maanantai 24. helmikuuta 2014

Agatha Christie: Kohtalokas viikonloppu (Elina)




Agatha Christie: Kohtalokas viikonloppu
WSOY 1959/2006
suom. Annikki Setälä
263 sivua
Alkuteos: The Hollow. 1946.

Kirjoitin graduni Agatha Christiestä ja vankkana aikomuksenani oli kahlata koko kirjailijattaren tuotanto läpi. Gradu valmistui ja lukuisia dekkareita tuli luettua, mutta muutama romaani yhä uupuu. Pitikin valita kirjailija, joka on kirjoittanut niin kadehdittavan laajan tuotannon… ;)


Kohtalokas viikonloppu sijoittuu Christien tuotannon puoliväliin lähelle hänen tuotteliaimpia vuosiaan. Sitä vaivaakin mielestäni osin sarjamaisuuden tuntu, etenkin mitä tulee etsivä Hercule Poirot'n hahmoon ja siihen, miten tämä esitellään ja missä määrin tämä esiintyy romaanissa.

Romaanin miljöö on klassisinta Christietä mitä kuvitella saattaa. Tapahtumat sijoittuvat Hollow'n kartanoon, joka sijaitsee keskellä kauneinta englantilaista maaseutua. Rento viikonloppu päättyy kuitenkin uima-altaalla murhaan, joka näyttää viimeisintä piirtoaan myöden lavastetulta kun jokainen hahmoista on ottanut oman paikkansa altaan reunalla. Tohtori John Christow makaa maassa kuolleena ympärillään lähes koko kartanon väki ja vieressään vaimonsa, revolveri kädessä. Tästä kohtauksesta alkaa murhan selvittely niin poliisin kuin Hercule Poirot'n osalta.

Juoni on kuin mistä hyvänsä palapelidekkarista ja henkilöhahmogalleria myöskin tyypillisen christiemäinen. Kartanon herra ja rouva ovat Lucy ja Henry Angkatell, hieman hömelö vaimo ja hänen aseita keräilevä miehensä. Vierailulla ovat Christowien lisäksi joukko sukulaisia kuten kartanonperijä Edward, kuvataiteilija Henrietta Savernake ja suloinen Midge Hardcastle, naapurissa asuva Hercule Poirot ja tupsahtaapa näyttämölle vielä tohtori Christowin entinen kihlattu, temperamenttinen näyttelijätär Veronica Gray. Rakkausdraamaltakaan ei siis vältytä palapelin osia kasaan kerätessä.

Omaa lukukokemustani sekoitti ennen muuta se, että näin taannoin elokuvasta tehdyn televisioadaptaation, joten osa tapahtumista oli hyvinkin selkeänä mielessä ja verkkokalvolla. Silti en millään muistanut kuka oli tarinan murhaaja. Tämä kertoo useastakin seikasta. Siitä, että Christie osaa kirjoittaa juoneltaan hyvin taidokkaita tarinoita ja huijata ovelasti lukijaa, jolloin palapelin ratkaiseminen muuttuu jossei ainakin vaikeaksi niin lähes mahdottomaksi. Se kertoo kuitenkin myös siitä, että Christien tarinat ovat usein samantyylisiä, niissä on runsaasti samanlaisia elementtejä (kuten tässä tarinassa kartanomiljöö ja sen karikatyyriset hahmot) ja ne sekoittaa helposti keskenään eikä pysty enää muistamaan missä tarinassa murhaaja oli hovimestari, missä taas aviomies. Vasta romaanin viimeisillä metreillä muistin loppuratkaisun ennalta.

Hollow'n kartanon nimi tulee lordi Tennysonin runosta:

I hate the dreadful hollow behind the little wood;
Its lips in the field above are dabbled with blood-red heath,
The red-ribb'd ledges drip with a silent horror of blood,
An Echo there, whatever is ask'd her, answers "Death."

