Kuten Elina viime vuonna, itsekin päätin tänä vuonna valmistautua juhannukseen lukemalla Janssonin muumikirjoista minkäs muunkaan kuin Vaarallisen juhannuksen . Teos on ehtaa Janssonia ja sitäkin aidompaa muumimenoa tietenkin. Sitä ei voi kuin kerta toisensa jälkeen hämmästellä sitä kaunista yksinkertaisuutta, jolla Jansson kuvaa elämää ja sen filosofiaa muumien kautta. Ulkona taivas oli vielä valoisa, ja saattoi erottaa jok’ikisen korren maassa. Kuusenlatvojen takana, minne aurinko oli laskenut hetki sitten, viipyi vielä punainen juova odottamassa seuraavaa päivää. Elina kirjoitti kirjasta niin kauniisti ja juonesta niin kattavasti viime vuonna, että ihan hirvittää kirjoittaa omia aatoksia. 😊 Elina kertoo viimevuotisessa tekstissään tosiaan enemmän juonesta, mutta kertaan nopeasti tässäkin vähän. Kesä koittaa mutta Nuuskamuikkusta ei näy eikä kuulu, ja sehän Muumipeikkoa harmittaa. Suru ei ehdi kuitenkaan hiipiä liikaa puseroon, kun läheinen tulivuori purkautuu...