tiistai 28. lokakuuta 2014

Matkalla: Lontoo (Elina)

Hanna kirjoittikin Helsingin viimeviikkoisista kirjamessuista edellisessä postauksessa. Itse en siellä ehtinyt kuin pikaisesti poiketa perjantaina töiden jälkeen. Sen sijaan ajattelin nyt kirjoitella toissaviikkoisesta matkastani Lontooseen.

Viides matkani Britteinsaarten suurimpaan kaupunkiin sijoittui syyslomaviikolleni. Lontoo on yksi niistä kaupungeista, joihin voi palata kerta toisensa jälkeen ja aina löytää uutta. Muistan edelleen hyvin elävästi monen vuoden takaa kun ensimmäisen Lontoon-matkani jälkeen istuin lentokoneessa matkalla kotiin ja ajattelin, että tänne kaupunkiin palaan aivan sataprosenttisen varmasti vielä - niin paljon asioita nimittäin jäi vielä näkemättä ja kokematta.

Tällä kerralla agendaan kuului shoppailun lisäksi muun muassa vierailu Toweriin katsomaan kuninkaallisia jalokiviä, visiitti National Galleryyn taiteen äärelle, musikaali Les Miserablesin näkeminen ja Agatha Christien patsaan löytäminen. Seuraavassa muutama kirjallisuuteen liittyvä palanen kaupungista ja tämänkertaiselta vierailulta.

Musikaalit


Lontoossa olen aiemmin käynyt katsomassa musikaalin Grease ja tällä kertaa ostimme liput Les Miserablesiin, joka perustuu Victor Hugon romaaniin Kurjat ja josta on myös elokuvasovitus vuodelta 2012 (Suomessa ensi-illassa alkuvuodesta 2013). Molemmat teokset (niin romaani kuin leffakin) odottavat vielä tutustumista.



Tarina ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta siitä huolimatta pääsin yllättävän hyvin juoneen kiinni. Paikkamme olivat aivan teatterin yläosissa, mutta näkymät olivat aika huikeat ja lavalle näkyi yllättävän hyvin. Pääosassa oli kuitenkin musiikki ja laulajat olivat aivan uskomattoman taitavia. Lavastus, puvustus ja rekvisiitat kaikki olivat huippuluokkaa, pyörivät lavarakenteet toimivat hyvin ja tarina johdatti todentuntuisesti Ranskan vallankumouksen keskelle. Kertakaikkiaan antoisa kokemus ja suosittelen lämpimästi musikaaleja Lontoossa, vaikkei edes osaisi kieltä kummoisesti.

King's Cross, Laituri 9 3/4

Jokaisen Harry Potter -fanin pitäisi käydä täällä vähintään kerran. Itse "laiturista" en tällä reissulla ottanutkaan kuvaa, koska olen siellä kuvaillut jo ensimmäisellä Lontoon matkallani. Sinne olikin tullut enemmän turisteille tarkoitettua ohjelmaa ja ammattikuvaaja sekä jonotusalue. 


Hotellimme oli King's Crossin lähellä ja kuljimme asemalta metrolla päivittäin. Myös St Pancras itsessään (kuvassa yllä) on näkemisen arvoinen. Ehdimme myös piipahtaa pieneen Harry Potter -puotiin, joka sekin oli tullut vasta viime käynnin jälkeen King's Crossille. 

Agatha Christien patsas


Agatha Christien patsas on pystytetty Lontooseen vuonna 2012 ja se sijaitsee Leicester Squaren metroaseman vieressä (Cranbourn Streetin ja Great Newport Streetin risteyksessä). Paikka on lähellä St Martin's -teatteria, jossa on esitetty yli 60 vuotta Christien näytelmää Mousetrap


Suosittelen patsaan tsekkaamista etenkin Christie-faneille, sillä se oli hyvin yksityiskohtainen ja itse ainakin olin tyytyväinen, että jaksoimme Leicester Squarelle mennä ihan vain yhden patsaan takia. Esimerkiksi patsaan alalaitaa kiersi rivillinen kirjoja, jotka muistuttivat Christien lukuisista käännöksistä sillä kirjojen nimet olivat eri kielillä. Löytyipä joukosta myös Stylesin tapaus, mukava pieni yllätys!

Museot


Sanomattakin on selvää, että Lontoon museotarjonta on päätähuimaavaa. Tällä kertaa poikkesimme esimerkiksi National Galleryyn ja pikavisiitille myös British Museumiin, missä riittäisikin nähtävää moneksi päiväksi.

Molemmat museot ovat maksuttomia. National Gallery on Trafalgar Squarella ja British Museum löytyy Great Russell Streetiltä.


