Paljon melua kirjoista

Tämän kirjan soisin jokaisen työnantajan lukevan. Kuuntelin Ujot introvertit äänikirjana, jonka aloitin ollessani migreenissä. Liisa Keltikangas-Järvinen on tunnettu psykologian tutkija ja olen itse kiinnostunut psykologiasta ja varsinkin Keltikangas-Järvisen käsittelemistä temperamenttiaiheista, mutta hänen kirjoihinsa en ole tullut tarttuneeksi ennen tätä. Voisin kuitenkin tarttua tämän perusteella enemmänkin. Ujot introvertit -kirjalla on selkeä aie toimia kunnianpalautuksena nimenmukaisesti ujoille ja introverteille. Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että introversio (joka on oikeastaan vain ekstroversio-temperamenttipiirteen toinen pää) ja ujous ovat eri temperamenttipiirteitä, vaikka ne muistuttavat toisiaan ja siksi usein sekoitetaan toisiinsa. Keltikangas-Järvinen myös soimaa nyky-yhteiskuntaa siitä, että näitä piirteitä väheksytään. Kukaan ei tahdo myöntää olevansa ujo tai introvertti, sillä näihin piirteisiin liitetään liian negatiivisa konnotaatioita. On päässyt uno

Luen (aivan liian) vähän sarjakuvia. Annukka Mäkijärven kuvittama ja Hanna-Reetta Schreckin ja Iida Turpeisen käsikirjoittama sarjakuvaromaani Ellen T oli virkistävää vaihtelua ja tarjoili visuaalisesti kauniin tarinan sekä paljon uutta tietoa kuvataiteilija Ellen Thesleffin elämästä. Ellen T tarttui mukaani Ateneumista tammikuussa, kun olin katsomassa Helene Schjerfbeckin ja Ruoveden taiteilijoiden näyttelyitä. Olen toki nähnyt Ellen Thesleffin taidettakin paljon jo ennen tuota näyttelyä ja mielestäni hänellä on monia upeita maalauksia, mutta en tiennyt hänen elämänvaiheistaan juuri mitään ennen kuin luin Ellen T -kirjan. Nyt tammikuun museokäynnistä tuntuu olevan jo pieni ikuisuus - eikä vähiten sen takia, että korona on pakottanut kotoilemaan ja unohtamaan museokäynnit useaksi kuukaudeksi. Toivottavasti kesäkuussa uskaltaisi jo taas museokierrokselle. Ellen T jakautuu eri osiin Ellenin elämänvaiheiden perusteella. Ensin ollaan 1890-luvulla Pariisissa. Tämän jakson sävyma

Kävimme Hannan kanssa katsomassa Humiseva harju -näytelmän  Helsingin kaupunginteatterissa helmikuun alussa ja tuo näytelmä teki meihin molempiin suuren vaikutuksen. Tiesin heti näytelmän jälkeen, että haluan lukea uudelleen Emily Brontën Humisevan harjun , jonka edellisestä lukukerrasta oli vierähtänyt jo helposti kymmenisen vuotta. Romaani tuntui parikymppisestä todella vaikuttavalta. Yksityiskohdat olin jo unohtanut, mutta tunnelmaa en. Ja toisellakin lukukerralla tämä romaani oli yhä edelleen huikea. Hiihtolomareissulle lähtiessä helmikuun puolivälissä pohdin ottaisinko Humisevan harjun mukaan, mutta päädyin valitsemaan muuta luettavaa. Kaikeksi yllätyksekseni löysin kuitenkin loman alkajaisiksi heti mökin hyllystä Humisevan harjun , joten päätin sittenkin alkaa lukea sitä jo lomareissulla ja sainkin sen lähes kokonaan luettua. Kotiin jäi muutama kymmenen sivua, jotka luin omasta painoksestani. Herra Heathcliffin talo on nimeltään Humiseva harju. "Humiseva"

