Paljon melua kirjoista

  Tähtiin kirjoitettu virhe on – kuten Kutsu minua nimelläsi , josta kirjoitin loppukesästä – hitiksi noussut bestseller, jonka suosio aikanaan vain nousi siitä tehdyn elokuvan myötä. Suursuosio on molempien kirjojen taakka, sillä ne asettavat odotukset korkeammalle kuin itsekään olisin halunnut ja siksi petaavat tietä pienoiselle pettymykselle. Valitettavasti Tähtiin kirjoitetun virheen kanssa kävi myös näin. Kirjan minä-kertoja on 16-vuotias Hazel, joka sairastaa kilpirauhassyöpää ja joutuu kulkemaan happitankin kanssa. Hän on eristäytynyt muista lukuun ottamatta vertaistukiryhmää, jossa hän on käynyt jo pitkään, mutta elämään tulee piristysruiske, kun paikalle saapuu Augustus: komea poika, joka on parantunut luusyövästä ja kaiken lisäksi kiinnostunut Hazelista. Hazelin ja Augustuksen rakkaus syttyy nopeasti: he, jos ketkä, tietävät että elämä on hauras ja aikaa odotella ei ole. Heidän keskustelunsa ovat nopeasti syväluotaavia ja säkenöivät molempien älystä. He ovat k...

  Siinä se sitten oli. Kuoleman varjelusten eli Harry Potterin viimeisen osan loppuun saattamisesta on kylläkin ehtinyt vierähtää jo reilummin yli kuukausi, mutta haikeus sarjan päättymisestä tuli kuitenkin jäädäkseen. Hurahdus Tylypahkaan oli nimittäin niin valtaisa, että siitä ei ihan helposti päästäkään irti. Fanficit ovat kuitenkin tarjonneet lohtua – vaikka niistäkin sain yhden pitkän, erittäin hyvän ficin juuri loppuun ja siitäkin jäi lopulta tyhjä fiilis. Se on se hinta, joka elämän hyvistä kokemuksista on maksettava: niiden jälkeen mikään muu ei hetkeen tunnu ihan yhtä värikkäältä kuin aiemmin. Kuoleman varjeluksissa Harry, Hermione ja Ron eivät palaa Tylypahkaan, vaan lähtevät etsimään hirnyrkkejä: taikavoimaisia esineitä, joihin Voldemort on kätkenyt paloja sielustaan (tämä on pimeän taikuudenkin saralla sitä mustinta magiaa). Kolmikko ei kuitenkaan tiedä lainkaan, missä puuttuvat hirnyrkit ovat, mitä ne ovat tai miten ne tuhotaan. Heillä on vain yksi johtolanka...

  Puoliveristä prinssiä lukiessa alkoi haikeus jo hiipiä puseroon, sillä onhan kyseessä Pottereiden kuudes eli tokavika osa ja lukukokemus lähestyi vääjäämättä loppuaan. Osat 1–5 olivat ennen fanitukseni suurinta ydintä, sillä ne ilmestyivät juuri niihin aikoihin, kun hurahdukseni oli kuumimmillaan. Puoliverisen prinssin tullessa painosta ulos olin toki yhä fani, mutta suhde sarjaan oli maallistunut jo jonkin verran. Tästä syystä suhde Puoliveriseen prinssiin on aina ollut hieman etäinen. Tällä(kin) lukukerralla kyllä pidin Puoliverisestä prinssistä ja ehkä jopa enemmän kuin aiemmin. Tässä osassa nimittäin paljastuu niin monia asioita ja useat seikat saavat selityksensä. Toisaalta juuri tämä puoli toi kirjaan ”tämä on lopun alkua” -fiiliksen, jonka vuoksi rupesin vähän hidastelemaan lukemisessa ja siirryin lukemaan fanficejä (joihin hurahdin Azkabanin vangin tienoilla) yhä ahkerammin ihan vain koko lukukokemusta pitkittääkseni. Puoliverisessä prinssissä Harry ja kumppan...