Mhairi McFarlane: Mitä jos en löydä sinua koskaan

Mhairi McFarlanen Mitä jos en löydä sinua koskaan on täydellistä nokkelaa chick lit -viihdettä. Romaani sopii luettavaksi sopivasti näin syksyllä tai ennen joulua, koska se kuvaa juuri tätä ajanjaksoa. Romaanin päähenkilö Laurien pitkäaikainen poikaystävä Dan haluaa erota eikä Laurie tiedä miten hän jaksaa, kun joutuu näkemään ex-puolisonsa joka päivä yhteisellä työpaikalla. Lisäksi Dan onkin pian yhdessä jo uuden naisen kanssa – ja he odottavat lasta. Eräänä iltana Laurie jää jumiin työpaikan hissiin komean mutta pinnallisen kollegansa Jamien kanssa ja he sopivat valesuhteesta, jonka avulla Laurie voi kostaa Danille ja Jamie voi havitella ylennystä. 

Jos jätetään taas sikseen aivan täysin epäuskottava juonikuvio valeromanssista, on tämä romaani todella mukavaa ja viihdyttävää luettavaa. Totta kai koko juoni on enemmän tai vähemmän kummallinen ja Laurie tuntuu välillä kovin sinisilmäiseltä siihen nähden, että hän on työkseen raudanluja asianajaja ja vieläpä hyvä työssään. Siitä huolimatta romaani tarjoilee hauskoja juonenkäänteitä ja tietysti ihanaa romantiikkaa.

McFarlanen tyyli on tässä romaanissa samanlainen kuin edeltäjissäkin – nokkela, raikas ja hieman ilkikurinen. Hän kirjoittaa tekstiä, jota on helppo ahmia ja johon jää helposti koukkuun. McFarlanen brittihuumori toimii siis edelleen. Lisäksi hän viljelee jatkuvasti ihania viittauksia populaarikulttuuriin. Tässäkin romaanissa etenkin lukuisat Harry Potter -viittaukset saivat hyväksyntäni. Hänen kirjoitustyylinsä on siis iskevä ja chick lit -romaaniin täysin sopiva, minkä vuoksi hänen kirjojaan jaksaa lukea ilman kyllästymistä samantyyppisiin juoniin.

Mitä jos en löydä sinua koskaan pureutuu myös paljon sosiaaliseen mediaan, sen hyötyihin ja erityisesti sen ongelmiin. Jamien ja Laurien valesuhde saa alkunsa kuvalla Facebookissa. He julkaisevat someen sisältöä, jossa teeskentelevät olevansa yhdessä. Kuten romaanissakin tulee esille, on somessa todellakin helppoa teeskennellä mitä vain, vaikka oikea elämä olisi jotain muuta. Tämä ristiriita tulee romaanissa todella hyvin esille ja se tuo siihen myös tietynlaista syvyyttä. McFarlanen romaanit eivät aiemminkaan ole olleet pelkkää höttöä eikä ole tämäkään. Se muistuttaa lukijaa siitä, miten helppoa on valehdella tai vähintäänkin esittää olevansa jotain muuta kuin todellisuudessa on. 

Instagram on esimerkiksi täynnä kiiltoa, jota tosielämässä ei ole. Itsekin esimerkiksi asettelen jopa blogikuviin esineitä olemaan mahdollisimman kauniisti. Kirjakuvia ottaessa valitsen mitä muuta haluan ottaa kuvaan mukaan ja asettelen kaiken pöydälle tai nojatuoliin kotoisasti ja kuvan ottamisen jälkeen saatan oikeasti korjata tavarat pois ja hautautua lukemaan kirjaa sänkyyn. Todellisuus on siis harvoin sitä, mitä kuvissa näkyy. Toisaalta McFarlane kuvaa romaanissaan myös suoranaista valehtelua. Laurie sanoo olevansa suhteessa Jamien kanssa, mikä ei pidä paikkaansa. Se on vielä eri asia kuin siloitella Instagram-kuvassa elämäänsä tai yrittää tehdä asioista kauniimpia mitä ne ovat. Mutta yhtä kaikki puhutaan siitä, miten suuri voima kuvilla on nykymaailmassa ja miten helposti kuvan avulla voi huijata. Se on tärkeä muistutus kaikille.

