Paljon melua kirjoista

  Siinä se sitten oli. Kuoleman varjelusten eli Harry Potterin viimeisen osan loppuun saattamisesta on kylläkin ehtinyt vierähtää jo reilummin yli kuukausi, mutta haikeus sarjan päättymisestä tuli kuitenkin jäädäkseen. Hurahdus Tylypahkaan oli nimittäin niin valtaisa, että siitä ei ihan helposti päästäkään irti. Fanficit ovat kuitenkin tarjonneet lohtua – vaikka niistäkin sain yhden pitkän, erittäin hyvän ficin juuri loppuun ja siitäkin jäi lopulta tyhjä fiilis. Se on se hinta, joka elämän hyvistä kokemuksista on maksettava: niiden jälkeen mikään muu ei hetkeen tunnu ihan yhtä värikkäältä kuin aiemmin. Kuoleman varjeluksissa Harry, Hermione ja Ron eivät palaa Tylypahkaan, vaan lähtevät etsimään hirnyrkkejä: taikavoimaisia esineitä, joihin Voldemort on kätkenyt paloja sielustaan (tämä on pimeän taikuudenkin saralla sitä mustinta magiaa). Kolmikko ei kuitenkaan tiedä lainkaan, missä puuttuvat hirnyrkit ovat, mitä ne ovat tai miten ne tuhotaan. Heillä on vain yksi johtolanka, ja

  Voiko fanficien lukemisen laskea oikeaksi lukemiseksi? Varsinkaan jos kyseessä on lyhyt tarina? Millainen on hyvä fanfic ja mikä on se laadun taso, johon viitsin kallisarvoista aikaani kuluttaa? Miksi fanficejä luetaan? Nämä kaikki ovat kysymyksiä, jotka ovat olleet mulle ajankohtaisia sitten viime kesän, kun innostuin aivan tosissani norjalaisesta tv-sarjasta Skam ja nyt viimeisimpänä hurahdettuani Harry Pottereihin taasen pitkästä, pitkästä aikaa. Tällä viikolla juhlistetaan lukuviikkoa teemalla ”lukemisen monet muodot”, ja tässä näinkin mahiksen pohtia näitä kysymyksiä, joista olen suunnitellut kirjoittavani jo pidemmän aikaa. Fanficit ovat fanitarinoita eli tarinoita, joita fanit kirjoittavat kirjasta, elokuvasta tai sarjasta, josta ovat erityisen innostuneet tai jonka kokevat inspiroivaksi. Ne voivat olla miltei mitä tahansa, jossa maailma ja/tai hahmot ovat samoja kuin alkuperäisessä tuotoksessa, mutta muuten rajoja ei juuri ole. Mistä fanficit syntyvät ja miksi niit