Siirry pääsisältöön

Tammikuun saldo 2021


Eilen vietettiin lukurauhan  päivää, mutta rauhoittuminen lukemisen äärelle on meille molemmille vähintään jokaviikkoinen ellei jokapäiväinen pyrkimys. Uudet kirjat ovatkin jo hyvässä vauhdissa, mutta tässä kuitenkin vielä pieni paluu viime kuun luettuihin kirjoihin. Tammikuu on jo pitkälti takana päin, päivät pitenevät, ja Helsingissäkin on maassa ihana lumipeite.

ELINA:

Tammikuussa luin yhteensä kuusi kirjaa, mihin olen varsin tyytyväinen, vaikka olisinkin toivonut saavani luetuksi useampia viime vuodelta keskeneräisiä kirjoja. Ehkä helmikuussa on aikaa niille. Tammikuun ensimmäinen luettu kirja oli ennen joulua aloittamani Let it snow. Kuun parhaimmistoon kuului kuitenkin Tolkienin Sormuksen ritarit, joka on keikkunut lukupinossani jo lähemmäs 20 vuotta! Nyt vihdoin ja viimein sain kahlattua lukupiirin avulla trilogian ensimmäisen osan läpi, ja pelkästään siitä tuli aikamoinen voittajafiilis. Kaksi tornia on myös lähtenyt mukavasti käyntiin jo näin helmikuun alussa.

Lisäksi luin muita lukupiirejä varten Ingelman-Sundbergin Kakkua, kiitos! sekä Sophie Kinsellan Himoshoppaajan vauvan. Näiden lisäksi lukulistalla oli Thomas Taylorin nuorille suunnattu fantasia Malamanteri, josta kirjoittelin blogiin eilen sekä Saima Harmajan runoja. Varsin monipuolisesti tuli siis luettua. Suurin osa kirjoista oli kylläkin lainakirjoja eikä suinkaan hyllynlämmittäjiä (The Ultimate Hyllynlämmittäjää TSH:ta lukuunottamatta siis). 

Tammikuussa kirjahyllyyni muutti myös kolme uutta kirjaa. Adlibriksen alennuksesta tilasin jatko-osan joululahjaksi saamalleni Kevin Kwanin Ökyrikkaille aasialaisille eli Ökyrikkaan tyttöystävän sekä Haruki Murakamin Tanssi tanssi tanssi, joka taas on ymmärtääkseni itsenäinen jatko-osa Suurelle lammasseikkailulle. Suuri lammasseikkailu on yksi suosikkejani Murakamilta ja olen lukenut sen kahdesti. En kuitenkaan näytä kirjoittaneen siitä koskaan blogiin, mutta Hanna on blogannut kirjasta pari vuotta sitten. Adlibrikselle pisteet halvoista hinnoista, mutta tilauksella kesti viikkokausia saapua! Lisäksi tilasin WSOY:lta arvostelukappaleen Beth O'Learyn vasta ilmestyneestä toisesta romaanista Vaihtokauppa.

Helmikuussa jatkuu TSH-urakka sekä Himoshoppaaja-sarjan lukeminen. Lisäksi kaikkea muutakin kutkuttelevaa olisi luvassa. Ainakin Beth O'Learyn Vaihtokauppa taitaa mennä lukulistan kärkeen, samoin kiinnostelee Kevin Kwanin Ökyrikas tyttöystävä sekä Malamanterin jatko-osa Gargantis.

Tammikuussa luetut kirjat:

Tammikuussa ostetut/saadut kirjat:

  • Kevin Kwan: Ökyrikas tyttöystävä
  • Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi
  • Beth O'Leary: Vaihtokauppa (saatu arvostelukappaleena WSOY:lta)

HANNA:

Tammikuun lukusadoni on 50 % Elinan lukemasta eli sain luettua kolme kirjaa. Lukutahti oli siis ihan kohtuullinen: olisin voinut lukea enemmänkin, mutta toisaalta en töideni puolesta usko, että suuremmat lukusaavutukset olisivat tammikuun kiireiden vuoksi olleet mahdollisia.

Ensimmäisenä sain tammikuussa luettua Umberto Econ klassikon Ruusun nimi, jonka olin alkujaan suunnitellut lukevani viime vuoden lukuhaasteeseen. Kehuttu ja arvostettu romaani ei iskenyt kerronnaltaan minuun ihan täysin, ja sen melko raskaaseen tekstiin vei aikansa päästä sisään. Lopulta koin kyllä viihtyväni kirjan parissa ihan kohtalaisesti. En ole kuitenkaan ehtinyt kirjoittaa siitä vielä. Pyrin saamaan arvostelun ulos nyt helmikuussa.

Sen sijaan kirjoitin Eeva Kolun kirjasta Korkeintaan vähän väsynyt, jonka kuuntelin myös tammikuussa. Se tuli kuunneltua/luettua työporukan lukupiiriin, jonka kanssa kokoonnuimme itse asiassa ensi kertaa ja virtuaalisesti. Oli ihan mukavaa vaihtelua vaihtaa ajatuksia lukemastaan muiden kanssa ennen kirjoittamista. Sillä tavalla saa myös objektiivisen näkökulman kirjoihin oman henkilökohtaisen mielipiteeni lisäksi.

Kolmas tammikuussa luettu kirja oli iki-ihana Tove Janssonin Taikatalvi. Sehän piti ottaa lukuun tietenkin heti, kun kunnon talvi saapui Helsinkiinkin. Olen aina rakastanut kaikkia vuodenaikoja, myös talvea, mutta viime vuoden synkän ja sateisen talven jälkeen minusta on tullut oikea talvifani – enkä taida olla ainoa siitä päätellen, miten hyvin sukset ja luistimet ovat tehneet kauppansa. (Elina komppaa: sukset jäivät vielä saamatta, kun kaupoissa myytiin vain ei-oota.) Taikatalvesta julkaisen postauksen ihan lähipäivinä.

Tammikuussa onnistuin sen sijaan aika hyvin välttämään kirjahyllyni täyttämistä uusilla kirjoilla alennusmyynneistä sekä Rosebudin-kauppareissusta huolimatta (sieltä tekee aina niin ihania löytöjä!). Helmikuussa huomaan myös lukutahdin hiipuneen. Helmikuu on minulle töissä hyvin kiireinen kuukausi, joten iltaisin en aina jaksa tai ehdi tarttua kirjaan, mikä harmittaa mutta koen, että on tärkeää pistää oma jaksaminen edelle. Bloggaamista ja lukuharrastuksestakin lähtee ilo, jos siitä ottaa stressiä. Nämä kauniit talvikuukaudet ovatkin taianomaista aikaa harjoitella rentoutumista sekä hakea voimaa ulkoilmasta ja luonnosta.

Tammikuussa luetut/kuunnellut kirjat: 

Kommentit