Vitsi, miten olisinkaan halunnut pitää Jessie Burtonin Nukkekaapista. Sen lähtökohta ja kuvaus on niin lupaavan kihelmöivä: historiallinen 1600-luvun Amsterdam, maaginen realismi ja upea kansi. Minun on kuitenkin pakko heti alkuun sanoa, että harva romaani on ollut samanlainen pettymys kuin Nukkekaappi. Olen lukenut Burtonin Muusan, joka oli mielestäni ihan hyvä, mutta Nukkekaapin järjetön juoni sekä ohuet hahmot eivät saaneet kuin huokailemaan ärsytyksestä sivu toisensa jälkeen.
Romaanin päähenkilö on noin 18-vuotias Nella, jonka selkeästi vanhempi nelikymppinen kauppias Johannes hakee maaseudulta avioon. Aviomies ei kuitenkaan osoita mitään kiinnostusta uutta vaimoaan kohtaan tämän yrityksistä huolimatta. Talossa asuu myös miehen pahansisuinen vanhapiikasisko Marin, joka yrittää patistaa veljeään myymään heidän tuttaviltaan myytäväksi saatua sokeria. Lisäksi talossa on pari palvelijaa, joista Cornelian kanssa Nella ystävystyy suhteellisen pian.
Hyvittelyksi välinpitämättömyydestään Johannes ostaa Nellalle nukkekaapin, johon Nella alkaa tilailla – jostain syystä muka miestään suututtaakseen?? – salaperäiseltä miniatyristilta nukkeja ja esineitä. Miniatyristi alkaa lähettää pyytämättä nukkeja ja tavaroita, jotka ovat hämmästyttävän yhdennäköisiä talon todellista asukkaiden kanssa. Nella pyrkii useaan otteeseen tapaamaan miniatyristin, joka kuitenkin kaihtaa seuraa ja jää mysteeriksi.
Tämän salaeräisyyden ohessa Nella yllättää Johanneksen nauttimasta toisen nuoren miehen seurasta varsin intohimoisissa merkeissä. Jopa luvun tai kahden ajan Nella on itsesäälinen ja närkästynyt, mutta lopulta hän antaa anteeksi Johannekselle ja he ystävystyvät johonkin mystiseen tapaan, vaikka eivät juuri puhu toisilleen. Johannes alkaa myös vastentahtoisesti yrittää myydä sokeria. Kaikki menee kuitenkin mönkään, kun hänen rakastajansa loukkaantuu ja sokerimyyjät suuttuvat hekin, kun sokeria ei saada myytyä: kostona Johanneksen homous paljastetaan ja hänet vangitaan turmiollisin seurauksin.
Lisäksi Marinilla jotain omia menneisyyden haamujaan ja salaisuuksiaan, jotka paljastuvat romaanin aikana. Ongelma vain on… miniatyristista ei saada lopulta tietää yhtään mitään! Eivätkä miniatyristin ”ennustukset” ole mistään kotoisin, kun ne huomataan aina liian myöhään tapatumien jälkeen. Käytännössä koko miniatyristikuvio, joka on takakannen tekstinkin pääjuoni, jää niin turhaksi, että se voitaisiin poistaa koko kirjasta ilman, että se vaikuttaisi oikeastaan mihinkään. Tämä oli kirjan suurin pettymys ja mielestäni melkoinen puute. Lisäksi Nukkekaapissa on muitakin kerronnallisia epäjohdonmukaisuuksia: prologi ei esimerkiksi liity yhtään mihinkään tai sitten se meni vain minulta yli hilseen.
Miniatyristin sijaan sokeri tuntuu saavan kirjassa ihan kohtuuttoman roolin, enkä oikein ymmärrä, mikä ongelma sokerin myymisessä alun alkaenkaan on – mutta siitä panikoidaan toistamiseen. Lisäksi Johanneksen ja Marinin salaisuudet nousevat tärkeään rooliin, ja niiden pitäisi mitä ilmeisimmin olla vaikuttavia ja herättää lukijassa tunteita.
Näin ei kuitenkaan todellakaan käy. En saanut hahmoista mitään otetta, sillä heidän mielialansa ja tekemisensä tuntuvat yhdentekeviltä ja ovat huonosti pohjustettuna. On esimerkiksi todella epäuskottavaa, että Nella ja Johannes homouden paljastuttua luovan toisiinsa syvällisen siteen lyhyillä keskusteluilla, jotka ovat vain pinnallisen filosofisia. Muutos heidän suhteessaan on yksinkertaisesti huonosti taustoitettu eikä vaikuta uskottavalta. En luonut muihinkaan hahmoihin mitään suhdetta: monia hahmoja kuvataan ajoittain haikealla kerronnalla, jolla pyritään korostamaan lukijan – ja Nellan – lämmintä suhdetta hahmoihin, mutta ongelma on, ettei tätä suhdetta ole lainkaan syntynyt, jolloin lauseet jäävät kaikumaan tyhjinä.
Nella tuntuu saavan ajoittain myös aivan tyhjästä eksistentiaalisia älynvälähdyksiä, jotka on varmaan kirjoitettu syvällisiksi viesteiksi lukijalle, mutta näistäkään en tahtonut saada lainkaan otetta. Myös koko miniatyristin hahmon oli varmasti tarkoitettu tällaiseksi syvälliseksi tasoksi: miniatyristilla on joitain ennustajan lahjoja, mutta lukijalle ei ikinä kerrota, miksi ja mihin hän käyttää niitä ja mitä merkitystä koko lahjalla on tai mistä se on tullut.
Romaanin merkittävin ja vavahduttavin teema on ennakkoluulot erilaisuutta ja homoutta kohtaan. On todella harmillista luettavaa, kuinka Johanneksen elämä menee pilalle vain siksi, että hän sattuu pitämään miehistä 1600-luvun Amsterdamissa. Nykylukijalle syytökset, tuomio ja koko oikeudenkäynti on epäoikeudenmukaisuuden ilmestyvä ja suorastaan häkellyttävää, mutta toisaalta kirja sijoittuu 1600-luvulle, joten mitäpä muuta sitä odottaisikaan. Johanneksen perhe ja Nella osoittautuvat nykylukijan peileiksi, jotka tietenkin hyväksyvät Johanneksen jopa vastoin ajan normeja.
Goodreadsissa annoin Nukkekaapille 2 tähteä siinä, missä se on keskimäärin saanut 3,6 tähteä: monet antavat neljää. Monet lukijat ovat siis nauttineet tästä, ja Nukkekkaappi on ollut myös bestseller ja voittanut jotain palkintojakin. Ei siis kannata kuunnella vain minun sanaani vaan tutustua kirjaan itse, jos sen mystinen ja ainutlaatuinen lähtökohta yhtään kiinnostaa. Kuten sanottua, olisin halunnut pitää tästä huomattavasti enemmän, mutta en tällä lukukokemuksella voi täysin ymmärtää kirjan herättämää pöhinää.
Lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 47. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet (myöhemmin sen pariksi tulee Tove Janssonin: Nukkekaappi ja muita kertomuksia). Lisäksi se sopisi kohtiin 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä; 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa; 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa ja 45. Esikoiskirja.
Jessie Burton: Nukkekaappi. Otava 2017. 429 sivua. Suom. Markku Päkkilä. Alkuteos: The Miniaturist (2014).
Kommentit
Lähetä kommentti