Lastenkirjallisuuden ja satujen klassikoissa on jotain kertakaikkisen lumoavaa. Uskokaa tai älkää, en ole lukenut Mio, poikani Mioa ikinä ennen, vaikka se on niin monille tuttu lapsuudesta. Se on tarina rohkeudesta, ystävyydestä ja oman paikkansa löytämisestä – ja varmasti monesta muustakin, mutta tämän minä itse kirjassa näin. Tarina alkaa pojasta, joka on kadonnut tavalliselta tukholmalaiselta kadulta. Tämä poika, Bo nimeltään, oli yksinäinen ja kiusattu ottolapsi kodissaan, ja hänellä oli vain yksi ystävä Bengt. Eräänä tavallisena iltana hän kuitenkin päätyy upeaan seikkailuun, kun hän osaa seurata merkkejä kohti todellista kotiaan: Kaukaisuuden Maata, jossa hänen isänsä on kuningas – ja kuningas kaipaa poikaansa. Kaukaisuuden Maa on niin taianomainen ja satumainen linnunlauluineen ja ruusutarhoineen, että toivoisin itsekin asuvani siellä. Siellä Bon nimi on Mio, ja hänen kuningasisänsä on juurikin sitä sanan monessa merkityksessä: kuningas mutta myös huippuisä. Kaikki ei k...