tiistai 30. kesäkuuta 2015

Camilla Läckberg: Jääprinsessa (Elina)


Camilla Läckberg: Jääprinsessa
Schildts 2007
357 sivua
Suom. Outi Menna
Alkuteos: Isprinsessan. 2004.


Kuten huomata saattaa, on kesäkuuni loppupuoli kulunut useiden dekkareiden parissa. Nyt kuitenkin laajensin repertuaariani huomattavasti, sillä dekkareiden osalta lukulistani on painottunut lähinnä perinteiseen brittiläiseen. Ruotsalainen dekkarigenre on sen sijaan jäänyt Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa lukuunottamatta vieraaksi. Tutustuminen alkoi nyt Läckbergin esikoisteoksesta Jääprinsessa.

Tukholmalainen kirjailija Erica Falck on palannut kotikaupunkiinsa Fjällbackaan tyhjentämään vanhempiensa omakotitaloa. Erica joutuu kohtaamaan menneisyyden toisellakin tapaa kun hänen lapsuutensa ystävä Alexandra löytyy kuolleena ranteet auki viillettyinä jääkylmän talonsa kylpyhuoneesta. Ensin näyttää, että Alex on tehnyt itsemurhan, mutta onko sittenkään? Erica huomaa joutuvansa murhatutkimuksen keskelle ja alkaa muistokirjoituksen kirjoitettuaan hiljalleen itsekin nuuskia ympäriinsä mitä Alexandralle on tapahtunut lapsuuden jälkeen. He kun eivät ole juurikaan nähneet toisiaan sen jälkeen kun Alexandra perheineen muutti yllättäen pois Fjällbackasta tyttöjen ollessa 12-vuotiaita. Alexandra on sittemmin mennyt naimisiin Henrik Wijknerin kanssa ja perustanut taidegallerian Göteborgiin.

Teos raottaa paitsi rikostutkintaa ja Fjällbackan ja sen asukkaiden menneisyyttä myös Erican elämää. Hänen sisarensa Anna asuu tyylikkäässä tukholmalaisasunnossa miehensä Lucaksen ja kahden pienen lapsensa kanssa, mutta avioliitto ei ole niin ruusuinen kuin kuva antaa ymmärtää. Aviomies Lucaksen mielestä sisarusten Annan ja Erican pitäisi myydä Fjällbackan talo. Erica ei halua menettää rakasta kotitaloaan, mutta joutuu taipumaan asianajajien edessä. Hänen elämäänsä astelee myös joukko entisiä ystäviä ja tuttuja. Poliisiasemalla hän törmää lapsuudenystäväänsä poliisi Patrik Hedströmiin ja he päättävätkin nähdä uudelleen päivällisen merkeissä.

En oikein tiennyt lukeako tätä romaania poliisidekkarina vai ei. Ericalla on suuri osuus tapahtumien ratkaisemisessa ja lisäksi poliisiasemalla touhu tuntuu hyvin epäuskottavalta. Komisario Mellberg on siirretty aseman johtoon Göteborgista, missä hän on mokannut. Hän ei tunnu ymmärtävän mistään mitään kuten ei suurin osa muistakaan poliiseista. Patrik ja pätevä sihteeri Annika ovat ainoat, jotka todella työskentelevät selvittääkseen tapahtumia. Mellberg kuitenkin ottaa lopulta kaiken kunnian itselleen, vaikka ilman Patrikia hän tuskin olisi saanut juttua ratkaistua.

Lukijaa pidetään välillä turhaankin jännityksessä kun Erica tai Patrik on löytänyt jonkin hyvän vihjeen, josta ei kuitenkaan paljasteta muuta kuin että on löytynyt "tärkeä paperilappu". Tuntuu, että tarinaa pitkitettiin ajoittain ja pieni tiivistäminen ei olisi ollut pahitteeksi kun luvutkin olivat todella pitkiä. Yli kolmesataasivuisesta romaanista olisi voinut helposti napsaista sata sivua pois tarinan kärsimättä.

Millainen lukukokemus sitten oli? Koukuttava. Läckberg kirjoittaa viihdyttävästi ja vaikka teoksen alkupuolella tuntui joidenkin sivujen aikana ettei tarina edisty mihinkään suuntaan, niin vauhtiin päästyä olikin sitten pakko istua nenä kiinni kirjassa. Romaanissa yhdistyvät onnistuneella tavalla murhien selvittäminen, jännityksen ylläpito, Fjällbackan perheiden historia ja Erican henkilökohtainen elämä ongelmineen. Agatha Christieen verrattuna ruotsalainen poliisidekkari on paljon lähempänä ihoa ja todellisuutta. Maailma ei tunnu niin kaukaiselta ja kaikki on arkipäiväisempää, vaikka Jääprinsessakin ratkotaan murhajuttua. Rikos tuntuu raa'alta ja sitä kuvaillaan yksityiskohtaisesti, mutta toisaalta Erican tavalliset arkiset tekemiset ja suhteisiin liittyvät kommellukset tasapainottavat tarinaa eikä se tunnu liian ahdistavalta.

