Siirry pääsisältöön

Helsingin kirjamessujen 2020 jälkeen: fiiliksiä verkkomessuista

Runsaat pari viikkoa sitten vietettiin Helsingin kirjamessuja verkossa, ja osallistuimme molemmat tapahtumaan. Verkkotapahtumassa oli sekä hyvät että huonot puolensa. Mielestämme oli hyvää, että messukeskusteluja sai kuunnella vapaasti kotisohvalta, ja tallenteet toivat vielä lisää joustavuutta. Oli myös todella ilahduttavaa, että tällä tapahtumakonseptilla kirjojen ystävät ympäri Suomen pystyivät osallistumaan messuille, joille eivät muuten välttämättä jaksaisi vaivautua. Toisaalta tavallisilla messuilla kirjoja pääsee koskettelemaan ja niiden ostelusta saa vielä enemmän konkreettista iloa. Vaikka siis kaipaammekin fyysisiä messuja, joissa puhe sorisee sekä kirjat tuoksuvat ja ovat hypisteltävissä, toivomme että jatkossa myös tavallisilta messuilta striimataan ja tallennetaan keskusteluja.

Messuilimme tänä vuonna myös yhdessä Elinan kotona, mutta kotiolot tekivät alttiiksi höpöttelylle, jolloin osa keskusteluista piti katsoa jälkikäteen uudelleen. Emme mekään nimittäin turhan paljon ole kunnolla nähneet näin korona-aikoina, ja pitihän sitä tietenkin kaikki kirjakuulumiset ja muutkin vaihtaa ystävän kanssa. Olimme myös suunnitelleet keväällä menevämme yhdessä katsomaan uuden filmatisoinnin Jane Austenin Emmasta, mutta – koska korona – sekin jäi tekemättä. Katsoimmekin sen nyt vuokrattuna aiheenmukaisin tarjoiluin tietenkin, ja – no, leffassa oli sekä hyvää että huonoa. Ehkä kirjoitamme siitä myöhemmin lisää.

Alla tiivistettynä plussat ja miinukset kirjamessuista verkossa sekä lyhyesti meidän molempien fiiliksiä ja tunnelmia vaikuttavimmista keskusteluista.

PLUSSAA

  • keskusteluja voi seurata kotisohvalta
  • naposteltava ja viini keskustelujen seurana
  • kirjaostoksia ehti harkita
  • uusiin kirjoihin pystyi tutustumaan verkossa tai keskustelujen kautta
  • tallenteet: pystyi katsomaan keskusteluja jälkikäteenkin ja tekstitettyinä
  • tarjoaa osallistumisväylän myös niille, jotka eivät muuten osallistuisi

MIINUSTA

  • ei ihmisiä eikä samanlaista messutunnelmaa
  • keskusteluissa ei läsnäoloa ja vuorovaikutusta
  • ei päässyt kiertelemään
  • ei päässyt hypistelemään kirjoja ja tekemään uusia löytöjä
  • antikvaarinen puoli ei ollut samoin edustettuna
  • messutarjoukset eivät olleet kaikkialla niin hyviä
  • ei messupäivien juhlien tuntua
  • ei ruoka- ja viinimessuja 

HANNA

Yllä tulimmekin pohtineeksi jo hyviä ja huonoja kokemuksia Helsingin kirjamessut verkossa -konseptista, ja voin allekirjoittaa ne täysin. Tallenteet olivat ehdoton plussa, ja yritinkin katsoa niitä vielä tapahtuman jälkeen. Tämä mahdollisti myös sen, että pystyin tutustumaan useampaan keskusteluun ja siten useampaan uuteen kiinnostavaan kirjaan, joista osan ostin ja osan en.

Lokakuun saldossa tulimmekin jo kertoneeksi kirjaostoksistamme. Ostokset, joihin paneutumista odotan eniten, ovat Aulan kustantamat Matt Haigin Keskiyön kirjasto, joka vaikuttaa kantta myöten kutkuttavalta, sekä Tommy Orangen Ei enää mitään. Orangen teos on sellainen, että se olisi saattanut jäädä ostamatta tai jopa löytämättä ilman messukeskusteluja – ja nimenomaan ilman tallenteita – joten ostos on täysin verkkomessujen satoa. Ulkomaisista kirjailijoista kuuntelin myös Heather Morrisin ja Elizabeth Stroutin haastattelut kiinnostuksella.

Lisäksi messukeskustelujen ansiosta postilaatikosta kolahti Kertomuksen vaarat – kriittisiä ääniä tarinataloudessa. Kirjallisuustieteilijänä ja viestinnän ammattilaisena olen törmännyt tarinankerrontaan terminä monessa eri yhteydessä, ja olen itse suhtautunut sen nykykäyttöön ajoin kiinnostuksella, ajoin varauksella, joten tämä tutkimus vaikuttaa todella kiehtovalta. Ostoskorin kautta lähipostiin ilmestyivät myös Arto Pietikäinen Joustava mieli ja Joustava mieli parisuhteessa (olen ainainen itseni kehittäjä ja olen kuullut näistä kirjoista hyvää) sekä Unelmahommissa (josta Elina kirjoitti vuosi sitten).

Kuuntelin kuitenkin tosi paljon kiinnostavia keskusteluja, joiden pohjalta olisin halunnut ostaa ja lukea vaikka mitä lisää. Vaikuttavin näistä oli ehdottomasti keskustelu Frank Martelan kanssa Elämän tarkoituksesta (kirjasta ja ilmiöstä). Messuilla oli muitakin keskusteluja unelmiensa toteuttamisesta, mutta huomasi heti, että filosofialla päästiin syvemmälle siihen, miten voi toteuttaa hyvää elämää: unelmiensa perässä voi räpistellä, mutta se on lopulta vain pintaa näiden todellisten merkitysten alla.

