Siirry pääsisältöön

Huhtikuun saldo 2021


Toukokuuta taas mennään jo pitkällä, mutta tässä vielä pieni paluu huhtikuun luettuihin kirjoihin. 

ELINA:

Huhtikuu osoittautui minulle hyväksi lukukuukaudeksi ja luinkin kuun aikana peräti seitsemän kirjaa, mikä on tämän vuoden ennätys. Kuukausi alkoi Himoshoppaaja-lukupiirin viimeisellä kirjalla Himoshoppaaja korjaa potin. Lisäksi luin toista lukupiiriäni varten Nick Hornbyn Uskollisen äänentoiston, jonka olen lukenut joskus vuosia sitten. Sain myös viimein luettua loppuun Tara Westoverin muistelmat Opintiellä, joka olikin varsin vaikuttava teos. Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet oli myös yksi tämän kuun yllättäjistä – pidin siitä todella paljon.

Haksahdin jälleen kerran myös Bookbeatin ensimmäinen kuukausi eurolla -tarjoukseen, ja kuvittelin alkavani taas kuunnella äänikirjoja työmatkalla. Jaksoin jälleen kuunnella äänikirjaa noin kaksi minuuttia, mutta sen sijaan luin peräti kolme e-kirjaa kuun lopussa. Lukutahtiin vaikutti kenties se, että luin tällä kertaa kirjoja puhelimen ruudun sijaan ipadilta, jolta on oikeastaan aika miellyttävää lukea. Aloin lukea Julia Quinnin Bridgerton-sarjaa eteenpäin ja sainkin luettua sekä toisen että kolmannen osan. Lisäksi kuun lopussa aloitin Jenny Hanin Lara Jean -nuortentrilogiaa, josta ehdin huhtikuun puolella lukaista ensimmäisen osan.

Kaikkineen siis aivan kiva lukukuukausi takana, toivottavasti lukutahti pysyy yllä toukokuussakin. Tosin toivoisin saavani luettua vähän enemmän oman kirjahyllyn kirjoja, kaikki huhtikuun luetut olivat joko Bookbeatista tai lainassa kirjastosta tai kaverilta.

Huhtikuussa luetut kirjat:

Huhtikuussa saadut kirjat:
  • Jojo Moyes: Yömusiikkia (pyydetty arvostelukappaleena Gummerukselta)

HANNA:

Oho, olipas Elinalla tosiaan ihanan lukurikas huhtikuu. Itsekin luin – tai oikeastaan kuuntelin – ihan hyvin: yhteensä neljä kirjaa. Yksi niistä oli tosin osittain freelance-pohjalta, joten tässä tulen luetelleeksi vain kolme kaikista kirjoista.

Luin Matt Haigin Keskiyön kirjaston, josta on tykätty erityisesti kirjagramin puolella paljon, mutta josta itselläni on kahtalaiset fiilikset. En ole ehtinyt kirjoittaa siitä vielä arvostelua, mutta ehkä nyt toukokuussa saisin sen aikaiseksi. Lisäksi kuuntelin / luin e-kirjana Bookbeatista Rosa Nenosen Merkityksellisen työn kaavan, josta kirjoittelinkin jo. Lukupiiriä varten kuuntelin nopsaan myös Saku Tuomisen Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on. Lukupiiriä ei ole tosin vielä sovittu, joten katsotaan, josko kirjoitan kirjasta jo ennen kuin olen keskustellut siitä muiden kanssa.

Kuten on huomattavissa, Bookbeat ja äänikirjat ovat minulle enenevässä määrin tapa lukea ja kuunnella kirjoja. Toisin kuin Elina, olen hurahtanut niihin täysin, vaikka printtikirjat ovat silti lyömätön formaatti. Äänikirjoissa on se haitta, että niissä ei todella tule sisäistettyä ja käsiteltyä kirjaa, mikä häiritsee. Siksi haluan raivata itselleni lisää aikaa printtienkin lukemiseen – ja onhan se vain paljon tunnelmallisempaa.

Ajankäytöllisesti äänikirjat kuitenkin sattuvat monista eri syistä istumaan tällä hetkellä elämääni melko hyvin. Yleensä tulee tosin kuunneltua vain aika kevyttä kirjallisuutta, mikä käy lopulta tylsäksi. Esimerkiksi nyt minulla on kesken Bridgerton-sarjan ensimmäinen osa, joka on kevyttä ja helppoa kuunneltavaa. Tosin sen kohdalla huomaa, että äänikirjoissa kiinnittää huomiota eri asioihin kuin lukiessa: Bridgertonin kerronnassa on kohtia, jotka häiritsevät minua melko paljon, mutta voi olla, että ne korostuvat nimenomaan siksi, kun ne kuulee ääneen luettuina. Lukiessa niihin ei välttämättä kiinnittäisi mitään huomia. Siitä kuitenkin lisää sitten, kun olen kuunnellut kirjan loppuun.

Huhtikuussa luetut / kuunnellut kirjat:

Kommentit