Runo, jota myös Poirot siteeraa romaanissa (suomennos s. 165), tavoittaa hyvin kartanon ilmapiirin. Vaikka Hollow saattaa tuntua hyvältä paikalta, niin murhan myötä se on myös kuin suljettu vankila, joka ahdistaa ja jossa kaikuu kuoleman tuntu. Romaanin alkuperäinen nimi The Hollow kuvaakin siis mielestäni paremmin teoksen ilmapiiriä kokonaisuudessaan kuin käännös.

Kaiken kaikkiaan romaani on mainio välipala dekkarinälkään. Klassista Christietä, ei missään nimessä hänen parhaimpia romaanejaan, muttei huonoimpiakaan.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä (Hanna)



William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä
Wsoy 2009
Suom. Kersti Juva
165 sivua
Alkuteos: Much Ado About Nothing (1598)

Elinaa seuraten on minunkin vuoroni sanoa sananen 450-vuotiaan Shakespearen näytelmästä, jolla on kunnia innoittaa blogiamme – nimen asteella ainakin. Paljon melua tyhjästä on Shakespearen kenties rakastetuin komedia kommelluksineen, ja väärinkäsityksineen sen vaikutus näkyy nykykomedioidenkin taustalla.

Alkuun on myönnettävä, että vaikka pidän näytelmien lukemisesta, niiden katsomisesta puhumattakaan, minua hieman jännitti ottaa osakseni tehtävä arvioida Shakespearen, tuon kynäniekkojen mestarin, tuotosta. Myös runous on minulle hieman vierasta maaperää, joten sen, miten hyvin suomennos tavoittaa Shakespearen sulosäkeet, jätän minua viisaampien tuomittavaksi.
 
Kuten Elina jo tekstissään kuvasikin, Paljon melua tyhjästä on romanttinen komedia, josta ei puutu juonitteluja, sivaltavaa sanansäilää eikä väärinkäsityksiä. Näytelmän lähtökohtana on kaksi pariskuntaa, jotka muodostavat vastaparin. Ansioitunut nuorukainen Claudio iskee silmänsä kauniiseen ja hiljaiseen Heroon ja saa puhemiehekseen suojelijansa don Pedron, joka Claudioksi naamioituen käy kyselemään Heron mielipidettä naimatarjouksesta. Jo tässä puuhassa riittää nykylukijalle huvittavaa sisältöä: kuinkahan moni nykyaikana vetää kaverinsa viitan ylleen lähtien riiailemaan kaverin ihastusta kamun itsensä puolesta.

Rakastuneiden Claudion ja Heron vastinparin muodostavat poikamiehen perikuva Benedick sekä kipakoita kommentteja sutkautteleva vanhapiika Beatrice. Kaksikko vannoo vihaavansa toinen toistaan, mutta don Pedro, Claudio ja muut seurueen kumppanit saavat hupia ajatuksesta leikitellä salamoivan parin tunteilla kääntäen ne vihastuksesta ihastukseksi: he asettavat molemmille ansan siten, että kumpikin kuulee vahingossa puheet toisen osapuolen riuduttavasta rakkaudesta. Sekä Benedick että Beatrice joutuvat punnitsemaan omat tunteensa uudelleen rakkauden vaakakupissa tullen siihen tulokseen, että itsekin rakastavat. Näyttääkin siltä, että edessä häämöttäisivät kaksoishäät, kunnes koko joukolle katkera don Pedron äpäräveli päättää pistää pakan sekaisin tuhoten Heron maineen ja uskotellen Claudiolle morsion ilottelevan öisin toisten kaksilahkeisten kanssa.

