Paljon melua kirjoista

Tämä oli kyllä genressään todella hyvä lukukokemus. Siihen on varmasti monta syytä aina juonirakenteesta sukupuolirooleihin ja ylipäänsä vaihtelevuuteen, mutta yleisesti tämä pääsi vaihtelevuudessaan yllättämään todella positiivisesti. Mikään maailmankirjallisuuden klassikko Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä ei ole, mutta se vie maailmaa mielestäni kuitenkin eteenpäin virkistävällä tavalla. Kun kerroin puolisolleni, millaista kirjaa luen/kuuntelen juuri nyt, meinasi hän tukehtua aamuteehensä (ei konservatiivisista vaan juonellisista syistä): ”Yhdysvaltain presidentin poika ja Englannin prinssi! Ei sen korkealentoisempaa juonta ole sitten keksinyt”. Ja pakko myöntää, että oma ajatukseni ennen lukemista oli vähän sama: ajatus romanssista presidentin pojan ja prinssin välillä tuntui aivan liian satuprinssimäiseltä juonelta, jolla ei ole mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa. Ja ehkä näin onkin, mutta Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä onnistuu silti vetämään mukaansa...

Elina luki Beth O’Learyn Kimppakämpän jo pari vuotta sitten, ja itsekin tartuin siihen viime vuonna – suurelta osin lukuhaasteen innoittamana. Ja pakko sanoa, että teos yllätti, sillä luen kyllä jonkin verran kevyttä, romanttista kirjallisuutta, mutta suurelta osin juonikuviot ja hahmot ärsyttävät yhtä lailla kuin viihdyttävät. Kimppakämpässä ei kuitenkaan käynyt näin, sillä en ärsyyntynyt juoneen enkä hahmoihin – vaikka juonikuvio onkin aika epäuskottava. Erottuaan manipuloivasta narsisti-exästään Tiffy tarvitsee halvan kämpän ja törmää Leonin kämppismainokseen. Leon työskentelee pääasiassa yötöissä hoitajana saattokodissa ja tarvitsee kipeästi ylimääräistä rahaa auttaakseen veljeään, joten hän haluaa kämppäänsä kämppiksen, joka nukkuu siellä yöt ja käy töissä päivät. Eli he nukkuisivat samassa sängyssä – kämppis yöllä, Leon päivällä. Ja Tiffyhän tarttuu tilaisuuteen. Parivaljakko alkaa viestiä keskenään post-it-lappujen välityksellä eikä heidän ole tarkoitus koskaan tavata – m...

Sydäntälämmittävää ja tunnelmallista hyvänmielen kirjallisuutta aatonaattoon. Jenny Fagerlundin 24 pientä ihmettä lukeutuu chicklit-genreen (nimitys josta en edelleen pidä, joten ehkä alan puhua feelgood-kirjallisuudesta) ja sijoittuu joulun alle, minkä vuoksi se päätyi melko spontaanistikin lukulistalleni nyt joulukuussa. Kirjana tai tarinana 24 pientä ihmettä ei ole genressään mitenkään erityinen, mutta siinä on oma rauhallinen joulutunnelmansa, josta ei voi kuin nauttia näin aivan joulun kynnyksellä. Päähenkilö 34-vuotias Emma menetti aviomiehensä kaksi vuotta aiemmin juuri jouluna, eikä hän ole vielä päässyt menetyksestään yli. Hän potee syyllisyyttä, sillä aviopari riiteli juuri ennen onnettomuutta, eikä Emma voi antaa itselleen anteeksi. Niklas oli hänen elämänsä rakkaus, ja kirjan alussa on viitteitä, että Emma aikoo itse seurata samaa tietä joulun jälkeen (oikeastaan Emma haluaisi skipata perhejoulun). Emma pitää vaisusti sisustuskauppaansa Tukholmassa, vaikka sisk...