Paljon melua kirjoista

Unelma puusta lopettaa Maja Lunde ilmastokvartetin ja osoittaa, ettei sarjan huipennukseen tarvita kiihtyvää tahtia tai suuria taisteluita. Sen sijaan vauhti suorastaan hiipuu tässä romaanissa, jossa lopulta ei tapahdu paljon mutta joka antaa lukijalle ajattelemisen aihetta. Aivan kaikkinensa en kuitenkaan ollut lopetukseen tyytyväinen, vaan joitain elementtejä jäin kaipaamaan. Ilmastokvartetissa Lunde kuvaa ympäristökriisin seurauksia ihmiskunnalle itsenäisissä teoksissa, jotka kaikki sijoittuvat kuitenkin samaan kriisien riuduttamaan maailmaan. Sarjan aloittavassa Mehiläisten historiassa mehiläiset ovat kadonneet, mikä tiettävästi on eräs pahimmista kuoliniskuista ihmiskunnalle ja yhteiskunnille sellaisina kuin ne tunnemme. Toisessa osassa Sininen Etelä- ja Keski-Eurooppa ovat pahan kuivuuden riivaamia ja ihmiset pyrkivät pakolaisleireiltä pohjoiseen, jossa sataa senkin edestä. Kolmannessa osassa Viimeiset pelastetaan puolestaan sukupuuton partaalla käynyt mongolianvillihevon...

Olenkin tänä vuonna ottanut ihan asiakseni tutustua Maja Lunden ilmastokvartettiin, sillä keväällä luin Mehiläisten historian ja kesällä Sinisen . Nyt lukuvuorossa oli kolmas ja viimeisin osa Viimeiset , joka jatkaa Lunden tasaisen laadukasta ja realistista linjaa. Kuten aiemmatkin osat, Viimeiset on kolmessa aikatasossa kulkeva tarina ilmaston- ja ympäristönmuutoksen ravistelemasta tulevaisuudesta sekä siitä historiasta, joka on johtanut tähän päivään ja sen yli. Mehiläisten historia käsitteli mehiläiskatoa, Sininen vesipulaa ja Viimeiset puolestaan eläinten sukupuuttoa – tarkemmin sanottuna mongolianvillihevosten (eli przewalskinhevosten / takhien) päätyä sukupuuton partaalle (ihmisten toimesta) sekä toimia lajin elvyttämiseksi. 1800-luvulla Pietarin eläintarhan eläintieteilijä Mihail kuulee liiketuttavaltaan Poljakovilta, että Mongolian aavikoilta on löydetty merkkejä takheista – muinaisesta ensimmäisestä villihevosesta. Innostuneena Mihail kirjoittelee kuulun eläintenpyydys...

Nykykaikaan ja 2040-luvulle sijoittuva Sininen ei ole dystopia vaan se voisi olla täyttä totta. Maja Lunde kuvaa vesipulasta kärsivää Eurooppaa ja pakolaisleirejä tavalla, joka näyttäytyy täysin mahdollisena. Siksi romaani iski syvälle. Maja Lunde kirjoittaa nimittäin faktapohjaista ilmastokirjallisuutta : hänen ilmastokvartettinsa romaanit pohjautuvat tutkimukseen sekä yhteistyöhön asiantuntijoiden kanssa. Se asettaa lukijan eteen peilin, jonka kautta lukija ovi tarkastella omaa osuuttaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan. Monesti ilmastoromaanit voi olla helppo sivuuttaa pelkkinä skenaarioina. Ne luovat kuvaa siitä, millaiseksi maailmamme saattaisi muuttua, jos emme tee mitään, mutta kuvaukset ovat eittämättä fiktiota. Ne voivat motivoida muutosta ja saada lukijat ajattelemaan enemmän ympäristöään, mutta niihin voi suhtautua kevyestikin. Niissä on voimaa, mutta niiden luoma maailma ei kiedo välttämttä lukijaa ahdistuksen tunteisiin: kuvaukset ovat niin selkeästi tulevaisuutta, ...