Seurauksena on väärinkäsityksiä, kaksintaistelun poikanen, valekuolema, farssiksi käyvä poliisitutkinta ja tietenkin paljon melua tyhjästä. Näytelmän nimi juontuukin juuri siitä, että uskoessaan perättömät väitteet morsiamensa uskottomuudesta Claudio kumppaneineen meuhkaa suurella suulla seikasta, joka paljastuu lopulta valheelliseksi totuudeksi, ja valheellisuudessaan tuo totuus on yhtä tyhjän kanssa. Kuten Heta Pyrhönen esipuheessa toteaa, Shakespearen näytelmästä on muuttua tragedia Heron menetettyä maineensa, ja vaatii näytelmäkirjailijan lahjoja kääntää onnettomuus onneksi.

Teoksen komedialliset ainekset syntyvät suuressa määrin Shakespearen taidosta tiivistää ja puolestaan myös laverrella oikeissa kohdissa. Nokkela sanailu on paikoin oikeaa tykitystä. Erityisesti Beatricen ja Benedickin älykkäät vitsit kantavat loppuun saakka. Mielenkiintoista näissä nokkeluuksissa on se, miten ne usein toimivat negaatioiden kautta. Beatricen sanoin:

”Se, jolla on parta, on enemmän kuin nuorukainen, ja se, jolla ei ole partaa, on vähemmän kuin mies, ja se, joka on enemmän kuin nuorukainen, ei ole minua varten, kun taas minä en ole sitä varten, joka on vähemmän kuin mies.”

Kiellot, vastakohdat ja monimerkityksiset lauseet ovat siis osa näytelmän älykästä huumoria, jota vasten tarjotaan shakespearelaisittain myös suorempaa huumoria. Porkan, Kanukan ja muiden poliisien toilailut saavat farssin piirteitä. Turhantärkeä Kanukka on karikatyyri ihmistyypistä, joka mahtailee suurin sanoin ymmärtämättä kuitenkaan sanojen merkityksiä; vitsailija ja tärkeilijä sanailee itse itsensä vitsiksi. Lukija ja katsoja voivat tuntea itsetyytyväisyyttä nauraessaan Kanukan hölmöilyille. Ilmiö on sama kuin blondi-vitseissä: ne ovat hauskoja, koska kaikki voivat tuntea olevansa viisaampia kuin se, jonka kustannuksella vitsaillaan.

Näytelmästä löytyy myös varsin nykyaikainen neito: Beatrice älykkäine sukkeluuksineen edustaa naista, joka ei alistu miesten määrittelyille ja määräilyille. Hän määrittelee itse oman olemisensa, ja siinä sivussa myös ympäristönsä miesten olemukset. Miehet jäävät auttamatta kakkosiksi, jos uskaltautuvat kisailemaan Beatricen kanssa nokkeluuksilla. Beatrice on näin ollen hiljaisen ja vaatimattoman Heron – Shakespearen ajan naisihanteen – vastakohta, ja muodostaa rakastettunsa Benedickin kanssa tasa-arvoisen parin. Tasa-arvo – sekä aviopuolisoiden välinen että miesten ja naisten välinen yleensä – on näytelmän teema, jota ajan hammas ei ole vieläkään kuluttanut loppuun.

Vaikka alkuun lupasinkin jättää suomennoksen kommentoinnin viisaampien päänvaivaksi, sanon siitä kuitenkin sanasen: Kertsi Juva onnistuu tasapainoilemaan vaikeatajuisen runomuodon sekä kansantajuisen sanailun välillä. Koska Shakespearen näytelmistä on säilynyt hieman toisistaan poikkeavia versioita, on käännöksiäkin erilaisia. Näin ollen olisikin kiinnostavaa tutkia, millaisia vanhemmat käännökset ovat ja miten hellästi tai kovakouraisesti aika on kohdellut eri versioita.