Monista museoista löytyy jännittävää katseltavaa myös kirjallisuuden ystäville. Tässä yllä esimerkiksi British Museumista Homeroksen muotokuva. Monia museoita on tietenkin myös yksittäisille kirjailijoille, vierailun arvoisia voisivat olla esimerkiksi Charles Dickensin museo, Shakespearen Globe-teatteri sekä Sherlock Holmes -museo. Jotain on siis vielä jäljellä ensi kerrallekin, hyvä niin! 

Osa kirjoituksen kuvista lainattu ystävältäni.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Helsingin kirjamessut: Ennen... ja jälkeen (Hanna)



Helsingin kirjamessut ovat miltei täällä ja puhututtavat blogissammekin!
Huomenna ovet aukeavat ja sitten se on menoa: tarjolla on neljä kokonaista päivää kirjojen lumoa!

 
Koska aloitin juuri uudelleen opinnot, minulla on mukavasti aikaa kierrellä messuilla kuuntelemassa ja katselemassa, ja pyrinkin osallistumaan messuille joka päivä. Siksipä kirjoitan vain tämän yhden blogipäivityksen, jota päivitän messujen mittaan. Nyt aluksi listaan esimerkkejä jokaisen päivän kiinnostavista menoista (niitä on kyllä niin paljon, etteivät mitenkään mahdu kaikki tähän!), ja messujen edetessä päivitän jokaisen päivän kohdalle vihreällä tietoa siitä, miten päivä lopulta menikään. Huolimatta vuolaasta kirjoitustyylistäni yritän pysytellä tällä kertaa tiiviissä ilmaisussa, etteivät lukijat saa melkoista messuähkyä.

Kannattaa siis käydä tarkkailemassa tätä samaista päivitystä messujen aikana, mikäli mielitte lukea messukuulumisista. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, olen kolunnut messuesitteen läpi väritussin kanssa pysyäkseni kärryillä, missä tapahtuu (huom. messut kuhisevat keskusteluja ja haastatteluja; alla on vain muutamia poiminta omista innostuksen aiheistani, mutta kaikille löytyy varmasti jotain jännää)

TORSTAI

Ennen:

Torstaina en muiden menojen vuoksi ehdi olla messuilla niin pitkään kuin haluaisin, mutta kevyesti on hyvä aloittaa. Tänä päivänä kiinnostavat erityisesti mm. keskustelut siitä, mitä nuoret haluavat lukea ja julkaiseeko jokainen tulevaisuudessa oman kirjansa. Molemmat ovat erityisen tärkeitä aiheita, kun pohditaan kirjallisuuden tulevaisuutta. Lisäksi torstaina Tuula Karjalainen kertoo kirjoittamastaan Tove Janssonin elämäkerrasta Tee työtä ja rakasta, josta sain juuri kirjoitettua blogitekstinkin.

Jälkeen:

Kuten aiemmin mainitsinkin, en tänään muiden menojen vuoksi ennättänyt osallistumaan messuille siinä määrin kuin olisin toivonut. Loppujen lopuksi ehdin kuuntelemaan paria keskustelua ja kiertelemään. Kallion lukion nuoret kertoivat mitä nuoriso toivoo sille suunnatulta kirjaisuudelta: nykyään fantasia on vallannut alaa ja realismista on puutetta, minkä olen itsekin huomannut. Mielenkiintoista oli myös, että keskustelu oli PowerPoint-esityksen muodossa, mihin ei yleensä kirjamessuilla ole tottunut: diat toivat mieleen kouluesitelmän, ja esitys oli silläkin tavoin nuorten 
itsensä näköinen. 


Ranneke kuin festreilla konsanaan.
Toinen keskustelu, jota seurasin, käsitteli omakustanteiden ja perinteisten kustannustalojen vastakkainasettelua. Argumentteja seuratessani totesin, että kenties nämä kaksi ”ääripäätä” eivät olekaan toistensa vihollisia vaan voivat tulevaisuudessa täydentää toisiaan: omakustanteet ovat hyvä ratkaisu, mikäli teoksella on selkeä kohderyhmä, kun taas laajalle lukijakunnalle suunnatut kirjat saavat kaivattua tukea kustantamoiden resursseista.

PERJANTAI

Ennen:

Perjantaina pyrin heti aamusta kiitämään messuille kuuntelemaan keskustelua erityisherkkyydestä, josta on mukana keskustelemassa aiheesta kirjoittanut ja blogissammekin näkynyt Elaine Aron. Myös kirjallisuuden puolesta puhutaan, kun keskusteluissa pohditaan kirjaa fyysisenä esineenä ja otetaan lähtölaukaus kohti kirjan vuotta 2015! Kaiken lisäksi perjantaina kuulee spekulatiivisesta fiktiosta (mitä onkaan wyvern suomeksi?) ja saa tietää, mitä voi oppia muumeilta.

