Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä

Tämä oli kyllä genressään todella hyvä lukukokemus. Siihen on varmasti monta syytä aina juonirakenteesta sukupuolirooleihin ja ylipäänsä vaihtelevuuteen, mutta yleisesti tämä pääsi vaihtelevuudessaan yllättämään todella positiivisesti. Mikään maailmankirjallisuuden klassikko Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä ei ole, mutta se vie maailmaa mielestäni kuitenkin eteenpäin virkistävällä tavalla.

Kun kerroin puolisolleni, millaista kirjaa luen/kuuntelen juuri nyt, meinasi hän tukehtua aamuteehensä (ei konservatiivisista vaan juonellisista syistä): ”Yhdysvaltain presidentin poika ja Englannin prinssi! Ei sen korkealentoisempaa juonta ole sitten keksinyt”. Ja pakko myöntää, että oma ajatukseni ennen lukemista oli vähän sama: ajatus romanssista presidentin pojan ja prinssin välillä tuntui aivan liian satuprinssimäiseltä juonelta, jolla ei ole mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa. Ja ehkä näin onkin, mutta Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä onnistuu silti vetämään mukaansa ja saamaan kaiken vaikuttamaan aidolta.

Kirja kertoo siis Alexista, joka on puoliksi latino ja jonka äiti on Yhdysvaltojen ensimmäinen naispresidentti (demokraatti tietenkin). Uusi vaalikampanja on alkamassa ja vastassa on liikemiehenäkin tunnettu konservatiivisia perhearvoja kannattava republikaani (sound familiar?). Mikään ei saa siis mennä presidenttiperheessä pieleen vaalien alla, ja tästä syystä, kun Alex möhlii kansainvälisissä häissä ja riitelee inhoamansa arkkivihollisen, Englannin nuoremman prinssin Henryn kanssa, kulissit on pantava pystyyn ja Alexin on esitettävä Henryn parasta ystävää.

Esityksen myötä tylsimykseltä vaikuttavasti Henrysta alkaa löytyä kuitenkin uusia puolia ja Alex alkaa kyseenalaistaa seksuaalisuuttaan. Pari löytää toisensa, yöllisiä tekstiviestejä lähetellään ja salaisia tapaamisia sovitaan eurooppalaisiin hotelleihin. Henryn homous on tietenkin tarkasti varjeltu salaisuus ja rakastunut pari joutuu navigoimaan kielletyn rakkauden ja politiikan solmuissa – elleivät he lopulta päätä tehdä historiaa.

Vaihtelua genreen

Kirjassa osuu moni asia kohdalleen, mikä tekee siitä erityisen kiinnostavan ja miellyttävän lukukokemuksen kevyen romanttisen kirjallisuuden lajissa. Ensinnäkin mainitsisin juonirakenteen erilaisuuden. Siinä, missä monet romanttiset kirjat keskittyvät kuvaamaan sitä, miten pari kommellusten kautta lopulta tajuaa rakkautensa toisiaan kohtaan ja saavat toisensa kirjan lopussa, McQuistonin kirjassa Alex ja Henry saavat toisensa jo suhteellisen aikaisin kirjassa. Kirja keskittyykin heidän romanssinsa kehittymiseen ja niihin vastoinkäymisiin, joita heillä on odotettavissaan huomionarvoisten poliittisten asemiensa vuoksi.

Romanssin kehittymistä harvoin nimittäin kuvataan – ja vielä harvemmin itse asiassa näin uskottavasti ja lähestyttävän liikuttavasti. Alexin ja Henryn kehittyvää intohimoa ja sen mukana kehittyvää rakkautta kuvataan nimittäin koskettavan aidonoloisesti. Suhteen alkuhuuma ja se tunne, ettei voi ajatella mitään muuta kuin toista ihmistä, on miltei käsinkosketeltava. Seksiäkin kuvataan ja suhteellisen tarkasti, mutta se ei mitenkään häiritse, sillä seksinkin kuvaukset liittyvät aina parisuhteen kehitykseen ja eivät ole siten pelkkää seksillä mässäilyä vaan osa luonnollista elämää ja suhdetta. Seksi on kuitenkin äärimmäisen tärkeä seikka, jonka kautta pari oppii tuntemaan toisiaan ja joka vaikuttaa suhteeseen aivan perustavanlaatuisesti, joten senkään kuvausta ei pitäisi kaihtaa.

