Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmahommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät.

Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa on inspiroiva teos, jos haaveilee tekevänsä harrastuksesta työn itselleen. Mikäli unelmanasi on luopua palkkatyöstä, irrota oravanpyörästä ja perustaa oma kivijalkakauppa tai alkaa tienata blogiteksteillä, niin tämä kirja sopii sinulle. Kaikille unelmaduuni ei varmasti ole luovan alan yrittäjänä toimiminen kuten kirjan kirjoittajille, mutta minuun tämä kirja upposi hyvin.

Kirjan kirjoittajista Satu Rämö on toimittaja, bloggaaja, matkailuyrittäjä ja designkaupan omistaja. Hän pyörittää yrityksiään Islannista käsin, missä hän asuu puolisonsa ja lastensa kanssa. Hän on kirjoittanut useampia esimerkiksi äitiyteen liittyviä kirjoja ja kommentoi Islannin matkailua erilaisissa artikkeleissa. Hän kirjoittaa myös Salamatkustaja-nimistä blogia. Hanne Valtari taas on niittänyt mainetta tunnetulla Lähiömutsi-blogillaan, jossa hän kertoo perheensä elämästä ja arjesta Helsingissä. Valtari on siis ammattibloggaaja, mutta tehnyt töitä myös toimittajana ja …

Marraskuun lukuhaasteen 2019 kuulumisia

Marraskuun lukuhaasteemme on edennyt jo hieman yli puolivälin, joten on aika kartoittaa missä mennään. Marraskuussa haastoimme siis itsemme lukemaan päivittäin vähintään 30 sivua kirjallisuutta. Päätimme kuitenkin olla itsellemme armollisia ja jos jonakin päivänä ei 30 sivua tule täyteen, voi lukea toisena päivänä hieman enemmän. Seuraavassa mietteitämme haasteen etenemisestä, luetuista kirjoista ja siitä, mitä aiomme lukea vielä haasteen toisella puoliskolla.


ELINA:

Ensinnäkin on pakko sanoa, että onpas marraskuu mennyt nopeasti tänä vuonna! Yleensä vuoden pimein kuukausi tuntuu todella pitkältä, mutta nyt puolet kuukaudesta on vilahtanut ohi vallan pikaista vauhtia. Hyvä niin, ollaan taas askel lähempänä joulua. ;)

Lukuhaaste on sujunut osaltani hyvin. Olen saanut joka päivä luettua vähintään 30 sivua. Useina päivinä kylläkin juuri tasan sen 30 enkä yhtään enempää, mutta sehän riittää vallan hyvin. Olen taas huomannut haasteen myötä, että 30 sivua on lopulta vähän ja sen lukee illa…

Aino Kallas: Katinka Rabe

Aino Kallaksen Katinka Rabe lienee aika yllättävä, tuntematon ja yhtäkkinen valinta blogitekstille kirjamessuhumun jälkeen. Luin Katinka Raben jo ennen kirjamessuja, ja suoraan sanottuna se tuli valittua lukuhaasteen vuoksi: tarkoituksena oli valita omasta hyllystä satunnaisesti jokin kirja. Ja minä kun satun rakastamaan listoja, otin haasteesta sananmukaisesti vaarin ja listasin kaikki hyllyni lukemattomat (pun intended) kirjat: erittelin myös kokoelmaniteissä olevat yksittäiset teokset. Numeroin listan ja netin randomizer-työkalulla arvoin satunnaisen luvun: arpa osui Katinka Rabeen.
Myönnän, etten ollut kuullut kirjasta aiemmin. Kuten mahdollisesti moni muukin, olen lukenut Kallakselta ainoastaan Sudenmorsiamen, jonka salaperäisyys ja myyttisyys lumoaa ja vetoaa. Katinka Rabe on tyyliltään hyvinkin erilainen, ja sitä sanotaan Kallaksen omaelämäkerralliseksi teokseksi.
Käytännössä pienoisromaanissa kuvataan Hoviksi kutsutussa kartanossa asustavan suvun tarina: tai tästä kertomuksesta …

Blogimme ilme on muuttunut

Kuten näette, olemme kääntäneet blogissamme uuden sivun viemällä ulkoasun ilmettä modernimpaan ja lukijaystävällisempään suuntaan. Motiivina on nimenomaan ollut tehdä ilmeestämme helpommin silmäiltävä ja luettava.