Jälkeen:

Huh. Ensimmäinen kokopitkä messupäivä takana. Perjantai alkoi keskustelulla erityisherkkyydestä, mutta toisin kuin messuohjelmassa luki, keskusteluun ei liittynytkään erityisherkkyydestä kirjoittanut Elaine Aron. Alan asiantuntijat kuitenkin luotasivat syitä erityisherkkyyden nykyisellä suosiolle aiheena: vastaisku nykyisille koville arvoille, mustavalkoisten ääripäiden korostuminen sekä oman negatiivisen minäkuvan korvaaminen positiivisella.


Messutunnelmaa perjantailta.
Ehdin päivän aikana ravata niin monessa keskustelussa, etten kaikista tähän ehdi kirjoittaa. Eniten pisti kuitenkin miettimään esimerkiksi Laila Hirivsaaren, Sofi Oksasen, Jörn Donnerin ja Harri Kalhan keskustelussa esiin noussut huomio osaamisen puutteesta suomalaisen kulttuuriviennin saralla sekä suomalaisen kulttuuripolitiikan vähäisestä määrästä – verrattuna Keski-Euroopan kulttuurin mahtimaihin. Sisältöä pienestä maastamme löytyy, mutta tarvittavaa osaamista, motivaatiota ja resursseja sisällön viemiseksi ja edistämiseksi ei kuitenkaan riittävässä määrin.


Keskustelussa kirjojen ja (vanhan) kirjallisuuden puolesta nousi esille, että jopa aikuisilla on vaikeuksia keskittyä lukemiseen, kun älylaitteita tunkee ovista ja ikkunoista – nuorista lukijoista puhumattakaan. Lukemiselle parhaat edellytykset luodaankin oloissa, joissa muut virikkeet ovat vähäisiä. Se, onko tämä huomio kovinkaan optimistinen kirjallisuuden kannalta, on sitten toinen juttu.

LAUANTAI

Ennen:

Lauantai alkaa joko Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaralla (lue Hannan ja Elinan arviot) tai keskustelulla lastenkirjallisuudesta monikulttuurisessa Suomessa, mikäli näihin aamupäivän alkajaisiin ehdin. Lisäksi lauantaina puhutaan suomikummasta, kuullaan kuulumisia Frankfurtin kirjamessuilta, luetaan kirjeitä Tove Janssonilta ja puntaroidaan e-kirjoja Suomessa.

Jälkeen:

Lauantai oli jälleen lyhempi päivä, mutta ennätin kyllä silti sännätä keskustelusta toiseen. Valitettavasti en ehtinyt kuulemaan lastenkirjallisuudesta monikulttuurisessa Suomessa, vaan aamuni alkoi Italian kulttuuri-instituutin luennolla eurooppalaisesta kustannustoiminnasta uuden edessä. Esiin nousi tavanomaisesti netin vaikutus kirjallisuuden kulutukseen: hyperlinkkien kautta verkko mahdollistaa kirjallisuuden kerrostumat, ja tulevaisuudessa kirjan koukuttavasta aloituksesta tulee entistäkin tärkeämpi myyntivaltti. Kotikirjastoa ja lukijaidentiteettiä edustavaa kirjahyllyä netin kirjakokoelmat eivät kuitenkaan voi korvata.


Anne Leinonen ja J. Pekka Mäkelä pureutuvat suomikummaan.
Samaan jatkumoon sopi mainiosti paneelikeskustelu e-kirjojen lukijoista Suomessa. Sähkökirjojen lukijoista 40% on todennut, että heidän lukemisensa on lisääntynyt sähkökirjan myötä, sillä kevyesti mukana kulkeva laite on helppo vetäistä esiin missä vain, kun tylsyys iskee. Toisaalta monet muut älylaitteiden sovellukset kilpailevat lukijan huomiosta noina pitkästymisen hetkinä. Kaiken kaikkiaan tarinan todettiin usein vievän ajatukset pois lukuformaatista, joten tällainenkin vannoutunut perinteisen kirjan lukija kuten minä alkoi miettiä, josko sitä joskus ostaisi sähkökirjan. Fyysiset kirjat tahtovat tällä menolla vallata koko kämpän (messuiltakin on tarttunut uusia opuksia huteran kirjapinon päällimmäisiksi).