Camilla Läckbergin dekkarisarjassa on käsittääkseni jo peräti kymmenen osaa. Itselläni on useampi ruotsinkielinen jatko-osa jo odottelemassa, mutta huomasin että sarjan toinen kirja Predikanten (suom. Saarnaaja) uupuu. Mahtaakohan haittaa jos hyppään suoraan sarjan seuraavaan osaan? Varmastikin Erican ja Patrikin vaiheita kuvataan kronologisesti, mutta tuskin jään liikaa paitsi vaikka jättäisin yhden osan lukematta... Toisaalta ajattelin seuraavaksi kyllä pitää pientä taukoa dekkareista ja lukea jotain aivan muuta. Läckbergin romaaneihin palaan varmasti myöhemmin.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä (Elina)


Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Schildts & Söderströms 2014
295 sivua
suom. Kaisa Kattelus
Alkuteos: Case Histories. 2004.

Jackson Brodie on cambridgelainen yksityisetsivä, joka on eronnut vaimostaan ja asuu pienessä asunnossa kaupungin laidalla. Hänen ainoa vakioasiakkaansa on vanha höpsähtänyt rouva Binky Rain, joka uskoo jonkun kaappaavan kissojaan. Binky Rainin naapuritalon menneisyydestä alkaa kuitenkin paljastua yhtä sun toista. Landin sisarusten Amelian ja Julian isä on juuri kuollut ja samalla muistuu mieleen kuinka heidän kolmivuotias pikkusisarensa Olivia katosi eräänä yönä vuosia sitten koskaan löytymättä. Muitakin omituisia tapauksia tulee Jacksonin selvitettäväksi. Theo Wyren tytär Laura on kuollut kymmenen vuotta aiemmin ja murhaajaa ei ikinä saatu kiinni. Shirley Morrison sen sijaan haluaisi löytää kauan sitten kadottamansa sisarentyttären Tanyan, jonka äiti (Shirleyn sisar) Michelle on tuomittu vankilaan murhasta. 

Vyyhti alkaa pikkuhiljaa selvitä ja lukija Jacksonin ohella saa huomata mielenkiintoisia yhtymäkohtia tarinoiden välillä. Jacksonin omaa menneisyyttä keritään myös auki ja selviää, että ei hänenkään perheensä tausta ole kovin puhtoinen. Jackson on muutenkin kuin oppikirjaesimerkki yksityisetsivästä: eronnut ja yksinäinen karski mies, ex-poliisi ja ex-sotilas, joka polttaa liikaa. Jacksonin herkempi ja suojelevampi puoli tulee esille kun hän on kahdeksanvuotiaan tyttärensä Marleen seurassa. Hahmona Jackson toi mieleeni Robert Galbraithin etsivän Cormoran Striken.

Romaani toimii kerronnaltaan hyvin, se alkaa kolmella tapauskertomuksella, jotka valottavat Jacksonin tulevien asiakkaiden perheiden tragedioita ja historiaa mielenkiintoisella tavalla. Vasta sen jälkeen kertoja marssittaa paikalle Jacksonin toimistoineen. Lukija pysyy tavallaan hieman etsivää edellä koko ajan. Näkökulma vaihtelee Jacksonin, Amelian, Theon ja Carolinen (Michellen) välillä. Tapauskertomukset tulevat peräkkäin ja yhtäkkiä tulee paljon nimiä muistettavaksi, joten sain aina välillä miettiä kuka oli kukin, mutta jonkin aikaa luettuani nimet alkoivat muistua mieleen. Kerrontaratkaisu on siis hyvä, mutta se vaatii hieman aikaa, jotta pääsee mukaan. Alkuun oli vaikeaa muistaa Landin kaikkia sisaruksia ja hetken ajan olin jo unohtanut kuka olikaan Shirley. Vaikka romaani itsessään on monilta osin hyvin perinteinen dekkari, nostaa kerrontaratkaisu sen mielestäni seuraavalle tasolle.