Olen myös Elinan kanssa samaa mieltä siitä, että Shakespearen teokset olisivat eniten edukseen lavalla – onhan ne sinne alun perin kyhättykin. Nykyaikana erilaiset tallenteet voisivat toimia paremman puutteessa. Vielä enemmän minua kuitenkin kiinnostaisivat teoksen mahdolliset nykyaikaistetut versiot. Shakespearen komediat toimivat nimittäin modernissakin muodossa mainiosti – perustuuhan myös teinikomedia 10 Thing I Hate About You näytelmään Kuinka äkäpussi kesytetään.
Kertokaa siis toki kokemuksianne modernisoiduista klassikoista!

torstai 20. helmikuuta 2014

William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä (Elina)




William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä
Wsoy 2009
Suom. Kersti Juva
165 sivua
Alkuteos: Much Ado About Nothing 1598

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 450 vuotta englantilaisen näytelmäkirjailijan ja runoilijan William Shakespearen syntymästä. Siksipä tämä vuosi onkin varsin mainio blogimme perustamista ja nimeämistä ajatellen. Blogin nimi juontuu siis näytelmästä Paljon melua tyhjästä ja ensimmäinen kirjapostaukseni koskeekin tuota näytelmää.

Shakespearen näytelmät ovat yhä ajan tasalla, niin myös tämä.  Paljon melua tyhjästä on komedia, joka ei mielestäni ole kärsinyt juurikaan satojen vuosien aikana. Näytelmä käsittelee rakkautta, sen mutkia ja juonitteluja.

Padovalainen ylimys Benedick on vannoutunut poikamies ja Messinan kuvernöörin veljentytär Beatrice äksy vanhapiika. He sanailevat toisilleen terävästi eivätkä ainakaan halua avioliittoon. Lopulta pienten kepposten jälkeen tämä pariskunta asettuu aloilleen tai ainakin puhe saadaan hetkeksi taukoamaan suudelmalla. Firenzeläinen ylimys Claudio on sen sijaan ihastunut Beatricen serkkuun Heroon, mutta tässäkin suhteessa tulee kapuloita rattaisiin. Ilkeilijät esittävät Heron pettävän Claudiota päivää ennen häitä ja tästä syntyy kunnon soppa. Onpa näytelmässä myös valekuolema kuten myös Shakespearen tunnetummassa Romeossa ja Juliassa. Näytelmässä todellakin saadaan pidettyä paljon melua, vaikka tapahtumia ei juurikaan ole ja puolet niistäkin osoittautuvat valheellisiksi.

Näytelmän huumori perustuu hahmoihin ja sanailuun etenkin Benedickin ja Beatricen välillä. Hahmot ovat hupaisasti ensin suoranaisissa vihoissa ja naljailevat toisilleen (ja kaikille jotka välittävät kuunnella) siitä, että eivät ikinä aio rakastua. Benedick sanoo menevänsä naimisiin vain täydellisen naisen kanssa. Lopulta kumpikin pyörtää sanansa. Beatricen hahmo on mielenkiintoinen siitäkin syystä, että hän ei suinkaan ole alistuva nainen, joka vain kuuntelisi kun miehet puhuvat. Päinvastoin hän naljailee takaisin ja piikittelee minkä ehtii, hän on nokkela ja teräväkielinen.

Hahmoista maininnan ansaitsee myös pienemmässä osassa oleva konstaapeli Kanukka, jonka turhantärkeys ja taipumus hienostella sanoilla joita hän ei osaa (kuten etusdusmies, relefanttia) naurattavat. Kersti Juvan suomennoksestakaan minulla ei ole pahaa sanaa sanottavana. Huumori on onnistuttu saamaan hyvin mukaan ja sanailut ovat kääntyneet hyvälle suomen kielelle eikä edes Shakespearen silosäkeitä ole unohdettu.

Parhaimmillaan näytelmätekstit ovat aina lavalla eivätkä luettuina. Hahmot ja sanailut pääsevät kunnolla eloon teatterissa. Tämä näytelmä viihdytti niin paljon luettuna, että näkisin sen siksi mielelläni myös lavalla, jolloin siitä saisi varmasti vielä enemmän irti. Shakespearen näytelmiä soisi esitettävän enemmänkin suomalaisissa teattereissa.

Seuraavaksi Paljon melua tyhjästä onkin sitten Hannan lukuvuorossa!

