Paljon melua kirjoista

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän Otava 2014 174 sivua Hanna haastoi minut lukemaan Riikka Pulkkisen uusimman romaanin ja tässä mietteitäni siitä. Riikka Pulkkinen kuuluu minunkin suosikkikirjailijoihini, joten mielenkiinnolla otin vastaan tämän teoksen. Iiris Lempivaaran tarina on mielestäni täynnä alkuja. Iiriksen uusi alku ilman pitkäaikaista poikaystävä Aleksia, Jennifer-siskon tyttären Josefiinan elämän alku, Iiriksen ja Elinan uusi alku ystävinä ja Iiriksen oppilaan Emman uusi alku. Erilaisiin alkuihin ja aloituksiin voi kiteyttää tämän romaanin. Mielestäni nuo erilaisten naisten uudet alut on kirjoitettu ennen kaikkea toiveikkaina, mikä toki genreen sopiikin. Olen kuitenkin hieman kahden vaiheilla, miten Riikka Pulkkinen selviytyy chick litin genrestä. Sanoisin, että paikoitellen hyvin ja paikoitellen ei. Pulkkisen kirjoitustyyli on mielestäni naseva, hänen lauseensa ovat kekseliäitä ja hän huomioi romaaneissaan pi

Tänä vuonna juhlistetaan Finlandia-palkinnon ansiokasta 30-vuotissyntymäpäivää, mikä tulee näkymään blogissamme enemmän ja vähemmän tämän merkkivuoden aikana. (Ohella ei tietenkään tule unohtaa Tove Janssonin juhlavuotta, jonka merkeissä myöskin kirjoitamme pitkin kevättä, kesää ja syksyä.) Finlandia-palkinnon muistaminen ei kuitenkaan ala – kuten olettaa saattaisi – kronologisesti ensimmäisestä voittajasta, vaan paneudun ensimmäisenä viimeisimpään voittajaan, jolle palkinto jaettiin joulukuussa 2013. Vuorossa on siis Riikka Pelon vaikuttava romaani Jokapäiväinen elämämme .  Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme Teos 2014 525 sivua  Olen valitettavasti tällä kertaa hieman hidas liikkeissäni, sillä kirjan julkaisusta, palkinnon myöntämisestä ja jopa siitä, kun itsekin käänsin teoksen viimeisen sivun, on jo kulunut aikaa, mutta kirjoittaa ehdin vasta nyt, kun teos on jo varmasti puhki analysoitu ja kiitetty. Jokapäiväinen elämämme versioi yhden tarinan venäläisen ru

Robert Galbraith: Käen kutsu Otava 2013 suom. Ilkka Rekiaro 463 sivua Alkuteos: The Cuckoo’s Calling . 2013. Tämä kirja kuoriutui jouluna lahjapaketista odotettuna. Vaikka ahmin romaanin parissa päivässä joululomalla niin ajattelin silti kirjoittaa siitä, sen verran mainio se mielestäni on. Lisäksi aihe on taas ajankohtainen, uutisoihan Helsingin Sanomat  kuukausi sitten jatko-osasta. Can’t wait! J. K. Rowling (aka Robert Galbraith) osaa luoda tarinan, joka vangitsee heti ensimmäisiltä sivuilta. Siten tämä romaani ei ole mikään poikkeus kirjailijan tuotannossa. Tässä romaanissa yhdistyivät oikeastaan kaikki mitä olisin voinut toivoa: Rowlingin leikkisä ja sujuva kieli, mielenkiintoinen juoni sekä taitavasti rakennettu brittidekkari, joka tukeutuu riittävästi genreensä mutta on silti jollakin tapaa uusi ja kiinnostava. Käen kutsun voisi hyvin kuvitella Agatha Christien tai P. D. Jamesin uran jatkoksi pienellä nykyajan ripauksella kuten yökerhoilla,

