Ruusun nimi on eittämättä klassikkoteos ja sikäli lukemisen arvoinen, mutta monien lukemieni kehujen jälkeen se ei lunastanut odotuksiani. Sitä on verrattu Da Vinci -koodiin – mikä ei itse asiassa ole mielestäni mikään suuren suuri kehu – mutta vertaus on itse asiassa mielestäni aika huono. Siinä, missä Da Vinci -koodi on selkeän juonivetoinen vaikka käsitteleekin uskonnollista symboliikkaa, Ruusun nimi on mysteerin kaapuun puettua teologian filosofiaa ja semantiikkaa. Suoraan sanoen minun olisi pitänyt kirjoittaa Ruusun nimestä heti sen luettuani, sillä sen monitahoisuuden ja koukeroisuuden vuoksi olen unohtanut paljon siitä, mitä romaanista ymmärsin luettuani sen. Romaanin esipuheessa akateemikko kirjoittaa kertovansa benediktiinilaisluostarista tarinan, joka perustuu hänen löytämilleen käsikirjoituksille. Tarinassa vanha benediktiinimunkki Adso kirjoittaa muistelunsa kummasta tapauksesta, jonka hän kohtasi seuratessaan fransiskaanimunkki Williamia erääseen benediktiiniluosta...