Mitä jos en löydä sinua koskaan on pitkälti romaani ihmissuhteista, toki lajityyppinsä puolesta, mutta muutenkin. Se kuvaa sitä, miten ihminen hajoaa kun 18 vuotta kestänyt suhde päättyy. Kun Laurien vierellä koko aikuistumisen ajan ollut Dan ei yhtäkkiä olekaan enää siinä. Kun yhdessä suunniteltu vauva vaihtuukin siihen, että Dan on saamassa lapsen jonkun toisen kanssa. Laurien tuntemuksia kuvataan pääosin aidosti, vaikka en osaa ottaa samastumispintaa, kun en ole seurustellut kenenkään kanssa noin pitkään, mutta toki kukin tahollaan tietää tai voi kuvitella miltä suhteen päättyminen tuntuu. Laurien elämässä on kuitenkin paljon muitakin suhteita, joiden kanssa hän kipuilee. Äiti on hippimäinen ja haahuileva eikä osaa lohduttaa Laurien mielestä häntä riittävästi. Julkkis-isä taas ei ole ollut aidosti koskaan läsnä Laurien elämässä eikä erouutisen kuullessaan osaa tehdä muuta kuin kutsua Laurien omiin yllätyshäihinsä.

Laurien rinnalla on kuitenkin jatkuvasti hänen paras ystävänsä Emily. McFarlane kuvaa ystävyyssuhdetta lämpimästi ja aidosti ja kuvaa myös Emilyn ongelmia. McFarlanen hahmoissa parasta onkin se, ettei kukaan elä täydellistä elämää vaan kaikilla on joitakin pulmia, kuten oikeassakin elämässä. Myös Jamien päällepäin täydellisestä Instagram-elämästä paljastuu yllättäen kovin kipeitä asioita, ja vaikka Laurie ja Jamie alkuun vain uskottelevat olevansa yhdessä niin tarvitseeko edes sanoa, että oikeat tunteet tulevat matkan varrella myös kuvaan mukaan.

Tämän romaanin myötä olenkin saanut luettua kaikki McFarlanen suomennetut romaanit – ja löytyvätpä ne kaikki myös omasta kirjahyllystäni. Kesällä luettu Sinuun minä jäin on vielä arvioimatta blogiin, mutta yritän kirjoittaa siitäkin pikimmiten. Tämän viimeisimmän McFarlanen osalta kiitos HarperCollinsille, sillä sain tämän arvostelukappaleena. Nyt on kokoelma siis täynnä. Pakko (taas) kehua tässä yhteydessä kirjojen kauniita ulkoasuja, kaikki McFarlanen kirjat ovat todella ihanan näköisiä ja varsinkin tämä viimeisin on väreiltään minulle mieluisin. 

McFarlanen kirjojen nimien suomennokset voisivat kyllä olla jotain aivan muuta. Toki tämän romaanin osalta alkuperäinenkään nimi ei mielestäni oikein sovi sille, mutta suomennokset ovat olleet kovin epäonnistuneita ja liian lähellä toisiaan. Niitä ei muista tai ne sekoittaa keskenään. Tässä tosin lienee osansa myös nykyisessä trendissä nimetä kirjoja lauseilla. Olen sivunnut samaa aihetta muistaakseni ainakin Jojo Moyesin kirjojen osalta, koska en itse oikein välitä tästä nimeämistavasta. Mutta eipä nimi kirjaa sikäli pahenna, että loistavaa luettavaa tämä oli nimestä huolimatta. ;)

Helmetin lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin 2. iloinen kirja, 35. kirjassa käytetään sosiaalista mediaa, 49. vuonna 2020 julkaistu kirja sekä kohtiin 47.–48. kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet Mhairi McFarlanen kirjan Hei ethän unohda minua kanssa. Kuten sanottu, nimet sinänsä eivät ehkä ole kovin samankaltaisia, mutta ne tahtoo silti jatkuvasti sekoittaa keskenään, joten mielestäni siinä on riittävästi perusteita tuohon haastekohtaan.

Mhairi McFarlane: Mitä jos en löydä sinua koskaan. HarperCollins Nordic 2020. 398 sivua. Suomentanut: Hanna Arvonen. Kannen suunnittelu: Jenny Liljegren. Alkuteos: If I Never Met You. 2020. 

* Kirja saatu arvostelukappaleena HarperCollinsilta. Kiitos!