J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit (TSH #1)

J. R. R. Tolkienin fantasiatrilogia Taru sormusten herrasta on ollut minulle vuosikaudet ikuisuusprojekti. Tammikuun alussa huomasin Instagramissa TSH-lukupiirin #kimppakyytimordoriin, ja päätin ihan hetken mielijohteesta lähteä mukaan, koska ajattelin, että lukupiirin siivittämänä saisin teoksen ehkä luettua. Ainakin ensimmäinen osa tuli luettua vauhdilla, ja voi että se oli hyvä! Onko tämä oikeasti nyt se sama kirja, jota olen aiemmin yrittänyt lukea?

Jotta ymmärtää paremmin tämänhetkisiä fiiliksiäni, niin kerron lyhyesti aiemmista lukuyrityksistäni. Ensimmäistä kertaa olen aloittanut TSH:n lukemisen lähes 20 vuotta sitten, ollessani noin 13- tai 14-vuotias. Luin tuolloin Tolkienin Hobitin, ja pidin siitä kovasti. Se oli myös kovin helppolukuinen, joten lähdin ehkä turhan kevyesti ensimmäiselle TSH-lukuyritykselleni. Tuolloin ilmestyivät myös elokuva-adaptaatiot, joten ajattelin, että haluan lukea kirjan ennen kuin katson elokuvat. En tosin jaksa muistaa, katsoinko tuolloin lopulta yhtäkään elokuvista kokonaan. Ensimmäistä elokuvaa olen katsonut ainakin osittain, mutta ehkä nukahtanut sen parissa. Kirjaa tuntemattomalle tarina oli tuolloin turhan hankalaa seurata. Nyt oikein malttamattomana odotin, että sain ensimmäisen kirjan luettua, jotta pääsin katsomaan myös ensimmäisen elokuvan sen jälkeen.

Sanomattakin selvää, että ensimmäinen lukuyritys kariutui jonnekin 30 sivun tietämille. En todellakaan päässyt koskaan alkua pidemmälle, ja Bilbon juhlat tuntuivat esimerkiksi jatkuvan ihan ikuisuuden. Tämän jälkeen yritin jokusen kerran aloittaa teosta uudelleen, huonolla menestyksellä. Kymmenisen vuotta sitten yliopistossa opiskellessani TSH tuli taas vastaani nuortenkirjallisuuskurssin lukemistossa. Lähdin tuolloin lukemaan Sormuksen ritareita ja pääsinkin kirjan tahtiin kiitettävästi mukaan, mutta kurssi ehti valitettavasti loppua ennen kuin olin päässyt Sormuksen ritareiden loppuun, ja muut kirjat tulivat lukulistalle, jolloin lukeminen jäi kesken. Tuosta edellisestä lukukerrasta kirjan väliin oli kuitenkin jäänyt kirjanmerkki odottamaan.

Itselleni Sormuksen ritareiden parissa paras hetki olikin, kun pääsin pidemmälle siitä kirjanmerkin kohdasta. Nyt voin tosin onnekseni jo sanoa, että koko Sormuksen ritarit on luettu. Ehkä tarvitsin tälle trilogialle vain sen oikean ajankohdan. En usko, että olisin nauttinut kirjasta silloin 14-vuotiaana yhtä paljon, vaikka sen olisinkin silloin saanut kahlattua kokonaan. Ymmärrän nyt myös paremmin, miksi kirja silloin jäi kesken. Trilogian yhteisniteen valtava koko, pikkuruinen fontti ja pitkät kuvailut saati laulut eivät tuskin olleet mielestäni teini-iässä kovin kiinnostavia. Nyt taas tempauduin mukaan Frodon matkalle aivan eri tavalla.

Vaikka tosiaan luen fyysisesti vain yhtä kirjaa, äitini yhteisnidettä vuodelta 1985, aion silti laskea trilogian kolmeksi kirjaksi, kirjoittaa niistä erikseen ja sijoittaa ne myös omiksi kirjoikseen Helmetin lukuhaasteessa. Joten tässä postauksessa käsittelen vain Sormuksen ritareiden tapahtumia. Kirjan alussa on jonkin verran hauskaa taustatietoa esimerkiksi hobiteista (kuten, että hobitit täysi-ikäistyvät vasta 33-vuotiaina, itselläni ei siis hobittien mittapuun mukaan ole mitään syytä ikäkriiseilyyn) ennen kuin päästään tarinaan kiinni. Hobitti kertoo tarinan siitä, kuinka Bilbo saa käsiinsä mahtisormuksen. Sormuksen ritareiden tarina taas alkaa Bilbon syntymäpäivistä, joiden jälkeen hän häviää. Bilbon lähdön jälkeen Frodo perii sormuksen, ja muutamia kymmeniä vuosia myöhemmin hänen tehtäväkseen tulee viedä sormus Rivendelliin, josta lähtee liikkeelle Sormuksen saattue tehtävänään tuhota tuo sormus ennen kuin paha pääsee siihen käsiksi. Klassinen hyvän ja pahan välinen taisto tulee esille jo trilogian ensimmäisessä osassa. 

