Jostain syystä en ole blogannut kuin ensimmäisestä lukemastani Mhairi McFarlanen kirjasta Tyttö muiden joukossa, jonka luin kolme vuotta sitten kesällä. Sen jälkeen olen lukenut parikin hänen kirjaansa ja tämä on kaiketi siis järjestyksessään neljäs. Yksi suomennetuista on muistaakseni vielä lukematta. Pakko kuitenkin myöntää, että hänen teoksensa menevät minulla alituiseen sekaisin, koska niillä on niin samantyyppiset nimet ja kansikuvat. Pitäisi tarkistaa kirjahyllystä, mikä kirjoista ei sieltä vielä löydy.
Joka tapauksessa olen pitänyt kaikista McFarlanen romaaneista ja halusin ehdottomasti tarttua tähän uusimpaankin. Lähtöasetelma on jälleen varsin herkullinen. Sheffieldissä asuva 30-vuotias Georgina Horspool saa potkut surkeasta työstään surkean ravintolan That's Amoren tarjoilijana. Samana iltana hän löytää vielä poikaystävänsä Robinin itse teossa toisen naisen kanssa. Georgina ei vähästä hätkähdä, onneksi hänen langollaan on tarjota heti työkeikka uudessa pubissa.
Pubin toiseksi omistajaksi paljastuu yllättäen Georginan nuoruudenrakkaus Lucas, jota tämä ei ole nähnyt 12 vuoteen. Lucas ei kuitenkaan näytä muistavan lainkaan kuka Georgina on. Georgina kuitenkin nauttii uudesta työstään hienoksi remontoidussa pubissa ja tulee hyvin toimeen toisen pomon, Lucasin veljen Devin kanssa. Georginan ex-poikaystävä Robin tekee hänen elämästään mahdollisimman vaikeaa ilmestymällä tämän uuteen työpaikkaan ja nolaamalla tämän. Lisäksi soppaan heitetään vielä sisaren järjestämät sunnuntaipäivälliset, joilla Georgina saa olla varma, ettei hänen äitinsä ja tämän uusi aviomies suinkaan pidä hänen tekemistään ratkaisuista elämässä.
Lajityypilleen uskollisesti Hei ethän unohda minua on ennalta-arvattava ja suoraviivainen, mutta nautin siitä silti kovastikin. Suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että McFarlanen kirjoitustyyli on ihanan raikasta pitkästä aikaa luettavaksi. Monilta osin hänen tekstissään on näppäriä oivalluksia elämästä: Tämän läksyn elämä on minulle tähän mennessä opettanut: Älä huolehdi siitä asiasta, josta olet huolissasi. Se kaatuu todennäköisesti johonkin miljoona kertaa pahempaan asiaan, jota et osannut odottaa.
McFarlanen romaaneista yksikään ei ole täysin höttöä vaan kaikissa on mukana myös synkempiä sävyjä ja päähenkilöiden elämää kuvataan realistisella tavalla eikä heidän elämänsä olekaan vain puolison metsästämistä tai huulipunasävyn valitsemista. Georgina esimerkiksi kamppailee isänsä menetyksen vuoksi yhä vuosienkin jälkeen ja pohtii, pitäisikö hänen mennä takaisin opiskelemaan, kun yliopisto aikanaan jäi kesken. Teksti on myös sen lisäksi hyvin kiinni juuri oikeassa ajassa: Olipa kerran aika, kun poikaystävää ei nähnyt enää ikinä, jos erosi hänestä eikä hän asunut samalla postinumeroalueella. Hänestä ei ehkä edes kuullut enää koskaan mitään. Minä en fanita tätä modernia vaihtoehtoa, jossa voi olla katsojana kaikessa, mitä hän tekee koko loppuelämänsä ajan, vain kirjoittamalla hänen nimensä Facebookin hakukenttään, tai päinvastoin.
