Jenni Haukio: Paitasi on pujahtanut ylleni (Elina)

Jenni Haukio: Paitasi on pujahtanut ylleni

Savukeidas 1999/2012

59 sivua

Jenni Haukion palkittu runoteos Paitasi on pujahtanut ylleni tarttui kirjastossa käteeni presidentinvaalien aikana ja arvelin sen sopivan mainiosti lukuhaasteen kohtaan 2. kotimainen runokirja. En ollutkaan lukenut vielä presidentin puolison runoja, joten nyt oli korkea aika tarttua niihin ja sattumalta valikoitui juuri Haukion esikoisteos luettavaksi. Minun lukuhaasteessani tämä sopisi siis myös kohtaan 41. valitse kirja sattumanvaraisesti. Kirja on julkaistu alunperin jo vuonna 1999 Haukion ollessa vain 22-vuotias ja tämä painos on vuodelta 2012.

Runokokoelma henkii nuoruutta ja tytön kasvua aikuiseksi. Ensimmäisessä osassa lapsuuden ja nuoruuden kuvauksessa käytetään paljon luontoon, mereen ja mökkielämään liittyvää sanastoa: laiturinnokkaa, pisamia, kaisloja, leikkimökkejä, savusaunaa, lintujen ääniä. 

Lahti on kasvanut sata kertaa umpeen / tyttö on kasvanut sata aironvetoa / laiturilta ulapalle

Monesti maisemat pystyy runoja lukiessaan lähes kuvittelemaan eteensä, vähintäänkin jos on koskaan viettänyt kesälomaansa mökillä. Sanat liikkuvat eteenpäin vaivatta ja yllä käytettynä toistokin kuulostaa tehokeinona toimivalta.

Toinen osa on kuin omistettu nuorelle aikuisuuden kynnyksellä olevalle, joka kokee ensirakkautensa. Rakkaus kuvataan kuin pienenä salaisuutena ja pitkään odotettuna toiveena. Luontosanasto kulkee edelleen rakkaudenkin rinnalla ja lapsuuden muistot limittyvät nykyisiin. Porissa kasvaneen Haukion sanasto liittyy mereen ja tekstissä mainitaan niin Yyteri kuin Kirjurinluotokin.

Kuin lapsena Yyteristä / löytämäni kivi / jonka nopeasti talletin taskuuni / ja näytin kaikille rakkailleni / -- olet termoskannu / ja kauan etsitty kanttarelli.

Teos kasvaa koko ajan lukijan mukana, runon minä vanhenee ja lopulta ensirakkaudesta päästään ylitse ja tulee muita rakkauksia ja muuta elämää. Viimeinen osa kuvaa haikean surumielistä eroa ja sitä tietääkö rakastuessaan rakastuvansa henkilöön vai pelkästään rakkauden tunteeseen. Aikuisuus tuntuu runon puhujasta ehkä hieman pelottavalta ja siksipä hän yhä uudelleen palaa lapsuusmuistoihin ja luontokuviin.

Kaikkinensa huomasin pitäväni kokoelman luonnonläheisistä runoista ja kevyen soljuvasta tyylistä ja voisin hyvinkin tutustua myös Haukion uudempaan tuotantoon. Tokihan tästä henki esikoisteosmainen tuntu, runoissa oli myös jonkinlaista naiiviutta ja hiomattomuutta. Eniten pidin teoksen alun lapsuuden kuvauksista ja yleensäkin luontokuvista, en niinkään loppua kohti lisääntyvästä nostalgiasta ja surusta.