Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Maritta Lintunen: Stella (Hanna)

Maritta Lintunen: Stella WSOY 2018 315 sivua Jos jotain on syytä Stellasta tietää, se on, että musiikilla on teoksessa merkittävä rooli. Tästä syystä en ollut Stellaa aloittaessani varma, onko se minun teokseni, sillä en ole ikinä harrastanut musiikkia muuten kuin kuuntelijana. Sain kuitenkin pian huomata, että teoksen hieno kerronta vie mukanaan, oli harrastanut musiikkia tai ei. Stella sijoittuu kahteen aikatasoon. 80-luvulla nuori tyttö Liisa lähtee maalta Helsinkiin kirjoituskurssille ja saa majapaikan eksentrisen entisen laulajattaren Sylvin hulppeasti asunnosta. Pian Liisa saa kuitenkin tuta Sylvin kaikin tavoin hallitsevan luonteen: Sylvi kontrolloi Liisan elämää. Liisa puolestaan – pääkaupungista haltioituneena – haluaisi juoksennella poikien kanssa kesäyössä. Ja lopulta näillä yöjuoksuilla on seurauksensa, kun Liisa synnyttää pojan, jonka elämään Sylvi haluaa jättää jälkensä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kolmekymppinen lääkäri Juri seurustelee laulaj