(Ps. Enpä malttaisi odottaa, että pääsen korkkaamaan tuon Riikka Pulkkisen romaanin, josta Hanna bloggasi.)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (Hanna)

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Otava 2014
174 sivua


Tällä kertaa polkaistaan blogi kunnolla käyntiin ensimmäisen kirja-arvostelun voimin!


Riikka Pulkkinen on yksi ehdottomista suosikeistani kotimaisen nykykirjallisuuden saralla, mutta kirjailijan edellinen teos Vieras ei vienyt sydäntäni mennessään samassa määrin kun aiemmat teokset Raja ja Totta, jotka kurkottivat kielellään ja teemoillaan jonnekin syvälle sisimpääni. Pulkkisen kieli tarttuu kiinni tunnelmiin ja maisemiin tavalla, joka vetoaa, ja lyhimmätkin lauseet huokuvat ilmaisuvoimaa.

Vieras ei kuitenkaan vetänyt minua mukaan tunnelmaansa, vaan oma lukukokemukseni jäi pinnallisemmaksi kuin aiemmissa teoksissa. Pulkkisen kirjoitustaito on kuitenkin kiistämätön, ja näistä kaikista syistä johtuen odotukseni kirjailijattaren uusimmasta romaanista Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän olivat ristiriitaiset. Odotin paljon, minkä vuoksi myös valmistauduin pettymään – vaikkakin yritin ottaa odotuksissani huomioon myös teoksen lyhyyden ja naisille suunnatun genren ennalta-arvattavuuden.

En kuitenkaan joutunut pettymään: teos on sitä, mitä chick litiltä voi odottaakin, mutta mukana on Pulkkisen herkkää sanailua ja kielen mukanaan tuomaa huumoria. Nimensä mukaisesti teos kertoo Iiris Lempivaarasta – 28-vuotiaasta nuoresta naisesta, jonka elämä kääntyy mullin mallin, kun poikaystävä jättää seitsemän vuoden jälkeen. Hyvästi häät, hyvästi lapset joiden nimet pyörivät jo kielen päällä, hyvästi yhteinen vanhuus vierekkäisissä kiikkustuoleissa.

Naisen maailma mullistuu vähemmästäkin. Alku onkin Iirikselle hankalaa, mutta hän yrittää selvitä kalvavasta mustasukkaisuudesta ja yksinäisen tulevaisuuden pelosta self help-terapian – ”näytät hyvältä korkeissa koroissa ja suklaatahroja leuassasi” – parhaan ystävän Elinan, raskaana olevan siskon Jenniferin ja tulevan siskontytön Fifin voimalla

Miehiä tulee ja miehiä menee, ja joukkoon mahtuu jos jonkinnäköistä taivaltajaa. Tuttavuus naapurin vanhan Marja-Liisan kanssa ja tämän Kaunareista poimitut elämänohjeet tuovat hauskaa joskin stereotyyppistä hupia romaaniin. Loppujen lopuksi on kuitenkin kyse Iiriksen omasta kasvusta ihmisenä, mitä tukevat hänen neuvonsa lukiolaisille, joiden kouluterapeuttina hän toimii ja kasvattaa nuorten lisäksi itseään läpi eroprosessin.

Iiriksen minä-kertoja puhuu tunnustuksellisella, havainnoivalla ja humoristisella otteella, josta huokuu enemmän ja vähemmän hillitty itsekeskeisyys. Hän on aikansa tuote, nykyaikainen ihminen yksilökeskeisessä maailmassa, ja puhuttelee tuntemattomaksi jäävää yleisöä: kenties itseään, kenties lukijaa, kenties molempia

Teoksen hienointa antia ovat Iiriksen havainnot katukuvaa värittävistä julkkisnaisista ja heidän naiseuden malleistaan. Pulkkinen saavuttaa hyvin kaupunkimiljöön, joka kuhisee kuvia erilaisista naisista: mallit, näyttelijät, laulajat, tosi-tv-tähdet ja tavikset tuijottavat mainostauluista mainostaen jokainen omaa naisena elämisen malliaan.