En ole aiemmin lukenut Kate Atkinsonilta yhtään mitään eikä minulla muutenkaan ollut mitään ennakko-odotuksia kirjalle, joten yllätyin positiivisesti lukukokemuksesta. Alusta lähtien romaani vei mennessään. Siinä vaiheessa kun tapahtumat alkoivat saada ratkaisuja en voinut laskea kirjaa käsistäni vaan se piti lukea loppuun, jotta sai tietää mitä oikeasti tapahtui. Paitsi juoneltaan niin romaani oli onnistunut myös kieleltään ja kuvaukseltaan, Atkinson onnistuu taitavasti piirtämään kuvan Britanniasta  ja sen pienistä kylistä ja kaupungeista. Yöpöydällä odotteleekin jo seuraava Jackson Brodie -kirja, johon tartun heti kun ehdin.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Agatha Christie: Rikos yhdistää (Elina)


Agatha Christie: Rikos yhdistää
Wsoy 1986/2013
291 sivua
suom. Kouvolan kääntäjäkoulutuslaitoksen työryhmä 1984
Alkuteos: Partners in Crime. 1929.

Löysin erään Christien pokkarin, jonka olin epähuomiossa vaan tunkenut kirjahyllyyni sitä kuitenkaan lukematta. Joskus kannattaa näköjään siivota hyllyjäkin... Otin kirjan mukaani juhannuksen viettoon ja sen parissa kuluikin mukavasti pari päivää (eikä dekkarien lukeminen loppunut suinkaan tähän vaan Christien jälkeen luin Atkinsonia ja nyt menossa Läckberg...).

Rikos yhdistää on Tommy ja Tuppence -seikkailu, joka etenee tarina kerrallaan. Beresfordin pariskunta on saanut pyöritettäväkseen Kansainvälisen Etsivätoimiston, jonka edellinen omistaja on hylännyt ja joka on aivan konkurssin partaalla. Toimiston ovesta marssiikin sisään jos jonkinmoista henkilöä ongelmineen ja jo muutaman tehtävän jälkeen ovat Tommy ja Tuppence salattuine henkilöllisyyksineen saaneet toiminnan kukoistamaan ja asiakkaita virtaamaan sisään. Tuppence menee lupaamaan, että toimisto selvittää kaikki tapaukset vuorokauden sisällä ja siitäpä heidän elämänsä saakin jännitystä ja seikkailua kerrakseen. Tommy ja Tuppence pääsevät etsimään kadonneita helminauhoja, ratkaisemaan murhia ja katoamistapauksia sekä jahtaamaan rikollisjengiä, kaikkea laidasta laitaan. Väliin tapahtumia tulee jopa niin tiuhaan, että on vaikeaa pysyä mukana ja tehtävät sekoittuvat keskenäänkin.

Kirja on jaettu lukuihin aina yksi tehtävä kerrallaan, mikä oli miellyttävää, sillä kirjaa saattaa aina lukea muutaman lyhyen luvun kerrallaan ja jättää sitten hetkeksi keskenkin. Toisaalta kehyskertomus pysyy kasassa ja tarinat ovat keskenään löyhästi kiinni, ja romaanin olisi hyvin voinut lukea myös yhtenäisenä. Jokaisesta tarinasta olisi varmasti taustojen kertomisella ja pienellä lihottamisella saanut kokonaisenkin romaanin, mutta oli virkistävää lukea välillä lyhyitä kertomuksia.

Tommy ja Tuppence ovat parina yhdenvertaisia, he janoavat seikkailua, mutta osaavat löytää myös huumoria arjesta. Hauskuus tulee esille monesti miesten ja naisten välisissä eroavaisuuksissa. Tuppence osaa opastaa Tommylle, miten naiset ajattelevat ja välillä he sen avulla saavatkin toimeksiannon ratkaistua. Vaikka Tommy ja Tuppence eivät suosikkihahmoihini kuulukaan, niin tässä romaanissa viihdyin heidän seurassaan. Christie viittaa myös ovelasti muihin salapoliisikirjailijoihin kun Tommy yrittää matkia milloin ketäkin kuuluisaa salapoliisia tai etsivää, viimeisimpänä tietenkin itse Hercule Poirot'ta. Rikos yhdistää ei ole sitä perinteisintä Christietä, mutta kesälukemiseksi se on oikein viihdyttävä. Suosittelen erityisesti, jos ei halua menettää yöuniaan dekkarien raakoja murhia miettien vaan mielii lukea kevyttä salapoliisiviihdettä kesäpäivänä.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Astrid Lindgren: Ronja Rövardotter (Elina)


Astrid Lindgren: Ronja Rövardotter
Rabén & Sjögren 1981/2007
Kuvittanut: Ilon Wikland
238 sivua

