Luin Kerttu Vuolabin Valon airut -romaanin täsmäiskuna Helmetin lukuhaasteen kohtaan, jossa luetaan saamelaiskirjailijan tuotantoa. Olen erittäin kiinnostunut pohjoisesta mystiikasta ja mytologiasta sekä luontosuhteesta, minkä vuoksi odotin kirjalta mahdollisesti liikaa, sillä se ei lopulta tarjonnut minulle sitä, mitä kaipasin. Valon airut on ikään kuin kahta eri tasoa halkova romaani. Yksi tasoista on muinaisten luonnon haltioiden taso, joka kuvaa heidän syntyään ja edesottamuksiaan. Eräänlaisina päähenkilöinä ovat Päivä (aurinko), joka ottaa Maammon (maa) vaimokseen. Heidän lapsiaan ovat Ilman haltia Biggá, Veden haltia Rávdná ja Tulen haltia Doabár. Jokainen heistäkin lopulta löytää omat puolisot, jotka ovat luonnollisesti myös luonnon haltioita. Haltioiden kuvaus on mielestäni romaanin parasta antia: on kiehtova ajatus, että eri luonnonilmiöiden takana on ”ihmismäinen” haltia, joka vastaa esimerkiksi tuulenpuuskista ja veden kuohuista tai auringon ensisäteiden valosta. H...