Tove Jansson: Nukkekaappi ja muita kertomuksia

Tove Janssonin novellikokoelma Nukkekaappi ja muita kertomuksia keskittyy taiteeseen, uuden elämän etsimiseen vieraasta maasta sekä muutenkin ulkomaihin. Kerronta on Janssonille tyypillisesti suuria merkityksiä sisältävää mutta kuitenkin omintakeisen lakonista ja tiivistä. En viitsi tässä itse asiassa kuvata jokaista novellia erikseen, mutta käsittelen vaihteeksi novelleja ja juonia teemoittain.

Kuten mainittua, monet novelleista keskittyvät taiteeseen tai jonkinlaiseen rakentamiseen. Jansson kuvaa uskottavasti taiteelle ja ammatilleen omistautumista, kuten novelleissa ”Nukkekaappi”, ”Lokomotiivi” ja ”Sarjakuvapiirtäjä”. ”Sarjakuvapiirtäjä” kuvaa uskottavasti lehtisarjakuvien piirtämisen kaupallista ja omalla tapaansa raadollista maailmaa, joka oli Janssonille itselleen tuttu muumisarjakuvista. Sarjakuvapiirtäjä jatkaa edeltäjänsä kengissä jääden tämän varjoon samalla kiinnostuen siitä, mitä edeltäjälle tapahtuikaan. Novelli on myös kiinnostava tutkielma työn ja vapaa-ajan suhteesta, ja se on yksi suosikeistani kokoelmassa.

Novellissa ”Päärooli” päähenkilö puolestaan pyrkii omaksumaan sukulaistyttönsä olemuksen täydellistääkseen ensimmäisen pääroolinsa. Näyttelemisen eläytyvä ja matkiva luonne sekä toisen mielenmaisemaan asettuminen (sekä sen vaikeus) tulevat novellissa esille. ”Taidetta luonnossa” käsittelee puolestaan taiteen tulkinnan subjektiivisuutta. ”Apinasta” en puolestaan saanut juurikaan irti: taiteilijalla on lemmikkiapina, jota hän kohtelee kuin ihmistä samalla, kun kärvistelee taiteilijamaailman ja arvostelujen ristipaineessa.

Valtaosa novelleista keskittyy myös uuden elämän etsimiseen ja vieraisiin maihin: oman paikkansa ja itsensä löytämiseen. Nämä novellit ovat miltei poikkeuksetta suosikkejani kokoelmassa: Jansson kuvaa niin hienosti sen, miten omat juuret voivat asettua ristiin uuden elämän kanssa, sekä sen, ettei uusi elämä ole aina sitä, mitä kuvitteli. ”Kertomuksessa Hilosta Havaijilta” turistimies ystävystyy vähitellen paikallisen baarimikon kanssa, joka puijaa häntä huomaamatta valkoisin valhein, jottei turisti pettyisi todellisuuteen, ja myös välttääkseen omaa vaivaansa. ”Suuri matka” kuvaa sekin suunniteltua matkaa, joka ei kuitenkaan ikinä tapahdu: asian odottaminen on suurempi ilo sekä toisten odotukset asettavat paineita. Matkalta odotetaan vastausta johonkin eksistentiaaliseen.

”Muisto uudesta maasta” kuvaa puolestaan kolmea sisarta, jotka elävät Yhdysvalloissa mutta toisten on liiankin helppo sopeutua uusiin oltaviin kun toiset haluavat pitää kiinni juuristaan: hieno kuvaus identiteetistä ja seikkailuista uudessa maassa ja yksi suosikeistani. Samaten ”Kukkalapsi” kuvaa asumista uudessa maassa ja on yksi suosikeistani. Päähenkilö Flora elää nuoruutensa hekumoiden Suomen ylhäisön juhlissa ja muuttaa lopulta avioituessaan ulkomaille. Kun hän miehen kuollessa vuosien jälkeen palaa, saa hän huomata, ettei elämä vanhassa maassa olekaan pysynyt pysähdyksissä ja sopeutuminen on vaikeaa.

Näiden teemojen ulkopuolelle jäävät novellit ”Aikakäsite” ja ”White Lady”, jotka eivät puhutelleet minua suuresti. Jos jokin, niiden yhteinen teema on muiden ohi puhuminen.

Vaikka novellikokoelmasta löytyi joitakin suosikkeja ja lähtökohtaisesti pidän Janssonin tavasta kirjoittaa, Nukkekaappi ja muita kertomuksia jäi kaiken kaikkiaan pettymykseksi. Olen lukenut Janssonilta useamman muunkin teoksen kuin muumikirjat, ja olen pitänytkin hänen kuvauksistaan ja tarkkanäköisestä kerronnastaan. Tämä kyseinen kokoelma ei kuitenkaan yltänyt suuriin suosikkeihini.

Lukuhaasteessa sijoitan Nukkekaapin ja mutia kertomuksia kohtaan 48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet (parinaan Jessie Burtonin Nukkekaappi). Lisäksi se sopisi kohtiin 1. Kirja on vanhempi kuin sinä; 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa ja 42. Kirjassa on isovanhempia. 

Tove Jansson: Nukkekaappi ja muita kertomuksia. WSOY 2019 (1980). 121 sivua. Suom. Eila Pennanen. Alkuteos: Dockskåpet och andra berättelser (1978).