Saima Harmaja: Kaukainen maa

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen päätin lukea Saima Harmajan postuumisti julkaistun runokokoelman Kaukainen maa. Runoja tulee luettua harvakseltaan ja arvioitua blogiin vielä vähemmän, vaikka niistä kovin pidänkin. Kenties runojen kohdalla on aina suurempi kynnys sanoa jotain järkevää ja painavaa, koska mielestäni jokainen kuitenkin tulkitsee runot omalla tavallaan.

Kaukainen maa heijastelee kirjailijansa elämää ja sen tuskaa. Saima Harmaja kuoli vain 23-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin kärsittyään ensin kihlauksen purkautumisen ja sisarensa kuoleman puhumattakaan omasta sairastamisestaan. Kaikki nuo Harmajan kohtaamat vastoinkäymiset näkyvät teoksessa, jonka Harmajan äiti saattoi loppuun. Postuumisti julkaistuissa teoksissa on aina vaivana pieni keskeneräisyyden tuntu, joka toisinaan tulee itse teoksesta, ja toisinaan ehkä vain siitä ajatuksesta, ettei kirjailija ole itse viimeistellyt teostaan. Näissäkin runoissa pientä keskeneräisyyden leimaa kenties on.

Kokoelmassa on maailmantuskaa heijastelevia rakkausrunoja, luontoa ja kauneutta (sekä aiheissa että kielessä). Toinen osa sen sijaan heijastelee enemmän kuolemaa, mutta toisaalta myös kuoleman hyväksymistä. Monissa kohdin mieleeni tulivat Södergranin runot, ja hän lieneekin ollut Harmajan esikuvana. Toisaalta runokieli ja poljento toivat väliin mieleeni myös erään suosikkirunoni, Eino Leinon Nocturnen, jolla on myös aihepiiriltään yhtäläisyyksiä Kaukaisen maan runojen kanssa. Kaukainen maa on kenties nähtävä juuri sinä kuoleman jälkeisenä maana, jota Harmaja on varmasti viimeisinä vuosinaan pohtinut.

Ennen vuodenvaihdetta luin Harmajan kokoelman Sateen jälkeen, jossa oli enemmän luontokuvausta ja kauneutta. Sen runot liikuskelivat Italiassa ja Euroopassa, ja niissä näkyi satujenkin vaikutus. Ne olivat kaikin puolin siis jotenkin kauniimpia, mutta ehkä tämä Kaukainen maa -kokoelma oli silti kuitenkin puhuttelevampi. Monta kertaa pohdin, olisivatko nämä runot olleet vielä vaikuttavampia nuorempana tyttönä luettuina. Nyt tuntui, että oli välillä vaikeaa asennoitua jonkinlaiseen nuoruuden maailmantuskaan, jota tässä teoksessa oli aikalailla. Pidin kuitenkin näistä molemmista Harmajan runokokoelmista ja haluaisin lukea myös muut kaksi runokokoelmaa hänen tuotannostaan.

Saima Harmaja: Kaukainen maa. Wsoy 1937/2007. 117 sivua.