jotta hänen oma äänensä kuuluu läpi. Vuonna 1992 syntynyt Naomi (puhun nyt poikkeuksellisesti molemmista kirjailijoista etunimellä, jotta erotan heidät toisistaan) kirjoittaa oman sukupolvensa kokemuksista lähtien. Kaikissa Escape Routesin (”Pakoreitit”) maagista realismia tihkuvissa novelleissa hahmot pyrkivät tavalla tai toisella pakenemaan jotain elämässään. Tyyli pysyy melko samanlaisena jokaisessa novellissa, vaikka ne eroavatkin toisistaan. Kokoelmassa on myös kolmeosainen novelli "Rat Catcher", joka on ripoteltu kokoelman alkupuolelle, keskellä ja loppuun. Se on novelleista myös ainoa, joka selkeästi irtaantuu maagisesta realismista suoraan sadun puolelle erä