Perttu Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestys vaikutti myös varsin kiinnostavalta – ei vähiten siksi, että Pölönen korostaa pehmeiden ja yleisten tieteiden merkitystä tulevaisuudessa. Teknologisoituvassa ja digitalisoituvassa maailmassa ihmiselle jää jäljelle taide ja filosofia, merkitysten löytäminen. Olen Pölösen kanssa samaa mieltä, että nyky-yhteiskunnassa ihannoidaan liiaksi nopeutta ja tehokkuutta syvyyden kustannuksella – mutta tämä onkin tällaisen pohdiskelijan mielipide.

Tähän liittyen myös keskustelu tulevaisuudentutkimuksesta herätti uteliaisuuden sekä samoin teki Kari Hotakainen romaani Tarina. Ympäristö- ja ilmastonäkökulmasta houkuttelevilta kuulostivat Anni Kytömäen Margarita ( nyt Finlandia-ehdokkaana) sekä Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset. Kytömäen aiempi romaani Kivitasku ja Isomäen Sarasvatin hiekkaa ovat minulta tosin vielä lukematta (vaikka ovat hyllyssä), joten jätin ne – ja monet muutkin – vielä ostamatta.

Voisin kertoa paljon lisää, esimerkiksi äänikirjona koskevista keskusteluista, mutta taidan nyt sulkea tämän digitaalisen suuni. Tekstiä on taas aivan liikaa. :D

ELINA

Minä kuuntelin kirjamessukeskusteluja lopulta vain messuviikonloppuna, vaikka tallenteet olisivat olleet katsottavissa pidempäänkin. Parhaita keskusteluja olivat mielestäni Elizabeth Stroutin ja Paula Nivukosken haastattelut sekä keskustelu Päättymättömästä riemusta. Näistä ensimmäisiä kahta keskustelua odotinkin eniten eivätkä ne pettäneet.

En lopulta tilannut messutarjouksia lainkaan kotiin asti, mutta ostin ja sain muuten lokakuussa paljon kirjoja, joten se ei varsinaisesti haitannut. Heräteostoksia on ehkä hankalampi tehdä verkossa ja koska se paras osuus – kirjojen hypistely ja katselu – jäivät nyt kokonaan välistä, ei shoppailtua tullutkaan. Ehkä ensi vuonna sitten taas. Antikvaarisen puolen kiertely on myös ollut jokavuotinen ihanuus, joka jäi nyt uupumaan. 

Päättymättömän riemun suomentajan Tero Valkosen ja kustannustoimittaja Samuli Knuutin keskustelu David Foster Wallacen teoksesta oli ehdottomasti paras yllättäjä. Keskustelu polveili sekä teoksen suomennosprosessissa että suomentamisessa ylipäänsä sekä kirjassa itsessään. Keskustelun pohjalta alkoi kiinnostella enemmän kuin paljon tuo Päättymätön riemu, vaikka se aikamoinen järkäle onkin. Ehkä jos ensi vuoden projektiksi sen ottaisi. (Hanna komppaa: mulle kävin ihan samoin!)

Paula Nivukosken Mainingin varjon ostin tosiaan jo ennen kirjamessuja syyslomalla ja oli ihanaa päästä kuuntelemaan Nivukosken itsensä kertomana kirjasta. Merellinen teema ja koskettava historiallinen aihe kiinnostavat jo kovasti. En vieläkään ole ehtinyt tarttua kirjaan, mutta toivon, että joulukuussa olisi sille aikaa. Nivukosken esikoisteos Nopeasti piirretyt pilvet oli kieleltään kaunista ja maagista luettavaa, toivottavasti tämäkin on.

Eniten taisin odottaa Elizabeth Stroutin haastattelua ja se oli kyllä odottamisen arvoinen. Tässä haastattelussa pääsi oikeuksiinsa koko verkkomessujen konsepti, kun Sofi Oksanen haastatteli messukeskuksesta käsin kotonaan olevaa Elizabeth Stroutia. Lisäksi ehdoton plussa sille, että tallenteena katsottuna haastattelussa olivat myös tekstitykset! Mitä luksusta! Tokihan englannin kielen taitoni olisi riittänyt varsin mainiosti tuon haastattelun seuraamiseen, mutta oli silti jotenkin mahtavaa, että pystyi keskittymään paremmin keskustelun sisältöön tekstitysten avulla. Toivottavasti jatkossa ulkomaisia kirjailijavieraita voisi olla messuilla enemmän etäyhteyksien kautta. Strout itsessään tuntui valloittavalta ja valovoimaiselta persoonalta ja tuli taas halu lukea lisää hänen teoksiaan. Tutustuin Stroutiin tänä kesänä lukiessani ihanan Olive Kitteridgen. Oksasen ja Stroutin keskustelu polveili paljon Stroutin omaperäisessä tyylissä ja siinä, mistä hänen ideansa kumpuavat. Strout mainitsi yhdeksi esikuvakseen myös Alice Munron, johon minäkin olin hänet yhdistänyt. Seuraavaksi kiinnostaisi lukea Stroutilta hänen esikoisteoksensa Pikkukaupungin tyttö, jonka suomennos ilmestyi tänä syksynä. 

Kaikkinensa oli siis kuitenkin yllättävän mukavaa seurailla keskusteluja omalta kotisohvalta herkkujen kera, vaikka kirjamessujen normaali tohina puuttuikin enkä ehkä hyödyntänyt tallenteiden katsomista niin paljon kuin olisin voinut. Toivottavasti ensi vuonna päästään taas palaamaan messukeskuksen vilinään. 

Kommentit