Paljon melua kirjoista

Jatkoin viime vuonna aloittamieni muumikirjojen uudelleen lukemista sen perusteella, mitä hyllystäni löytyy. Muumilaakson marraskuu olisi sopinut hyvin marraskuun tunnelmiin, mutta tällä kertaa päädyin kuitenkin tarinakokoelmaan Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia . Ja sehän jatkaa Janssonin muumien valloittavuutta jälleen sanoinkuvaamattomalla ihanuudella – vaikka ei aiemmin arvostelemieni Taikurin hatun , Taikatalven ja Vaarallisen juhannuksen tasolle ylläkään. Näkymätön lapsi ei ole tarina samaan tapaan kuin muut muumit vaan se on tavallaan novellikokoelma. Siinä kerrotaan, kuinka eräs vilijonkka kohtaa pelkonsa, kun myrsky piiskaa ja ravistelee hänen taloaan. Siinä kerrotaan, kuinka Nuuskamuikkunen miltei jättää saapumasta Muumilaksoon, sillä ei halua olla riippuvainen kenestäkään – ja kenenkään olevan riippuvainen hänestä. Siinä luetaan tarina Muumipapasta, joka miltei jättää perheensä ja lähtee hattivattien matkaan mutta tuleekin toisiin aatoksiin huomatessaan seikkail...

  Vielä on kesää jäljellä – ainakin tänään oli. Helsingissä on ollut kaunis aurinkoinen ja kesäisen lämpöinen päivä, joten Tove Janssonin Kesäkirja sopii aivan hyvin tämän päivän postaukseen. Kenties huomenna alkava syyskuu tuo mukanaan viileneviä syysiltoja, jolloin voi käpertyä sohvannurkkaan teekupin kanssa kynttilöiden valossa lueskelemaan. Syksy onkin itselleni se mieluisin vuodenaika, mutta Janssonin maalailema kesä on ihanan nostalginen ja raikas myös. Varmasti kaikki suomalaiset, jotka ovat ikinä käyneet millään mökillä, voivat jollain tapaa samastua Janssonin Kesäkirjan maisemiin ja tunnelmaan. Kesäkirja kertoo Sophiasta, joka viettää kesäänsä isoäidin ja isän kanssa saaristomökillä. Välillä joku tulee kylään, kerran käydään naapurissa, soudellaan, tutkitaan lähellä olevaa luontoa, telttaillaan, katsellaan merta ja sen elämää, keskustellaan kaikesta ja nautitaan kesästä. Eräänä kesänä on kova myrsky, ja se kesä aina muistetaan siitä myrskystä. Lopulta aina tulee elokuu,...

Kuten Elina viime vuonna, itsekin päätin tänä vuonna valmistautua juhannukseen lukemalla Janssonin muumikirjoista minkäs muunkaan kuin Vaarallisen juhannuksen . Teos on ehtaa Janssonia ja sitäkin aidompaa muumimenoa tietenkin. Sitä ei voi kuin kerta toisensa jälkeen hämmästellä sitä kaunista yksinkertaisuutta, jolla Jansson kuvaa elämää ja sen filosofiaa muumien kautta.   Ulkona taivas oli vielä valoisa, ja saattoi erottaa jok’ikisen korren maassa. Kuusenlatvojen takana, minne aurinko oli laskenut hetki sitten, viipyi vielä punainen juova odottamassa seuraavaa päivää.   Elina kirjoitti kirjasta niin kauniisti ja juonesta niin kattavasti viime vuonna, että ihan hirvittää kirjoittaa omia aatoksia. 😊 Elina kertoo viimevuotisessa tekstissään tosiaan enemmän juonesta, mutta kertaan nopeasti tässäkin vähän. Kesä koittaa mutta Nuuskamuikkusta ei näy eikä kuulu, ja sehän Muumipeikkoa harmittaa. Suru ei ehdi kuitenkaan hiipiä liikaa puseroon, kun läheinen tulivuori purkautuu...