Paljon melua kirjoista

Tove Janssonin novellikokoelma Nukkekaappi ja muita kertomuksia keskittyy taiteeseen, uuden elämän etsimiseen vieraasta maasta sekä muutenkin ulkomaihin. Kerronta on Janssonille tyypillisesti suuria merkityksiä sisältävää mutta kuitenkin omintakeisen lakonista ja tiivistä. En viitsi tässä itse asiassa kuvata jokaista novellia erikseen, mutta käsittelen vaihteeksi novelleja ja juonia teemoittain. Kuten mainittua, monet novelleista keskittyvät taiteeseen tai jonkinlaiseen rakentamiseen. Jansson kuvaa uskottavasti taiteelle ja ammatilleen omistautumista, kuten novelleissa ”Nukkekaappi”, ”Lokomotiivi” ja ”Sarjakuvapiirtäjä”. ”Sarjakuvapiirtäjä” kuvaa uskottavasti lehtisarjakuvien piirtämisen kaupallista ja omalla tapaansa raadollista maailmaa, joka oli Janssonille itselleen tuttu muumisarjakuvista. Sarjakuvapiirtäjä jatkaa edeltäjänsä kengissä jääden tämän varjoon samalla kiinnostuen siitä, mitä edeltäjälle tapahtuikaan. Novelli on myös kiinnostava tutkielma työn ja vapaa-ajan suhteesta

Luin Kerttu Vuolabin Valon airut -romaanin täsmäiskuna Helmetin lukuhaasteen kohtaan, jossa luetaan saamelaiskirjailijan tuotantoa. Olen erittäin kiinnostunut pohjoisesta mystiikasta ja mytologiasta sekä luontosuhteesta, minkä vuoksi odotin kirjalta mahdollisesti liikaa, sillä se ei lopulta tarjonnut minulle sitä, mitä kaipasin.   Valon airut on ikään kuin kahta eri tasoa halkova romaani. Yksi tasoista on muinaisten luonnon haltioiden taso, joka kuvaa heidän syntyään ja edesottamuksiaan. Eräänlaisina päähenkilöinä ovat Päivä (aurinko), joka ottaa Maammon (maa) vaimokseen. Heidän lapsiaan ovat Ilman haltia Biggá, Veden haltia Rávdná ja Tulen haltia Doabár. Jokainen heistäkin lopulta löytää omat puolisot, jotka ovat luonnollisesti myös luonnon haltioita. Haltioiden kuvaus on mielestäni romaanin parasta antia: on kiehtova ajatus, että eri luonnonilmiöiden takana on ”ihmismäinen” haltia, joka vastaa esimerkiksi tuulenpuuskista ja veden kuohuista tai auringon ensisäteiden valosta. Halti

Runsaat pari viikkoa sitten vietettiin Helsingin kirjamessuja verkossa, ja osallistuimme molemmat tapahtumaan. Verkkotapahtumassa oli sekä hyvät että huonot puolensa. Mielestämme oli hyvää, että messukeskusteluja sai kuunnella vapaasti kotisohvalta, ja tallenteet toivat vielä lisää joustavuutta. Oli myös todella ilahduttavaa, että tällä tapahtumakonseptilla kirjojen ystävät ympäri Suomen pystyivät osallistumaan messuille, joille eivät muuten välttämättä jaksaisi vaivautua. Toisaalta tavallisilla messuilla kirjoja pääsee koskettelemaan ja niiden ostelusta saa vielä enemmän konkreettista iloa. Vaikka siis kaipaammekin fyysisiä messuja, joissa puhe sorisee sekä kirjat tuoksuvat ja ovat hypisteltävissä, toivomme että jatkossa myös tavallisilta messuilta striimataan ja tallennetaan keskusteluja. Messuilimme tänä vuonna myös yhdessä Elinan kotona, mutta kotiolot tekivät alttiiksi höpöttelylle, jolloin osa keskusteluista piti katsoa jälkikäteen uudelleen. Emme mekään nimittäin turhan paljon