William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä
Wsoy 2009
Suom. Kersti Juva
165 sivua
Alkuteos: Much Ado About Nothing 1598
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 450 vuotta englantilaisen
näytelmäkirjailijan ja runoilijan William Shakespearen syntymästä. Siksipä tämä
vuosi onkin varsin mainio blogimme perustamista ja nimeämistä ajatellen. Blogin
nimi juontuu siis näytelmästä Paljon melua tyhjästä ja ensimmäinen
kirjapostaukseni koskeekin tuota näytelmää.
Shakespearen näytelmät ovat yhä ajan tasalla, niin myös
tämä. Paljon melua tyhjästä on
komedia, joka ei mielestäni ole kärsinyt juurikaan satojen vuosien aikana.
Näytelmä käsittelee rakkautta, sen mutkia ja juonitteluja.
Padovalainen ylimys Benedick on vannoutunut poikamies ja Messinan kuvernöörin
veljentytär Beatrice äksy vanhapiika. He sanailevat
toisilleen terävästi eivätkä ainakaan halua avioliittoon. Lopulta pienten kepposten
jälkeen tämä pariskunta asettuu aloilleen tai ainakin puhe saadaan hetkeksi
taukoamaan suudelmalla. Firenzeläinen ylimys Claudio on sen sijaan ihastunut
Beatricen serkkuun Heroon, mutta tässäkin suhteessa tulee kapuloita rattaisiin.
Ilkeilijät esittävät Heron pettävän Claudiota päivää ennen häitä ja tästä
syntyy kunnon soppa. Onpa näytelmässä myös valekuolema kuten myös Shakespearen
tunnetummassa Romeossa ja Juliassa.
Näytelmässä todellakin saadaan pidettyä paljon melua, vaikka tapahtumia ei juurikaan ole ja puolet niistäkin
osoittautuvat valheellisiksi.
Näytelmän huumori perustuu hahmoihin ja sanailuun
etenkin Benedickin ja Beatricen välillä. Hahmot ovat hupaisasti ensin suoranaisissa vihoissa ja naljailevat toisilleen (ja kaikille jotka
välittävät kuunnella) siitä, että eivät ikinä aio rakastua. Benedick
sanoo menevänsä naimisiin vain täydellisen naisen kanssa. Lopulta kumpikin
pyörtää sanansa. Beatricen hahmo on mielenkiintoinen siitäkin syystä, että hän
ei suinkaan ole alistuva nainen, joka vain kuuntelisi kun miehet puhuvat.
Päinvastoin hän naljailee takaisin ja piikittelee minkä ehtii, hän on nokkela
ja teräväkielinen.
Hahmoista maininnan ansaitsee myös pienemmässä osassa oleva
konstaapeli Kanukka, jonka turhantärkeys ja taipumus hienostella sanoilla joita
hän ei osaa (kuten etusdusmies, relefanttia) naurattavat. Kersti Juvan suomennoksestakaan minulla ei ole pahaa sanaa
sanottavana. Huumori on onnistuttu saamaan hyvin mukaan ja sanailut ovat
kääntyneet hyvälle suomen kielelle eikä edes Shakespearen silosäkeitä ole
unohdettu.
Parhaimmillaan näytelmätekstit ovat aina lavalla eivätkä
luettuina. Hahmot ja sanailut pääsevät kunnolla eloon teatterissa. Tämä
näytelmä viihdytti niin paljon luettuna, että näkisin sen siksi mielelläni myös
lavalla, jolloin siitä saisi varmasti vielä enemmän irti. Shakespearen näytelmiä soisi esitettävän enemmänkin suomalaisissa teattereissa.
Seuraavaksi Paljon
melua tyhjästä onkin sitten Hannan lukuvuorossa!
(Ps. Enpä malttaisi odottaa, että pääsen korkkaamaan tuon
Riikka Pulkkisen romaanin, josta Hanna bloggasi.)
Kommentit
Lähetä kommentti