Suurimpia muutoksia ovat:
Pääsivulla on nyt näkyvissä tekstien esikatselu eli näet useampia tekstejä pääsivulla. Koko teksti ei ole heti näkyvissä eli lukijat voivat selatava helpommin uusimpia tekstejämme ja valita mieluisansa. Katsoimme myös, että tällainen näkymä on käyttäjäystävällisempi myös eri mobiililaitteilla. Lue lisää -painikkeesta näkee koko tekstin.Uusin teksti näkyy sinisellä pohjalla korostettuna sivun ylälaidassa. Siitä näet heti, mitä olemme viimeisimpänä julkaisseet.Kuvat ovat isompia kirjojen kauneuden ja hyvän mielen korostamiseksi.Fontitkin ovat isompia ja siten lukijaystävällisempiä. Tekstin taustaväri on valkoinen ja teksti musta, joten tekstiä on miellyttävää lukea.Väljempi rivien asettelu ja muutenkin ilmavampi ilme luovat myös harmonista tunnelmaa l…

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä oli kirja, jollaista en ollut aiemmin lukenut. En olisi tarttunut kirjaan ilman lukupiiriä, jonka kuukauden kirjaksi se valikoitui. Helmetin lukuhaaste on ollut todella kiva keino saada luettavakseen kirjoja, joita ei muuten lukisi, mutta samalla tavalla toimii myös hyvä lukupiiri, jossa kaikki vuorollaan saavat päättää luettavista kirjoista. Olin suoraan sanoen kovin ennakkoluuloinen Väärän kissan päivästä, mutta se pääsi yllättämään positiivisella tavalla.
Tarina alkaa kun Kaarna, Marrasvirta-nimisen kaupungin arkkitehti, aviomies ja pienen Iines-tyttären isä, saa yllättäen soiton hoitokodista, että hänen äitinsä on kuolemaisillaan ja hänen pitää tulla samantien paikalle. Kaarna lähtee hetimiten kohti hoitokotia läpi kaupungilla olevan syysriehan. Äiti Alice Kaarna on kärsinyt jo pitkään muistisairaudesta ja pian poika huomaa joutuvansa luottamaan omaan muistiinsa, kun alkaa hurja jahti läpi kaupungin karnevaaleja. Samalla hän selvittää …

Marraskuun lukuhaaste

Tänä vuonna aiomme ottaa jälleen osaa marraskuun lukuhaasteeseen. Haasteen tavoitteena on lukea marraskuussa joka päivä vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta. Olemme osallistuneet samaan haasteeseen viimeksi  vuonna 2014 eli blogimme aloitusvuonna. Olikin siis jo korkea aika ottaa tämä sama haaste uudelleen esiin.

Tässä postauksessa kerromme hieman tunnelmia haasteen alkumetreiltä ja pohdimme, mitä kirjoja lukupinoon eksyykään marraskuussa. Palaamme lukuhaasteen etenemiseen seuraavan kerran kuun puolivälissä. Emme aio kuitenkaan ottaa haasteen suorittamisesta turhia paineita eli jos 30 sivua ei jonakin päivänä täyty, niin olemme antaneet itsellemme luvan lukea toisena päivänä vastavuoroisesti enemmän. :)


ELINA:

Vuonna 2014 marraskuun lukuhaasteessa tavoitteenani oli lisätä päivittäistä lukemista ja tuolloin onnistuinkin haasteessa varsin hyvin ja luin lopulta aikamoisen sivumäärän sekä sain useita kirjoja loppuun. Tuon onnistuneen kokemuksen myötä toivon, että tänäkin vuonna marrask…