Naisena oleminen tuodaan esille luodaten tarkkanäköisesti eri-ikäisten naisten elämänkohtaloita ja samaan ikäluokkaankin kuuluvien naisten erilaisia malleja. On Kauniiden ja rohkeiden koukkuun jäänyt Marja-Liisa, jolla on koko elämänkokemus neuvojensa pohjana. On melkein kolmikymppinen Iiris, joka etsii itseään elämänsä kolmannen syntymän – eron – jälkeen, saman ikäinen Elina, joka tarjoaa tukea ja kätkee salaisuuksia, ja muutaman vuoden vanhempi Jennifer, jonka olemusta uusi äitiys leimaa. On lukioikäiset tytöt, joiden kipu ja tuska on tuoretta maailmassa, joka on heille vielä tuntematon. Ja viimein, on vastasyntynyt Fifi, joka on tyttöyden ilmentymä – tabula rasa, johon maailma ei ole vielä lyönyt leimaansa ja joka juuri siksi on vielä kaikkea eikä mitään.

Näistä naiskuvista huolimatta – tai niiden seurauksena – teos on hyvin perinteistä chick litiä, jossa nuori nainen etsii itseään, rakkautta ja paikkaansa maailmassa, ja onnellinen loppu on miltei selviö kaikessa avoimuudessaankin. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän ei siis mullista genreään, mutta taattuna Pulkkisena se viehättää ainakin minua.

Koska ihana bloggaajatoverini Elina rakastaa chick litiä kesähelteillä, haastan hänet lukemaan tämän Pulkkisen uutukaisen ja sanomaan siitä oman painavan sanansa, vaikka keväästäkään ei ole vielä muita merkkejä kuin loskan kuorruttamat kadut.

Käy kiinni, Elina! Tässä pieni pilkahdus aurinkoa Suomen kevättalveen.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Maistiaisia Hannan hyllystä



Tällä kertaa täällä mesoaa Hanna. Kirjahyllyhän kertoo ihmisestä paljon, joten siksi päätimmekin napata tämän leikkimielisen kyselyn Facebookista. Kysely kiertää haasteena myös kirjablogeissa, mutta koska olemme vasta ponnahtaneet blogimaailmaan, ajattelimme kysymysten tarjoavan oivan keinon esittäytyä.

Vastauksethan kertovat sekä meistä itsestämme että meidän kirjahyllyjemme sisällöistä, joten niistä voi päätellä, minkä tyyppisiä juttuja tulevaisuudessakin on mahdollisesti tulossa. Itse en ainakaan ole vielä avannut kaikkia kirjoja, joiden annan kyselyssä puhua puolestani, ja koska olen viime aikoina ottanut asiakseni perehtyä enimmäkseen oman hyllyni lukemattomiin aarteisiin kirjaston tarjonnan sijaan, kuullaan joistakin alla olevista kirjoista jatkossakin lisää.

Tässä siis maistiaisia kirjahyllystäni paljon puhuvan kuvan kera. 



1. Oletko mies vai nainen? Hiljainen tyttö

2. Kuvaile itseäsi. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Hetken hohtava valo 

4. Kuinka voit? Jokapäiväinen elämämme

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

6. Mihin haluaisit matkustaa? Lohikäärmevuori 

7. Kuvaile parasta ystävääsi. Tytöistä parhain

8. Mikä on lempivärisi? Punainen kuin veri

9. Millainen sää on nyt? Sumutarinoita

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Ennen päivänlaskua ei voi

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Runotyttö etsii tähteään

12. Millainen on parisuhteesi? Järki ja tunteet 

13. Mitä pelkäät? Nuorena nukkunut

14. Päivän mietelause. Satu sadusta joka oli satua

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? 1001 Books You Must Read Before You Die

16. Miten haluaisit kuolla? Uniin piirretty polku