Kolmas seikka, mikä saattaa vaikuttaa siihen, että pidin tästä kirjasta huomattavasti enemmän kuin muista genren tarinoista, on hahmokuvaus. Alex ja Henry ovat korkealentoisesta juonesta huolimatta lähestyttäviä ja inhimillisiä. Kumpikaan päähahmoista ei nimittäin ärsyttänyt, toisin kuin yleensä käy. Analysoin tämän johtuvan ainakin osittain sukupuolirooleista. Naispäähahmot kuvataan liian usein tavalla tai toisella vähän kömpelöiksi tai hölmöileviksi varsinkin vastakkaisen sukupuolen ja tulevan siippansa seurassa – vaikka he olisivat miten piinkovia ammattilaisia tahansa, jotenkin heidät saadaan vaikuttamaan epävarmoilta toheloilta.

Tässä ei kuitenkaan sorruta siihen, vaan Alex ja Henry ovat molemmat äärimmäisen koulutettuja, taitavia ja älykkäitä, ja heidän jaetut arvonsa yhdistävät heitä. En osaa sanoa, onko kyse siitä, että itse suhtaudun alitajuisesti kahteen mieheen päähenkilöinä eri tavalla (sisäistettyjen sukupuoliroolien vuoksi) vai vaikuttavatko sukupuoliroolit oikeasti siihen, millaisiksi hahmot romanttisessa kirjallisuudessa kirjoitetaan. Ja pidänkö itse tästä vain siksi, että kahden miehen romanssi tuo vaihtelua genreen, vai onko hahmot oikeasti hyvin kirjoitettu? Todennäköisesti kyse on kaikesta tästä.

Alex ja Henry lähettelevät toisilleen myös sähköposteja erilaisiin vuorokauden aikoihin. Sähköpostit ovat uskottavia ja kiva muoto kirjeromaanista, mitä vaikutelmaa lisää se seikka, että molemmat ryydittävät viestejään pätkillä kuuluisien historiallisten hahmojen kirjeistä. Viestit on muotoiltu hahmojen äänensävyille sopiviksi ja ovat kieleltään luonnollisia. Ihan yleisestikin dialogi ja Alexin tajunnanvirta on kaikki kirjoitettu uskottavasti, ja sehän on tunnetusti haastava laji kirjallisuudessa. Luonnolliselta ja aidolta vaikuttava dialogi nimittäin.

Kaiken kaikkiaan tämä on tosi kiva ja helppolukuinen kirja, jossa on kepeydestään huolimatta mukana tärkeitä yhteiskunnallisia arvoja. Yhdysvaltojen politiikkaa luodataan juuri sopivasti, ja lisäksi kyseenalaistetaan Englannin kuningashuoneen julkisuuskuvaa ja sitä millaisin uhrauksin sitä pidetään yllä. McQuiston onnistuu tuomaan esiin sen, miten emme ole vielä yhteiskuntina päässeet siihen pisteeseen, että kuka tahansa saisi olla avoimesti homo tai yleisestikään ihan mitä vain on. Erityisesti kaikki seksuaalisuuden muodot ovat yhä pannassa monella elämänalueella, mikä on nurinkurista, koska seksuaalisuus on kuitenkin erottamaton osa ihmistä, hänen identiteettiään ja hyvinvointiaan. Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä tuo näkymän maailmasta, jossa voisi toivoa, että vielä joskus elämme: maailmasta, jossa Englannin prinssikin saisi aivan vapaasti olla homo.

Helmetin lukuhaasteessa 2023 Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä sopii kohtiin 9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä; 11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi; 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs; 15. Kirjan nimessä on ja-sana; 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä; 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt; 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta; 40. Kirjassa hylätään jotain; 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla; 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa ja 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan.

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Tammi 2022. 400 sivua / 12h 51 min (äänikirja). Lukija: Jalmari Savolainen. Suom. Johanna Auranheimo. Alkuteos: Red, White And Royal Blue (2019).