Lisäksi kuuntelin Anne Leinosen ja J. Pekka Mäkelän pohdintaa aiheesta suomikumma, joka kulkee realismin ja fantasian välimaastossa. Se ei ole scifiä eikä fantasiaa, vaan aivan oma kirjallisuuden lajinsa, joka on mahdollistanut kummallisen kirjallisuuden julkaisemisen korkeakirjallisuuden leimalla. Lisäksi se tarjoaa suomalaisille oivan markkinaraon, johon ujuttautua.

SUNNUNTAI

Ennen:

Sunnuntaina varmasti jo hengästyttää, mutta pakko on yrittää jaksaa messuille tällöinkin, sillä Juha Itkonen puhuu uudesta romaanistaan Ajo (odottaa hyllyssäni), Maria Turtschaninoffia haastatellaan uutuudesta Maresi ja Helena Waris luo katsauksen teokseensa Vuori. Kaikki näistä kirjailijoista ovat jättäneet minuun jäljen aiemmilla teoksillaan ja kuuluvat ehdottomiin suosikkeihin kotimaisen kirjallisuuden saralla. Lisäksi mukana on tietenkin puhetta 100-vuotissankari Tovesta ja monesta muusta.

Jälkeen:

Ohi on, ja olipa siinä viikonloppu. Nyt on edessä paluu arkeen, mikä tuntuu hieman absurdilta messuhumun jälkeen. Tuntuu kuin olisi ehtinyt elää viikonlopussa monta elämää (niinhän se kirjojen suhteen usein onkin).

Messutunnelmaa: Helsingin Sanomien esikoispalkinnon finalistit.
Sunnuntai valkeni kuullessa kuulumisia Frankfurtin kirjamessuilta, joilla suomalainen kirjallisuus ja kirjallisuusmaailman naisvaltaisuus kiinnostivat ja yllättivät. Tällä ulkomaisella huomiolla on toivottavasti kauaskantoiset seuraukset: kulttuuri kun ei elä pelkällä valtion tuella, vaan myös lukijoiden on aktivoiduttava ja ostettava kirjoja, mikä olisi kotimaistenkin kuluttajien välillä hyvä muistaa.

Kotimaisten kirjailijoiden herättämään huomioon liittyy myös ansiokkaasti brändätty Salla Simukka, joka puhui sunnuntaina mm. suositusta Lumikki-trilogiastaan. Siinä on kirjasarja, joka vastaa nuorten torstaina mainitsemaansa kaipuuseen lukea nimenomaan heille suunnattuja dekkareita. Siten Simukka ajankohtaisine satuteemoinen on osunut oikeaan saumaan.

Juha Itkonen Otavan lavalla.
Kirjailijoista kuuntelin lisäksi hieman Maria Turtschaninoffia ja Juha Itkosta; Itkonen puhui samaan aikaan kuin Helena Waris, joten jouduin valitettavasti tekemään kipeän kompromissin näiden kahden suosikkikirjailijani välillä. Itkosen keskustelusta yritin spurtata kohti Louhi-lavaa, jossa Helena Warista haastateltiin, mutta valitettavasti ehdin parahiksi kuulemaan vain viimeiset sanat. Itkonen puolestaan puhui paljon kirjoitusmetodeistaan, mikä oli sikäli mukavaa, että olen juuri päässyt hänen uusimman romaaninsa Ajon alkuun enkä olisikaan halunnut kuullut kirjasta liikaa. 

Voi voi, kyllä niitä keskusteluja riitti, ja jokaisen herättämistä aatoksista voisi kirjoittaa vaikkapa oman blogipäivityksensäkin, mutta tässä yhteydessä en enää härnää lukijaa kaikilla päässäni vilisseillä pohdinnoilla.


Kyllä sitä messuilla riittää nähtävää ja tehtävää. Täytyypä muistaa laittaa mukavat kengät jalkaan.


Messuilta mukaan tarttuneet kirjaostokset.

Mukavat kengät päätyivät kyllä jalkaan, ja niillä kelpasi ravata myyntipöydältä toiselle ja keskustelusta keskusteluun. Oli tunnelmaa, oli ajatuksia, oli iloa ja mikä tärkeintä – oli kirjoja ja kirjallisuuden ystäviä. Messuilta haaviin tarttui neljä kirjaa (mitä itsehillintää!):

Enoranta, Siiri: Omenmean vallanhaltija (Robustos 2009)
Ivey, Eowyn: Lumilapsi (Bazar 2013)
Jansson, Tove: Kunniallinen petkuttaja (WSOY 1983)
Kytömäki, Anni: Kultarinta (Gummerus 2014)

Näistä sitten myöhemmin ehkä lisää.