Paljon melua kirjoista

Kaisa Happosen ja Karri Miettisen (eli Palefacen) Revi se on runokokoelma, joka saa katsomaan uusin tavoin maailmaa, omaa ympäristöä sekä niitä sanoja, jotka meidät päivittäin ympäröivät. Kokoelma on koostettu pääasiassa erilaisista lähteistä, kuten sanomalehdistä, leikatuilla sanoilla. Tämä keino tuo runot lähemmäksi tätä päivää – kun ne koostuvat termeistä, joita on uutismedioissa lähivuosina esiintynyt. Happonen ja Miettinen käsittelevät teoksessa erilaisia aikamme haasteita, joista päällimmäisenä mieleeni jäi ilmastonmuutos. Lisäksi sanat huokuvat nyky-yhteiskunnan aiheuttamaa ahdistusta sekä pienen ihmisen asemaa (vastassaan etuoikeutetut, varakkaat ja suuryitykset). Maailman epäoikeudenmukaisuudet saavat kirjassa siis myös paikkansa. Ilmastonmuutos ja sen kiireellisyys tosiaan puskevat runoteoksessa useampaankin kertaan esille suoremmin ja epäsuoremmin. Tämä ei yllätä, sillä erityisesti vuosina 2017 ja 2018 (teoksen julkaisuvuonna) ilmastonmuutos nousi otsikoihin isost...

Kirjoitin maaliskuussa Rupi Kaurin esikoisteoksesta maitoa ja hunajaa , johon en aivan varauksetta ihastunut. Se jätti kaipaamaan hieman enemmän pureskeltavaa. Onneksi Kaurin toinen teos aurinko ja hänen kukkansa on viimeistellympi versio edeltäjästään. Samoissa aihepiireissä liikkuvat runot ovat mielestäni monipuolisempia ja sain niistä enemmän irti. Kaipaamiani kielikuvia on tässä kokoelmassa huomattavasti enemmän ja runoissa riittää hieman pohdittavaakin. Myös tämän runokokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja niitä tukevat Kaurin kauniit viivapiirrokset. Kokoelma on jaettu viiteen osaan: lakastuminen, kaatuminen, juurtuminen, kasvaminen ja kukkiminen. Nämä osat tuntuvat sopivat hyvin kokonaisuuteen ja yhdessä luovat teokselle suurempaa kasvamisen teemaa. Kasvuun kuuluu osana myös oma kokemus juurista ja juurtumisesta. Kaur kuvaakin onnistuneesti runoissaan myös perhettä, sukua ja sukupolvia sekä maahanmuuttoa. Rakkaus on myös tärkeänä teemana. Runojen kertojan matkassa päästä...

Rupi Kaur on tullut tunnetuksi somesta – hänen runonsa ja kuvituksensa keräsivät niin paljon yleisöä, että hän julkaisi ne lopulta kirjana. Esikoisrunokokoelma maitoa ja hunajaa  ilmestyi ensin omakustanteena. Kirja on suomennettu vuonna 2017. Lisäksi Kaurilta on suomennettu hänen toinen teoksensa aurinko ja hänen kukkansa , johon aion tarttua seuraavaksi sekä pian pitäisi ilmestyä suomennos kolmannesta runokokoelmasta home body. Kaurin runot ovat ennen kaikkea helposti lähestyttäviä ja hänen kuvituksensa virtaviivaisia, mutta eleettömällä tavalla kauniita. Siinä lienee suurin salaisuus hänen suosioonsa. Maitoa ja hunajaa -kokoelman runot on jaettu neljän eri teeman alle: satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Ja nämä luvut kertovatkin runojen aihepiireistä. Kaur kirjoittaa suhteista, siitä miten ja mikä sattuu, millaista on rakastaa, miltä tuntuu kun hajoaa ja miten lopulta paranemisprosessi saa alkunsa. Hän ei käytä juurikaan mitään vaikeita kielikuvia vaan kirjo...

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen päätin lukea Saima Harmajan postuumisti julkaistun runokokoelman Kaukainen maa . Runoja tulee luettua harvakseltaan ja arvioitua blogiin vielä vähemmän, vaikka niistä kovin pidänkin. Kenties runojen kohdalla on aina suurempi kynnys sanoa jotain järkevää ja painavaa, koska mielestäni jokainen kuitenkin tulkitsee runot omalla tavallaan. Kaukainen maa heijastelee kirjailijansa elämää ja sen tuskaa. Saima Harmaja kuoli vain 23-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin kärsittyään ensin kihlauksen purkautumisen ja sisarensa kuoleman puhumattakaan omasta sairastamisestaan. Kaikki nuo Harmajan kohtaamat vastoinkäymiset näkyvät teoksessa, jonka Harmajan äiti saattoi loppuun. Postuumisti julkaistuissa teoksissa on aina vaivana pieni keskeneräisyyden tuntu, joka toisinaan tulee itse teoksesta, ja toisinaan ehkä vain siitä ajatuksesta, ettei kirjailija ole itse viimeistellyt teostaan. Näissäkin runoissa pientä keskeneräisyy...

Teemu Manninen: Lohikäärmeen poika Tammi 2007 88 sivua Lohikäärmeen poika on Teemu Mannisen toinen runokokoelma. Olen lukenut kokoelman ensimmäisen kerran varmaan kymmenisen vuotta sitten, todennäköisesti aika pian sen ilmestymisen jälkeen ja muistan, että tuolloin kokoelma kolahti. Nyt satuin näkemään kokoelman kirjaston hyllyssä, nappasin sen mukaani enkä enää kymmenen vuoden jälkeen ollut ihan yhtä ihastunut. Kokoelman punaisena lankana lienee runouden itsensä tulkinta, mikä ilmenee tiuhoina viittauksina antiikin runouteen kuten pastoraaleihin, hymneihin ja elegioihin sekä muihin runouden lajeihin. Niihin on kuitenkin iloisesti yhdistelty nykymaailmaa kuten espoolaisia marketinhyllyjä pastoraalissa tai Indiana Jonesille omistettu elegia. Ylevää runoutta rinnastetaan myös teinien nettimaailman kieleen tai siihen mitä teinien internetkieli oli vuonna 2007. Nyt luettuna viittaukset teinien slangiin internetin chat-palstoilla tai foorumeilla tuntuvat hieman jo oman aikansa...