McFarlanen tekstiä on siis hauskaa lukea ja sen parissa naurahtelee monesti ääneen, koska hän käyttää niin eläviä ja uusia kielikuvia: Sinä olet ennemminkin kuin robottipölynimuri, Gogo - törmäilet seiniin, kimmahdat takaisin ja jatkat eteenpäin. Lisäksi McFarlane viljelee paljon populaarikulttuurin viitteitä. Hän viittaa niin elokuviin, kirjoihin kuin musiikkiin. Erityisesti minua ihastuttivat lukuisat viittaukset Harry Potteriin: mm. Hagridiin, Dobbyyn ja hormipulveriin. Näitä oli hauska etsiä tekstin lomasta, kun juuri luin Harry Potterit. Muutenkin McFarlanen brittiläisyys vetoaa edelleen, tästä kirjoitin jo romaanista Tyttö muiden joukossa.
Tärkein viite tässä kirjassa on kuitenkin koko ajalla taustalla oleva Humiseva harju. Minusta oli mukavaa lukea tätä kirjaa nyt, kun juuri tämän vuoden alussa kävimme Hannan kanssa katsomassa Humisevan harjun näytelmäversion ja sen jälkeen luin helmikuussa uudelleen Humisevan harjun. Oli jotenkin sopivaa, että Humiseva harju sattui siis olemaan minulla hyvin mielessä ja muistissani. Georgina ja Lucas tutustuvat koulussa juuri tuon kirjan takia, sillä opettaja laittaa heidät istumaan vierekkäin ja tekemään kirjasta projektia. Mielestäni nuo rouva Pembertonin asettamat kysymykset Humisevasta harjusta kuulostavat ihanilta ja mielenkiintoisilta. Heidän pitää keskustella esimerkiksi siitä, onko Humisevassa harjussa kyse rakkaudesta ja jos on, niin millaisesta. (Sivuhuomautuksena olen sitä mieltä että kyllä, siinä on kyse rakkaudesta, vaikkakin ehkä mielipuolisesta sellaisesta. Pohdin aihetta jonkin verran myös Humisevan harjun blogitekstissäni.)
Humiseva harju ei kuitenkaan jää romaanissa pelkästään viittauksen tasolle romaanin alussa, jossa kerrotaan Georginan ja Lucasin ensitapaamisesta ja rakastumisesta Sheffieldin Tapton Schoolissa vuonna 2005, vaan romaaniin palataan myös myöhemmin tarinan edetessä. Toki varmasti Humisevan harjun on tarkoitus jotenkin kuvastaa Georginaa ja Lucasia, jotka eivät näe toisiaan pitkään aikaan ja sen jälkeen ovat kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan heidän välillään tai siihen, että rakkaus nuorena on erilaista kuin myöhemmin. Pettämisen ja pettymyksen aihelmat nousevat tässäkin romaanissa vahvasti esille. Toisaalta tuo viittaus Humisevaan harjuun on selkeä, mutta toisaalta taas se tuntuu hieman päälleliimatulta siinä mielessä, että todellisuudessa Georginan ja Lucasin tarina on jotain aivan muuta kuin Cathyn ja Heathcliffin. McFarlanen romaania ei pidäkään siis alkaa lukea liikaa toisintona Humisevasta harjusta tai etsiä liikaa yhtymäkohtia tai kuvitella sen olevan yhtä monitahoinen kokonaisuus kuin Brontën teos vaan pikemminkin ajatella sitä vain yhtenä hieman laajempana viittauksena ja kumarruksena aiemmalle englantilaiselle kirjallisuudelle ja suurelle klassikolle. Sellaisena tuo viittaus on mielestäni varsin onnistunut.
Jään odottelemaan seuraavaksi Mhairi McFarlanen uusinta suomennosta Mitä jos en löydä sinua koskaan, joka ilmestyy elokuussa.
Helmetin lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 47.-48. kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet Mhairi McFarlanen Mitä jos en löydä sinua koskaan kanssa. Romaani sopisi myös kohtiin 16. kirjalla on kirjassa tärkeä rooli ja 35. kirjassa käytetään sosiaalista mediaa.
Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua
Harper Collins 2019. 400 sivua.
Suomentanut: Hanna Arvonen. Alkuteos: Don't You Forget About Me. 2019.
Kommentit
Lähetä kommentti