Amitav Ghosh: Gun Island

Gun Island yhdistelee Intian mytologiaa sekä nykyajan maahanmuuton ja ilmastonmuutoksen teemoja. Se on kiinnostava ympäri maailma matkaava teos, joka vei alkumetreillä minut mukaansa mutta jonka tenho hiipui loppua kohden.

Intialaissyntyinen Deen on harvinaisten kirjojen myyjä New Yorkissa. Hänen elämänsä kokee käänteen, kun hän Intian-lomallaan saa perhetututultaan pyynnön käydä katsomassa Sundarbarin viidakon kätköihin unohtunutta temppeliä, joka on omistettu Gun Merchantille (”asekauppiaalle”). Deen on perehtynyt Intian taruihin ja siksi tämä uusi tarina vetää häntä puoleensa, vaikka hän onkin vastahakoinen. Temppelillä häntä opastaa nuori Tipu, joka on Deenin uuden ihastuksen Piyan suojatti ja kertoo salaisena työnään edistävänsä ihmiskauppaa ja ihmisten kuljetusta. Temppelillä kuitenkin myös Tipun elämä saa käänteen, sillä häntä puraisee kobra, minkä seurauksena hän alkaa saada näkyjä ja hallusinaatioita.

Gun Merchantin tarina kietoutuu käärmejumalattareen, jota kauppias tarun mukaan pakeni ympäri maailman lopulta pääsemättä kuitenkaan karkuun. Deen miltei huomaamattaan ja tahtomattaan alkaa selvittää kauppiaan matkaa ja kulkee hänen jalanjäljissään: hän palaa New Yorkiin, josta hän päätyy tutkijaystävättärensä ansiosta ensin Kaliforniaan ja lopulta Venetsiaan. Tuolla kanaalien saarella kulminoituu myös Deenin tarina.

Venetsiaan päätyvät myös monet muut: temppelillä tavattu kalastajan poika, joka on lähtenyt kotoaan ystävänsä Tipun kanssa. Vain toinen heistä on selvinnyt pakolaisten kovan matkan täynnä hyväksikäyttöä, julmuuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia. Toisen kohtalo on jäänyt vielä auki.

Alkuromaani veti hetkessä mukaansa. Aloitin kirjan huhtikuussa viikon lomalla (joo, on mennyt hetki, että sain kirjoitettua romaanista), joten minulla oli aikaa lukea sitä. Luultavasti sain pontta myös siitä, etten pitkästä aika lukenut e-kirjasovelluksesta, josta olen valittanut Mr.Eternityn ja When the Killing’s Donen kohdalla. Intian viidakko on minulle lukijana eksoottinen kohde, ja mytologian siivittämät tarinat kiinnostavat aina. Rakastan myös sitä tunnetta, kun pääsen romaanin avulla matkaamaan uusiin kulttuureihin, joita voin kirjojen hahmojen kautta elää aivan toisin kuin jos kävisin itse paikan päällä.

Ei sillä, etten uskoisi matkailun avartavaan vaikutukseen tai vertaisin sitä suoraan lukumatkailuun, mutta kirjojen kautta maailma avautuu ainakin minulle aivan toisin tavoin. Väitän kuitenkin, että kirjojen hahmojen kautta elää ja kokee lopulta enemmän kuin, mitä itse matkaillessaan, mutta monet ovat varmasti eri mieltä. Nykyaikana, kun matkusteluakin leimaa kuitenkin hiilipäästöjen stigma ja syystäkin, ei ole mielestäni suinkaan kaukaa haettua kannustaa lukumatkailuun ja kertoa siitä, miten eri tavalla se voi avartaa maailmaa, kunhan sille avaa mielensä.

Gun Island ei suinkaan ole ensimmäinen kirja, joka on herättänyt minussa lukumatkailun huumaa eikä se ole viimeinenkään. Kuten myös mainitsin, huuma hiipui myös loppua kohden eli romaani ei onnistunut pitämään minua otteessaan loppuun saakka. Mytologian vaikutus väheni ja sen saamat selitykset jäivät lopulta köyhiksi tai keskeneräisiksi. Tosimaailma vei romaanin kerronnassa tavallaan lopulta myyteistä voiton, mutta aistin, ettei se ollut romaanin tarkoitus.

Gun Island käsittelee kuitenkin nykymaailman ajankohtaisia haasteita nimenomaan asettamalla myytit ja todellisuuden sekä humanistit ja tieteilijät vastakkain ilman, että vastakkainasettelu aiheuttaa kiistoja tai konflikteja. Yhdistämällä nämä kaksi näennäisesti erilaista kantaa romaani pureutuu ilmastonmuutoksen ja ilmastopakolaisuuden haasteisiin.

Biologi Piya tutkii työkseen delfiinejä ja niiden muuttokäyttäytymistä, mutta romaanissa delfiinien lisäksi myös muut eläimet käyttäytyvät poikkeavin tavoin: ne hakeutuvat yhä pohjoisempaan sitä mukaa, kun ilmasto lämpenee. Tämä eläinten muutto rinnastuu myös ihmisten maahanmuuttoon: ihmisetkin ovat eläimiä, ja kun oma elinympäristö käy tukalaksi, siirrytään sinne, missä olot ovat suotuisammat. Poliittiset vastakkainasettelut aiheuttavat kuitenkin omat ongelmansa, ja pakolaisuuden ympärille on kehittynyt karmaiseva ja häikäilemätön rikollisuuden verkosto. Siinä, missä eläimet muuttavat luonnollisesti, ihmisten toimissa yhdistyy samalla luonnollisuus ja luonnottomuus. Ihmisten teoilla on kauaskantoiset vaikutukset ympäri maailman sekä muihin ihmisiin että muihin eläinlajeihin.

Tämä rinnastus tehdään selkeästi mutta ei kuitenkaan liian alleviivaavasti. Ghosh osaa luoda analogioita ja rinnastuksia ilman, että se tuntuu ampuvan yli tai tuputtaisi sanomaansa lukijalle. Lisäksi romaanissa kirjailija on onnistunut mainiosti kuvaamaan eri ilmiöitä ja näkökulmia. Hän ei tuomitse tai kritisoi hahmojaan eikä siten myöskään eri näkökulmia: hän vain kertoo hahmojensa tarinan – osoittelematta mutta kuitenkin myös kaunistelematta.

Huolimatta juonen ja fiiliksen hiipumisesta sekä juoneen jäävistä aukkokohdista voin kuitenkin suositella Gun Islandia monille erilaisille lukijoille, sillä se täyttää erilaisia lukutarpeita: matkakertomuksista tai mysteereistä kiinnostuneille, eksoottisuudesta ja mytologisista tarinoista innostuville sekä niille, jotka haluavat lukea ajatuksia maailmamme haasteista.

Lukuhaasteessa sijoitan Gun Islandin kohtaan 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja. Lisäksi se sopii kohtiin 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä; 7. Kirjassa rikotaan lakia;  25. Kirjassa ollaan saarella; 30. Kirjassa pelastetaan ihminen ja 39. Kirjassa lennetään.

Amitav Ghosh: Gun Island. John Murray 2019. 313 sivua.