Paljon melua kirjoista

Tämä oli kyllä genressään todella hyvä lukukokemus. Siihen on varmasti monta syytä aina juonirakenteesta sukupuolirooleihin ja ylipäänsä vaihtelevuuteen, mutta yleisesti tämä pääsi vaihtelevuudessaan yllättämään todella positiivisesti. Mikään maailmankirjallisuuden klassikko Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä ei ole, mutta se vie maailmaa mielestäni kuitenkin eteenpäin virkistävällä tavalla. Kun kerroin puolisolleni, millaista kirjaa luen/kuuntelen juuri nyt, meinasi hän tukehtua aamuteehensä (ei konservatiivisista vaan juonellisista syistä): ”Yhdysvaltain presidentin poika ja Englannin prinssi! Ei sen korkealentoisempaa juonta ole sitten keksinyt”. Ja pakko myöntää, että oma ajatukseni ennen lukemista oli vähän sama: ajatus romanssista presidentin pojan ja prinssin välillä tuntui aivan liian satuprinssimäiseltä juonelta, jolla ei ole mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa. Ja ehkä näin onkin, mutta Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä onnistuu silti vetämään mukaansa...

Bridgertonin kolmas osa Naamiaisten kaunotar on täysi muunnelma Tuhkimo -sadusta, eikä kirjailija lainkaan peittele sitä vaan ilottelee tällä yhtäläisyydellä täysin rinnoin. Tässä on hyvät ja huonot puolensa, kuten Elinakin arvostelussaan jo toteaa . Elina on kuvannut juonen arviossaan jo melko tarkkaan, mutta kuten aiemminkin, käyn juonen tässä pikaisesti läpi niille lukijoille, jotka eivät tiedä, mistä on kyse. Kuten aiemmissakin Bridgertoneissa , Naamiaisten kaunottaressa keskitytään yhteen Bridgertonien sisaruksista: tällä kertaa vuorossa on sisaruskatraan toiseksi vanhin Benedict Bridgerton. Benedict on aina tuntenut olevansa erilainen, ja häntä harmittaa, kun niin Lady Whistledownin seurapiirisanomissa kuin ihmisten puheissa hän on vain yksi Bridgertoneista. Hän haluaa tulla tunnustetuksi itsenään. Tämä tunne tunee lunastetuksi kertaheitolla, kun Benedict tapaa äitinsä naamiaisissa salaperäisen kaunottaren, joka tuntuu näkevän syvälle hänen sisimpäänsä. Benedictin ha...

Huolimatta hieman ankarasta arvostelustani Bridgerton -sarjan ensimmäisestä osasta, jatkoin silti Bridgertonien semi-viktoriaanisessa maailmassa. Sarjan toinen osa Yllättävä rakkaus saakin minulta jo ensimmäistä osaa paremman arvosanan. Kuten Elinakin arvostelussaan toteaa, tämä on juuri sopivaa hömppää korona-arjen ja kaiken muun pahan maailman keskelle. Hetkeksi voi heittää planeetan ja omat murheet nurkkaan ja keskittyä sen sijaan maailmaan, jossa kaikki kääntyy aina parhain päin. Elina kuvaa Yllättävän rakkauden juonen lyhyesti, mutta tiivistän taas nopeasti itse. Bridgertonin sisaruskatraan vanhin jäsen Anthony on päättänyt, että hänen on aika astua avioon. Armottomana elostelijana tunnettu Anthony ei kuitenkaan halua vaimoa, johon saattaisi rakastua, sillä 1) hän pelkää kuolevansa nuorena isänsä tavoin ja 2) hän haluaa siten jatkaa riettaita rakkausseikkailujaan muiden kuin vaimonsa kanssa. Nuori ja kaunis Edwina Sheffield on kuin tehty tehtävään: hän on hyvin kaunis ...