Muistin kirjan (ja/tai elokuvan) tapahtumia mielestäni melko hyvin aina Pomppivan ponin majataloon, jopa Rivendelliin asti, mutta sen jälkeen muistikuvani olivat selkeästi hatarammat, ja kirjan loppupuolta en tosissaan ollutkaan edes lukenut. Siinä missä aiemmilta lukukerroilta muistin pitkästyttäviä luonnon kuvailuja ja laulujen riimittelyjä, niin nyt ne kaikki tuntuivat aivan eri tavalla ihanilta. Lauluja kirjassa olikin vielä enemmän, mitä edes muistin. Tolkien todella osaa kuvailla Keski-Maata aivan lumoavalla tavalla, puhumattakaan nyt siitä, että hän keksi muutaman kielen ennen kuin loi koko maailmansa! Mikä voisi olla ihailtavampaa! Metsiä, haltijoita ja matkalla koettuja haasteita kuvaillaan kiehtovalla tavalla. Mustat Ratsastajat taas ovat aivan todella kammottavia, ja monet kohtaukset olivat oikeasti niin jännittäviä, että sivuja piti selata vauhdilla eteenpäin, jotta tietää kuinka käy. Varsinkin Morian kaivoksissa elin ihan täysillä mukana seurueen matkassa.

Mitä tulee hahmoihin, Frodo on kirjoissa huomattavasti mielenkiintoisempi hahmo kuin elokuvissa. Sama toki pätee useampaan hahmoon, koska kirjoissa hahmoja pohjustetaan ja luodaan aivan eri tavalla. Kaikki hobitit (erityisesti Merri ja Pippin) ja heidän lisäkseen Aragorn nousevat monissa kohdin suosikkihahmoikseni ainakin tässä osassa. Tom Bombadil oli myös mainio hahmo. Samoin haltijat ovat kaikkinensa kovin kiehtovia. En aiemmin uskonut pitäväni yhtään tällaisesta tyypillisestä "örkki ja miekka" -tyyppisestä fantasiasta enkä elokuvaa katsoessani pitänytkään örkkikohtauksista juurikaan, koska itse kuvittelin örkit lukiessani aivan toisenlaisiksi. Kirjaa lukiessa parasta olikin kuvitella maailma itse omanlaisekseen.

Yleensäkin aloin arvostaa Tolkienin luomaa maailmaa aivan valtavasti. Tolkien toki lainaa kansantaruista ja muualta, mutta myös moni on sittemmin lainannut Tolkienilta. Mitä tulee elokuvaan, oli se mielestäni kirjan lukemisen jälkeen todella kivaa katseltavaa, ja siinä missä kolmituntinen leffa olisi koska tahansa aiemmin tuntunut järjettömän pitkältä, niin nyt ajattelin, että joko se muka loppui. Toisin sanoen elokuvankin maailmaan olisi voinut uppoutua pidemmäksi aikaa, ja mielestäni adaptaatio oli todella toteutettu huolellisesti, vaikka tietenkin monia kirjan kohtauksia on pitänyt jättää pois tai muuttaa. Samoin olen nyt aika varma, että ensimmäisellä katselukerralla (joskus silloin 15 vuotta sitten) en ole ikinä katsonut elokuvaa edes loppuun asti.

Tällä hetkellä luettavana on siis Kaksi tornia, jossa olen päässyt melkein puoliväliin. Koko kirja alkaa siis tuntuakin ihan mahdolliselta lukea. Aikamoista! Helmetin lukuhaasteessa sijoitan Sormuksen ritarit kohtaan 29. Kirjan henkilön elämä muuttuu. Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan, 8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa, 12. Kirjassa ollaan metsässä, 14. Kirja on osa kirjasarjaa ja 38. Kirja on käännetty hyvin.

J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta. WSOY 1985/1966. 981 sivua. Suomentaneet: Kersti Juva ja Eila Pennanen. Runot suomentanut: Panu Pekkanen. Alkuteos: The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (1954).