Paljon melua kirjoista

  Julkisia salaisuuksia on ensimmäinen Munron teos, jonka olen ikinä lukenut. Se valikoitui viime vuoden kirjamessujen antikvariaattipuolelta, kun etsin sieltä tarkoituksella jotain Munrolta ja tsekkasin Gooreadsista, mitkä tarjonnan kirjoista olivat saaneet parhaat arvostelut. Julkisia salaisuuksia tarttui siis mukaan, ja plussaa tuli siitä, että löysin siitä tällaisen vanhemman painoksen. Julkisia salaisuuksia koostuu kahdeksasta novellista, jotka sijoittuvat tavalla tai toisella samaan pikkukaupunkiin tai sen huudeille Kanadassa. Hahmot vaihtelevat kuitenkin novellista toiseen ja ajankohdatkin muuttuvat, joten jokainen tarina on itsenäinen ja täysin irrallinen muista – vaikka samoja nimiä saattaakin välillä vilahdella mukana. Tämä on kiinnostava tapa rakentaa fiktiivistä maailmaa: eri hahmot eri aikoina samassa paikassa, mutta rivien väleissä vilahtelevat vihjeet raottavan vähän ikkunaa myös muiden novellien tapahtumiin. Hienovaraisista vihjeistä voi päätellä niin paljo...

Olen aivan häkeltynyt Kazuo Ishiguron taidosta kuvata tylsältäkin vaikuttavaa asiaa niin vetoavin sanankääntein, että ei voi kuin heittäytyä niiden vietäväksi. Alun alkaen voisi ajatella, että vanhan hovimestarin muistelot työnsä merkityksestä, arvokkuuden ajoista ja siitä, ”mitä arvokkuus todella on” olisivat puuduttavaa luettavaa, mutta Ishiguro tuo tapahtumat, sanat ja eleet eloon. Myös Elina kirjoitti Pitkän päivän illasta vuonna 2018. On 1950-luku. Stevens on toiminut vuosikymmenien ajan arvostetun Darlington Hallin hovimestarina, mutta ajat ovat muuttuneet. Vanha lordi Darlington on vaihtunut amerikkalaiseksi isännäksi herra Faradayksi, joka on muuttanut englantilaiseen kartanoon ja ostanut niin sanotusti ”koko paketin” hovimestareineen. Henkilöstö on kuitenkin vähentynyt ja kartanosta suljetaan alueita, kun vanhat aateliskartanot kuihtuvat ja maailma nykyaikaistuu. Stevensin on vaikea sopeutua Faradayn rentoon tyyliin ja vitsailuun, mutta hän tekee parhaansa palvellakseen ...

Yasunari Kawabatan Lumen maa jätti minut hämmentyneeksi. En ihan tiedä, mitä ajatella kirjasta tai miten sitä pitäisi tulkita. Kyseessä on Nobel-voittaja, joten teoksen kirjallinen arvo tuskin on kyseenalaistettavissa enkä missään nimessä niin teekään. Tunnistan kyllä, että teos on laadukas, mutta se vaatisi varmasti toisen lukukerran uusin, ei aivan niin länsimaisin silmin, jotta sen voisi täysin ymmärtää – jos edes voi ymmärtää olematta sisällä japanilaisessa kulttuurissa. Lumen maa on Kawabatan 40-luvulla kirjoittama tarina tokiolaisesta miehestä Shimamurasta, joka matkaa lumisen vuoristokylän kylpylään. Junassa matkalla hän näkee sairaalta vaikuttavan miehen ja häntä hoivaavaan kauniin nuoren naisen, jota Shimamura tarkkailee salaa ikkunan kautta. Vuoristokylässä on vuosikymmenelle tyypillisesti vielä useita geishoja, ja Shimamuralle käy ilmi, että eräs toinen nuori nainen – Komako nimeltään – jonka Shimamura tapasi edellisellä kylpyläreissullaan, on hänkin ryhtynyt gei...