Toissasyksynä luin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan , johon ihastuin täysin. Itärannan tavassa kutoa kieltä on vain jotain niin kovin kiehtovaa ja lumoavaa, mikä vetoaa täysin minuun. Tästä syystä en aikaillut huomatessani Itärannan toisen kirjan myynnissä Helsingin kirjamessuilla viime vuonna. Kudottujen kujien kaupunki on kielellisesti ja kerronnallisesti nimensä veroinen monessa mielessä. En joutunut pettymään kaivatessani Itärannan runollista kielenkäyttöä, mutta osaltaan tämä sama runollisuus kääntyi ajoittain itseään vastaan peittäen juonen ja sen käänteet kauniiden sanankäänteiden alle. Osittain tähän saattoi vaikuttaa se, että luin kirjaa kiireisinä aikoina illalla väsyneenä eikä mieleni ollut kovinkaan vastaanottavainen symboliikalle. En voi silti väittää etteikö kieli olisi ollut kaunista ja lumoavaa tälläkin kertaa: sitä olisi voinut olla vain hitusen vähemmän. Teemestarin kirja sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, mutta Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu sen

Josie Silverin romaanin Ole minun luin loppuun jo talvilomallani helmikuussa, mutta koska postaamiset ovat taas jäljessä niin tässä vasta ajatuksiani kirjasta. Ole minun on romanttinen kertomus Lauriesta ja Jackista, jotka rakastuvat toisiinsa ensisilmäyksellä eräänä joulukuisena päivänä. Romaani ei tuo paljoakaan lisää omaan lajityyppiinsä, mutta se on kuitenkin miellyttävää luettavaa, kun kaipaa jotain kevyempää. Romaanin juoni on kuin missä tahansa romanttisessa komediassa: vuoden 2008 joulukuussa Laurie istuu bussissa ja näkee pysäkillä ihanan miehen, josta ei saa silmiään irti. Hän rakastuu päätäpahkaa mieheen. Uudenvuodenlupauksena Laurie päättää löytää pojan bussipysäkiltä. Vuotta myöhemmin Laurien kämppäkaveri ja paras ystävä Sarah esittelee tuon "bussipojan" Laurielle uutena poikaystävänään. Jack ja Laurie ovat kuin eivät tuntisikaan, mutta arvata toki saattaa, etteivät asiat suju ihan niin simppelisti. Juoni on toki lajityypille sopivasti ennalta-arvattava,

Viimeksi pari vuotta sitten luin kokonaan yhden lapsuuteni ja nuoruuteni suosikkikirjasarjoista eli Harry Potterit . Nyt koronaepidemian vallitessa mieleni kaihosi taas tutun maailman pariin ja kieltämättä Tylypahkaan uppoutuminen on ollut juuri sopivaa ajanvietettä nyt, kun kaikki normaalit arkiset asiat ovat kääntyneet päälaelleen. Kirjojen maailmassa kaikki on lohduttavasti kuten ennenkin ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehkä juuri sen vuoksi tekee mieli palata tarinoihin, joista jo tietää loppuratkaisut. Harry Potter ja viisasten kivi on sarjan aloitusosa, jonka ensimmäisestä lukukerrasta on minulla takana jo yli 20 vuotta. Tuntuu muuten aika hurjalta. Kuten edellisellä kerralla sarjaa lukiessani mainitsin, ensimmäisten osien tapahtumat ovat aika hyvin muistissani, koska noita ensimmäistä kolmea neljää kirjaa ehdin lukea aikanaan niin moneen kertaan, sen sijaan sarjan viimeisimpiä osia en ole lukenut enää kymmeniä kertoja. Ensimmäinen muistoni  Harry Potterista  oli itse asias

Kuukausittaisessa postauksessa kerromme, mitä tuli luettua kuun aikana ja mitä muuta kirjallista elämäämme milloinkin kuuluu. Huhtikuu on mennyt molemmilla pitkälti kotona ja lukeakin on siis ehditty – varsinkin maaliskuuhun verrattuna. ELINA: Huhtikuussa luin huomattavasti enemmän kuin maaliskuussa. Tosin suurin syyllinen isoon lukusaldoon on se, että aloin lukea taas uudelleen Harry Pottereita . Tylypahkaan on ollut ihanaa palata ja uppoutua. Kaikki muut lukemiset ovatkin sitten jääneet hieman vähemmälle. Olen aina yhden osan luettuani ajatellut, että lukisin välissä jotain muuta, mutta jotenkin vaan Tylypahkan imu on ollut niin voimakas, että olen aina tarttunut seuraavaan ja seuraavaan, ja ehdinkin huhtikuun aikana lukea sarjasta lähes viisi osaa! Feeniksin kilta jäi kuun vaihteessa paria sataa sivua vaille, sain sen luettua loppuun heti toukokuun toisena päivänä. En muista, olenko koskaan lukenut tätä sarjaa näin nopeaa vauhtia. Kuun alussa luin lisäksi loppuun maaliskuu