Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Milja Kaunisto: Luxus (Purppuragiljotiini #1)

Milja Kauniston Purppuragiljotiini -sarjan ensimmäinen osa Luxus voidaan lukea historialliseksi hömpäksi, mutta sanoisin sen kuuluvan kuitenkin ”hömpän” älykkäämpään kastiin. Ehkä jopa heittäisin koko sanan ”hömppä” romukoppaan (vaikka tulen varmasti käyttämään sitä jatkossakin): onhan kyse enemmänkin kevyestä viihdekirjallisuudesta, jolla voi silläkin olla kyllä ihan ajatuksia herättävää ja valistavaa vaikutusta. Näin on mielestäni ainakin Luxuksen kohdalla. Suhtauduin alkuunsa Luxukseen skeptisesti, sillä Suomessa kirjoitettu kirja Ranskan vallankumouksesta tuntui hieman erikoiselta ajatukselta. Ranskan vallankumous on kuitenkin mielestäni yksi maailmanhistorian kiinnostavimpia tapahtumia/aikoja, joten siksi olen tämän alun perin ostanutkin. Ja epäilyjeni vuoksi se puolestaan on pysynyt jo pitkään hyllynlämmittäjänäni, kunnes tänä vuonna tartuin siihen ensimmäistä kertaa, kun se sopii oivasti yhteen Helmetin lukuhaasteen kohdista. Luxus sijoittuu tosiaan Ranskan vallankumo

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

Elna Suorajärvi aloittaa elokuussa 1947 Niemen koulun opettajana. Jatkosodan jälkeinen jälleenrakennus on alkanut, mutta uutta koulurakennusta ei Neuvostoliiton rajalle keskelle metsää ole saatu vielä tehtyä eikä koululle vie tietäkään vaan opettajatar kuljetetaan uuteen työhönsä veneellä järven poikki. Koulurakennus on pahainen homeinen parakki, jossa on luokkahuone ja opettajan asuinhuone. Kuusikymppisellä Elnalla on työkokemusta, mutta silti tuntuu hankalalta aloittaa, kun luokkahuoneesta ei löydy edes lyijykyniä saati mitään muuta opetusvälinettä. Niin vain hän kuitenkin saa kaiken kokoon ja opettaa koko lukuvuoden tuossa pienessä koulussa huolimatta kehossa riehuvasta MS-taudista ja kipeistä muistoista, jotka valtaavat mielen talven pimeyden tullessa. Tommi Kinnusen uutuusromaani Pimeät kuut meni todella ihon alle. Nopea- ja helppolukuinen romaani on sanoiltaan kevyt, mutta sisällöltään kaikkea muuta. Se käsittelee vanhenevan naisen tarinaa, sitä mitä kaikkea sota on tehnyt ihmis

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille

Linnunradan käsikirja liftareille on scifi-kliseillä ilotteleva huumoriteos, josta en kuitenkaan itse saanut juuri kiinni. Koska se on kuitenkin niin älyttömän suosittu, niin jotain huikeaa tässä kirjassa on pakko olla. Luin Linnunradan käsikirjan jo tammikuussa ja olinkin jo kirjoittanut siitä arvostelun, mutta se jäi julkaisematta muuttokiireiden tiimellyksessä ja nyt tietokone on nielaissut sen jonnekin uumeniinsa. Joudun siis kirjoittamaan analyysin ihan puhtaalta pöydältä näin puolen vuoden jälkeen. Linnunradan käsikirjan päähenkilö on Arthur Dent, joka elää tavallista tylsää elämäänsä Maapallolla. Hänen elämänsä kuitenkin mullistuu eräänä iltana, jota hän viettää ystävänsä Ford Prefectin kanssa. Ford ilmoittaa tulleensa aikanaan Maapallolla avaruudesta ja saaneensa juuri tiedon, että tuona samaisena iltana vain hetken kuluttua koko Maapallo tuhotaan, sillä hyperavaruuteen on rakennettava valtaväylä ja piskuinen maapallo sattuu nyt vain olemaan tiellä. Tästä alkaa Arthur