Jenni Haukio: Paitasi on pujahtanut ylleni Savukeidas 1999/2012 59 sivua Jenni Haukion palkittu runoteos Paitasi on pujahtanut ylleni tarttui kirjastossa käteeni presidentinvaalien aikana ja arvelin sen sopivan mainiosti lukuhaasteen  kohtaan 2. kotimainen runokirja . En ollutkaan lukenut vielä presidentin puolison runoja, joten nyt oli korkea aika tarttua niihin ja sattumalta valikoitui juuri Haukion esikoisteos luettavaksi. Minun lukuhaasteessani tämä sopisi siis myös kohtaan 41. valitse kirja sattumanvaraisesti. Kirja on julkaistu alunperin jo vuonna 1999 Haukion ollessa vain 22-vuotias ja tämä painos on vuodelta 2012. Runokokoelma henkii nuoruutta ja tytön kasvua aikuiseksi. Ensimmäisessä osassa lapsuuden ja nuoruuden kuvauksessa käytetään paljon luontoon, mereen ja mökkielämään liittyvää sanastoa: laiturinnokkaa, pisamia, kaisloja, leikkimökkejä, savusaunaa, lintujen ääniä.  Lahti on kasvanut sata kertaa umpeen / tyttö on kasvanut sata aironvetoa / l...

Antti Holma: Kauheimmat runot Otava 2015 192 sivua Tervetuloa kirjavuosi 2016! Joulukuussa postaustahti oli huima, ja näin tammikuun puolivälissä on hyvä kuitata joululoma vietetyksi ja jatkaa kirjojen parissa. Itselläni on blogissa esittelemättä vielä tämä yksi viime vuonna luettu kirja. Viime vuoden kirjahaasteesta teemme vielä ehtiessämme pienen koonnin ja haasteen lukeminen todennäköisesti jatkuu vielä tämän vuoden alussa. Tämäkin teos sinne sijoittunee. Antti Holman runoparodia kiinnosti pikaisella selailulla ja vaikutti hauskalta. Todellisuudessa sen luki nopeasti ja muutamaan otteeseen nauroi, mutta sen syvempiä tuntoja se ei sitten herättänytkään. Kyseessä on siis kokoelma runoilijoilta Edith Södermalm, Sirsi Sunnas, Reino Leino ja Karin Toisiks-Paraske, joiden runot eivät Kauneimpien runojen kokoelmaan ikinä yltäneet. Lähtöasetelmat ovat siis varsin maukkaat, ovathan tässä nyt irvailun kohteena varsin nimekkäät runoilijat (Edith Södergran, Kirsi Kunnas, Eino Lein...

Hannimari Heino: Punaisia vesikasveja lammen pinnalla  mutta järistys tapahtui meren pohjassa Ntamo 2009 75 sivua Pitkästä aikaa tartuin runokirjaan ja luettavaksi pääsi kirjastosta löytynyt Hannimari Heinon esikoiskokoelma vuodelta 2009, jonka nimi ainakin vaikutti hurjan kiehtovalta. Heino on runokokoelmien kirjoittamisen lisäksi toiminut suomentajana ja suomentanut muun muassa italialaista kirjallisuutta. Hänen esikoisrunoissaan näkyykin vahvaa italialaista vaikutusta, vaikkakin suomalaisiin tapoihin ja eleisiin kätkettyinä. haluamme saada käsityksen vieraista paikoista   nähdä reunojen liukuvan yhteen Erityisesti nautin kokoelman ensimmäisestä osasta Suojalasi , joka kätki sisälleen museoita täynnä ihmisiä tutkimassa arvokkaita taide-esineitä ja aarteita, limaisia suojalaseja teosten päällä ja turisteja kameroineen. Runoissa kiteytyivät historia, turismin hieman älytön luonne ja halu nähdä vieraita paikkoja, vaikka oikeastaan lähellä olisi aivan yhtä ...

Ruotsinkielinen alkuteos Jär voitti Finlandian 1988, mutta suomenkielisen käännöksen kanteen on näemmä päässyt lipsahtamaan väärä vuosiluku. Gösta Ågren: Tääl WSOY 1989 Suom. Caj Westerberg 75 sivua Alkuteos: Jär . 1988 (Söderströms) Heti alkuun minun on myönnettävä, että runous ei todellakaan kuulu erikoisalueisiini. Ei sillä, ettenkö ajoittain nauttisi runojen lukemisesta, sillä ne herättävät tunteita ja kutkuttavat ajatuksia eri tavoin kuin muut kirjallisuuden lajit. Runojen tulkinta minulta ei kuitenkaan luonnistu, joten lukijat toivottavasti voivat armahtaa, jos arvostelussani harhaudun välillä metsään. Huolimatta amatööriydestäni runouden saralla halusin kuitenkin käsitellä vielä tämän vuoden puolella yhtä Finlandia-voittajaa, sillä onhan vuosi 2014 ollut Finlandia-palkinnon 30-vuotisjuhlavuosi. Uusin voittaja, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät , ilmestyi jouluna pukin kontista ja onkin nyt hyvässä vauhdissa, mutta tälle vuodelle en valitettavasti...