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin niin ensimmäinen kesälomakirjani on ruotsinkielinen Ronja, ja tänä kesänä blogissa saattaa näkyä muitakin ruotsinkielisiä romaaneja. Ronja, ryövärintytär ei ollut minulle ennestään tuttu, vaikka useita Lindgrenin kirjoja olen toki lukenut nuorena. Suosikkini ovat hiirenkorville asti luetut Peppi Pitkätossut, joita luin etenkin kesälomilla. Ne voisikin myös lukea uudelleen. Ronja oli kuitenkin myös mainiota kesälukemista, sillä siinä kuvaillaan niin elävästi kahden lapsen vaeltelua kesäisessä metsässä ja seikkailuja joihin he joutuvat. Kieli oli sen verran helppoa, että senkään kanssa ei ollut ongelmia. Alkuun tietenkin lukeminen oli vähän hidasta, mutta puolenvälin tienoilla olin jo tottunut ruotsiin ja lukeminen sujui helpommin.

Koska tarina ei ole minulle tuttu suomeksi, joudun turvautumaan Wikipedian apuun suomenkielisissä nimityksissä. Ronjan isä Mattis (Matias) on kuuluisa ryöväri ja hänen mukaansa on nimetty myös linna ja metsä, missä he asuvat (Mattisborg & Mattisskogen). Ronjan syntymäyönä suuri salama kuitenkin halkaisee linnan kahtia ja toiselle puolelle muuttavat vihollisryövärijoukko Borka miehineen. Ronja saa selville, että Borkalla on Ronjan ikäinen poika Birk. Alkuun hekin ovat vihollisia keskenään, mutta erinäisten sattumien ja tapahtumien jälkeen he ystävystyvät ja alkavat tavata salaa metsässä.

Ronjan tarina on klassinen monestakin syystä. Se on ennen kaikkea tarina ystävyydestä kuten useat Lindgrenin tarinoista. Ronjan ja Birkin ystävyys on syvää: he kutsuvat toisiaan siskoksi ja veljeksi ja varmasti he tekisivät mitä vaan toistensa eteen. He haluavat jakaa keskenään niin ilot kuin surutkin. Kun heille selviää, että heidän isänsä ovat vihollisia ja roistoja, päättävät he muuttaa keskenään metsään pieneen luolaan. Edes koti-ikävä ei aja lapsia takaisin kotiin eikä heitä voi erottaa heidän isiensä välinen vihanpito.

Ronjan ja Birkin vanhemmat jäävät tässä tarinassa taustahenkilöiksi. Tärkeämpää ovat juuri nämä kaksi nuorta, jotka asuvat itsenäisesti keskellä metsää, mutta onnistuvat silti saamaan ruokaa ja vettä sekä lämpimän yösijan. Monissa lastenkirjoissa tulee esille joko orpous tai lasten itsenäistyminen. Aiemmin mainitsemani Peppi esimerkiksi elelee myös yksinään, vaikka on hänelläkin isä merillä. Ronja ja Birk ovat vahvoja persoonia molemmat. Ronjan isä Mattis toteaa kuultuaan heidän ystävyydestään, että "minulla ei ole tytärtä". Sellainen nyt varmasti saisi yhden jos toisenkin surulliseksi, mutta Ronja muuttaa päättäväisesti metsään ja luottaa ystävänsä Birkin tukeen.

Metsää ja luontoa Lindgren kuvailee myös erittäin kauniisti. Väliin jokunen luontosana oli vieras ja metsässä asuvat oudot olennot tunnistin lähinnä kuvailujen perusteella. Wikipedian mukaan teoksessa on ajattaria ja männiäisiä. Ajattaria kuvaillaankin olennoiksi, jotka laulullaan houkuttelevat ihmisiä metsään. Jonkinlaisia menninkäisiä metsässä myös vilisee sekä isoja kotkamaisia lintuja, jotka yrittävät saada Ronjan ja Birkin kiinni kynsillään ja nokillaan. Lisäksi metsässä vaeltaa tietenkin villihevosia, joita Ronja ja Birk yrittävät kesyttää. Metsä saakin teoksessa välillä fantasiamaisia piirteitä, ikään kuin metsä itsessään eläisi omaa elämäänsä ja Ronja ja Birk ovat siellä vain vieraina.

Kaikkiaan siis varsin hyvä romaani lukea ruotsiksi, ja noin muutenkin on välillä vaihtelun vuoksi mukavaa lukea lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kirjat kuuluvat kesään

Kesä on tuloillaan, ja mikäs sen mukavampaa kuin uppoutua riippumattoon tai aurinkotuoliin hyvän romaanin kera. Tässä pieniä makupaloja siitä, mitä luemme kesän aikana.

