Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Matt Haigin Keskiyön kirjasto on hyvänmielen kirja makaaberista alkulähtökohdastaan huolimatta. Se sopii hyvin nopeaksi lukukokemukseksi, kun kaipaa feelgood-kirjallisuutta, joka esittää eksistentiaalisia kysymyksiä menemättä niihin kuitenkaan liian syvälle. Siitä, kun luin Keskiyön kirjaston . on kulunut jo kuukauden päivät, ja olen ehtinyt unohtaa yksityiskohdat – itse asiassa myös loppukohtauksen, mikä ehkä kertoo, ettei Keskiyön kirjasto ollut lukukokemuksena erityisen sykähdyttävä vaan peruskivaa luettavaa. 35-vuotias Nora on vailla parisuhdetta, ei ole edennyt elämässään mielestään mihinkään, on huonoissa väleissä veljensä kanssa, saa potkut työstään musiikkikaupassa, ja hänen kissansakin kuolee. Rakkaan lemmikin menehtyminen on vikatikki, joten Nora päättää, ettei häntä kaivata tässä maailmassa, ja tekee itsemurhan. Kuoleman sijaan Nora päätyy paikkaan nimeltä Keskiyön kirjasto: saliin, jossa on hyllykaupalla kirjoja. Nämä kirjat ovat Noran eri elämät eri ulottuvuuks

Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin (#1, 2 & 3)

Jenny Hanin Lara Jeanista kertovassa Pojille, joita joskus rakastin -nuortenkirjasarjassa on yhteensä kolme osaa. Lukaisin koko sarjan huhti-toukokuun vaihteessa muutamassa päivässä Bookbeatista. Varsin koukuttavaa ja romanttista hyvän mielen viihdettä nuorille, vaikkakaan kirjat eivät omaan genreensä tuoneet mitenkään kovasti uutta vaan kierrättivät aika pitkälti vanhoja kaavoja. Pojille, joita joskus rakastin Wsoy 2020. 200 sivua. Suomentanut: Antti Hulkkonen. Sarjan ensimmäisessä osassa esitellään 16-vuotias Lara Jean Song Covey, joka asuu yhdessä isänsä ja kahden sisaruksensa kanssa. Isosisko Margot on juuri lähdössä opiskelemaan Skotlantiin, ja on eronnut poikaystävästään Joshista, joka asuu naapurissa. Lara Jean onkin ison muutoksen edessä, kun hänestä aina huolehtinut isosisko on poissa. Perheen äiti on kuollut, ja nyt onkin Lara Jeanin vuoro ottaa enemmän vastuuta pikkusisarestaan Kittystä. Gynekologina työskentelevä isä kun ei aina muista eikä ehdi hoitaa kaikkea. Lara Jean o

Julia Quinn: Yllättävä rakkaus (Bridgerton #2)

Julia Quinnin Yllättävä rakkaus on Bridgerton-kirjasarjan toinen osa. Romaanissa päästään seuraamaan Bridgertonin sisaruksista vanhimman eli Anthonyn tarinaa. Bridgertonit ovat juuri sopivaa historiallista romanttista viihdettä tähän korona-ajan keskelle. Tekee jatkuvasti mieli kaivautua sohvan nurkkaan kahvikupposen kera lukemaan tällaista hömppää. Toimii omassa kategoriassaan varsin mainiosti ja täyttää tehtävänsä nopealukuisena historiallisena rakkausviihteenä. Bridgertonin sisarusparven vanhin, arvonimen perijä, Anthony on päättänyt, että nyt on hänen aikansa etsiä itselleen sopiva puoliso – mutta hän ei halua rakastua tulevaan vaimoonsa vaan on päättänyt hankkia itselleen vain sopivan puolison. Sellaiseksi hänen mielestään osoittautuu Edwina Sheffield. Anthony huomaa kuitenkin pian, että Edwinan sisarpuoli, isosisko Kate tekee kaikkensa estääkseen mielestään sopimattoman avioliiton. Arvata saattaa siis, että Anthony ja Kate ovat pian napit vastakkain, kunnes huomaavat, että heidän

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Emmi Itärannan uusin teos Kuunpäivän kirjeet kuljettaa vuoteen 2168, dystopiaan, jossa Maa on kärsinyt ihmiskunnan tekojen jäljiltä niin pahasti, että sieltä halutaan pois. Pakolaiset ovat asuttaneet niin Kuun, Marsin kuin satelliittikaupungit sen ympärillä. Hanna luki romaanin jo sen ilmestyessä viime vuoden lopulla ja kehui sen sopivan niillekin, jotka eivät välitä scifistä. Hän olikin siinä ihan oikeassa, kannattaa lukea ensin hänen pitkä  postauksensa , koska viittaan siihen joitakin kertoja. Romaanin päähenkilö on Maasta lähtöisin oleva Lumi Salo, joka toimii parantajana. Hän kiertää pitkin aurinkokuntaa parantamassa sairaita ihmisiä viemällä heidät rituaalisesti henkimaailmaan kuin muinaiset šamaanit aikoinaan mukanaan henkieläimensä ilves (joka on kuollut jo aikaa sitten sukupuuttoon). Tarina alkaa siitä, kun Lumin puoliso etnobotanisti Sol katoaa hämmentävästi. Lumi lähtee hänen peräänsä ja jahtaa häntä pitkin planeettoja ja avaruutta. Solin katoaminen tuntuu liittyvän hämärään

Huhtikuun saldo 2021

Toukokuuta taas mennään jo pitkällä, mutta tässä vielä pieni paluu huhtikuun luettuihin kirjoihin.  ELINA: Huhtikuu osoittautui minulle hyväksi lukukuukaudeksi ja luinkin kuun aikana peräti seitsemän kirjaa, mikä on tämän vuoden ennätys. Kuukausi alkoi Himoshoppaaja -lukupiirin viimeisellä kirjalla Himoshoppaaja korjaa potin . Lisäksi luin toista lukupiiriäni varten Nick Hornbyn Uskollisen äänentoiston , jonka olen lukenut joskus vuosia sitten. Sain myös viimein luettua loppuun Tara Westoverin muistelmat Opintiellä , joka olikin varsin vaikuttava teos. Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet oli myös yksi tämän kuun yllättäjistä – pidin siitä todella paljon. Haksahdin jälleen kerran myös Bookbeatin ensimmäinen kuukausi eurolla -tarjoukseen, ja kuvittelin alkavani taas kuunnella äänikirjoja työmatkalla. Jaksoin jälleen kuunnella äänikirjaa noin kaksi minuuttia, mutta sen sijaan luin peräti kolme e-kirjaa kuun lopussa. Lukutahtiin vaikutti kenties se, että luin tällä kertaa kirjoja puhelimen