Tasa-arvoista Minna Canthin päivää kaikille! Kuvassa on yksi hyllyni aarteista: Minna Canthin Kootut teokset , joihin valitettavasti sivuamani Agnes ei kuitenkaan lukeudu. Lisäksi kuvassa on tasa-arvon päivään sopiva kirjanmerkkini. Tällä kertaa minulla ei ole kirjaa tai muuta tekelettä arvosteltavani, vaan haluan muistaa yhtä Suomen tärkeimmistä kirjailijoista nyt, kun hänen kunniakseen pyhitetty päivä lähenee loppuaan. En voi sanoa olevani varsinainen Minna Canth -tuntija, mutta luonnollisesti olen kolunnut oman osani hänen teoksistaan peruskoulun, opiskelujen ja vapaa-aikanikin puolesta. Viimeisimmästä Canth-lukukokemuksestani on jo aikaa siitäkin, joten muistikuvani teoksista ovat melko hataria enkä kiusaa lukijoita analysoimalla (vielä) tarkkaan teoksia, joista on puhuttu jo monet kerran monessa eri mediassa. (Tarkempaa analyysia on luvassa, kunhan pääsen käsiksi itselleni vieraiksi jääneisiin teoksiin Minna Canthin Kootuista teoksista, joka nököttää hyllyssä

Viimeinen osa Riikka Pulkkisen romaaniin perustuvasta tv-sarjasta Raja nähtiin YLE:llä sunnuntaina. Mikäli sarja meni sinulta sivu suun, niin pääset vielä katsomaan kaikki jaksot Yle Areenasta .      Anja keskustelee Julianin kanssa rakkauden ja himon rajasta antiikin tragedioissa.       Kuva on lainattu Ylen sivuilta . Tässä pohdintojamme sarjan viimeisestä osasta. ELINA: Tässä jaksossa aletaan vihdoinkin käsitellä rakkauden ja himon välistä rajaa enemmän ja näkyvämmin. Antti Luusuaniemen Julian on yhä mielestäni hieman kahtiajakoinen. Toisaalta hän onnistuu hyvin näyttelemään perheenisää ja väitöskirjantekijää, mutta ei vaimoaan koulutytön kanssa pettävää miestä. Mari sen sijaan uskoo rakkauteen, mutta todellisuus on jotain muuta. Julianin lause ”Meidän pitäis jutella” ei kerro Marille muuta kuin että Julian haluaa nähdä hänet. Mari ei vielä osaa lukea ihmissuhteiden koodeja ja sitä, mitä Julian tuolla lauseella tarkoittaa. Kun taas esimerkiksi Julianin

Rajan toinen osa on takana: ulos se tuli viime sunnuntaina 2.3. ja hajamielisetkin pääsevät katsomaan sen vielä Yle Areenasta . Vuorossa on viime viikon tapaan meidän näkemyksiämme siitä, mikä sarjassa toimii, mikä ei ja mitä mieltä olemme tästä keskimmäisestä jaksosta. HANNA: Päästyäni Rajan tv-adaptaation makuun ja kompuroituani yli muutamien viime kertaisten ärsytyksen aiheiden pystyin tällä kertaa nauttimaan sarjasta toisella tasolla. Hahmot eivät olleet enää vain oman mielikuvitukseni tuotetta, vaan niistä tuli oman formaattinsa – television – ehtojen alaisia. Marin hahmon ulkonäkökään ei enää häirinnyt, kun tiesi, mitä odottaa. Marista ja Tinkasta jopa pidin tällä kertaa – en sinällään hahmoista, vaan siitä, miten onnistuneesti teinityttöjen ystävyyssuhde kuvataan. Kaikki ärtymys, mitä tytöt saattavat herättää, ei ole seurausta omien mielikuvieni murtamisesta vaan sen sijaan heidän yleisestä naiiviudestaan, mikä sekin on sinällään sekä kirjailijan, ohjaajan et