ELINA: 

Kesällä aion ensisijaisesti lukea oman hyllyn kirjoja, sillä niitä on päässyt kertymään kymmenittäin. Vein kirjaston opukset takaisin ja päätin ottaa kesäprojektiksi omiin nurkkiin kertyneet teokset. Tietenkin kirjakaupoista tulee varmasti kesällä tehtyä jokunen löytö, mutta lukemisen aion aloittaa näistä.


Kesällä on mielestäni helpointa lukea pokkareita, sillä ne kulkevat kevyesti mukana niin rannalla kuin kesälomamatkoillakin.

Pokkarivalikoimista löytyy niin Haruki Murakamia kuin Ian McEwania, joita molempia olen lukenut aiemmin. Kate Atkinsonia en sen sijaan ole lukenut, mutta dekkarit sopivat mainiosti kesään. Audrey Hepburnin elämäkerta on odotellut lukuvuoroaan jo kauan.





Donna Tarttin järkälemäinen Tikli piti lukea jo viime kesänä, mutta kokonsa vuoksi se jäi kirjapinon pohjalle. Ehkä jos tänä kesänä saisin sen kahlattua... Tarttin muut romaanit ovat kuitenkin vieneet mennessään, joten odotukset ovat korkealla.

Samaten olisi tarkoitus lukea Shakespearen Myrsky (näytelmät ovat mukavaa vaihtelua) ja Bronten Wildfell Hallin asukas.




Syksyllä tarvitsen työni puolesta ruotsia, joten ajattelin kesällä palautella kieltä mieleen lukemalla muutaman ruotsinkielisen romaanin. Aloitin jo Astrid Lindgrenin Ronja Rövardotterin ja se onkin leppoisaa kesälukemista. Tove Janssonin elämäkerta sen sijaan on ollut jo kauan hyllyssä. Lisäksi ostin lomamatkalta ensimmäisen Harry Potter -romaanin Harry Potter och De Vises Sten, sillä tuttua tarinaa on helppoa ja mukavaa lukea eri kielillä.


HANNA:

Omat suunnitelmani ovat varsin samansuuntaiset kuin sinulla, Elina! Aion käydä oman hyllyn kirjojen kimppuun, mikä onkin ollut aikeeni myös vuoden kirjahaasteen kannalta. En täysin ole ehtinyt vielä päättää, mistä kaikesta kirjallisuudesta nautiskelisin kesäkeleillä (helteistä puhuminen olisi vielä liioittelua). Seuraavat teokset väikkyvät kuitenkin mielessä.


Nämä teokset ovat minulla yksinkertaisesti tällä hetkellä kesken, joten pyrin lukemaan ne ensi alkuun loppuun. Juha Itkosen Kohti-romaanin jälkeen avasin Riina Katajavuoren Wenla Männistön, mutta pian sen jälkeen postiluukusta kolahti ennakkotilaamani Sapkowskin Noituri-sarjan uusin käännös Pääskytorni, joten en malttanut olla aloittamatta sitäkin jo. Lisäksi työn alla on jo pidemmän aikaa ollut Elaine Aronin Erityisherkkä ja parisuhde, joka etenee hitaasti mutta varmasti.




Kesää tunnelmoidakseni haluan lukea Tove Janssonin Sommarbokenin, jonka ostin viime vuonna loppukesästä ruotsinkielisenä ja jota en ole vielä
lukenut millään kielellä. Sen aloittaminen on ehdottomasti sijoitettava (ainakin yritettävä) kesän kukkeimpaan aikaan.









 

Fantasiaa ja muuta kummaa yritän lueskella kesän aikana enemmänkin kuin Pääskytornin verran. Jalona aikeenani on vihdoin ja viimein jatkaa George R.R. Martinin Song of Ice and Fire -sarjaa peräti sen toisella osalla A Clash of Kings. Haluaisin myös paneutua novellikokoelmaan Koneita ja korsetteja.





Lisäksi olisi kiva saada jokunen lastenkirja luettua, ja haaveilen myös Haruki Murakamin 1Q84-trilogiasta, joka ei kylläkään kuulu (vielä) edes oman hyllyni aarteisiin. Katsotaan nyt kuitenkin, kuinka moni näistä kunnianhimoisista aikeista toteutuu.


Ihanaa kesää lukijoillemme! Jakakaa toki, mitä omiin kesälukemistoihinne kuuluu.