torstai 20. helmikuuta 2014

William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä (Elina)




William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä
Wsoy 2009
Suom. Kersti Juva
165 sivua
Alkuteos: Much Ado About Nothing 1598

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 450 vuotta englantilaisen näytelmäkirjailijan ja runoilijan William Shakespearen syntymästä. Siksipä tämä vuosi onkin varsin mainio blogimme perustamista ja nimeämistä ajatellen. Blogin nimi juontuu siis näytelmästä Paljon melua tyhjästä ja ensimmäinen kirjapostaukseni koskeekin tuota näytelmää.

Shakespearen näytelmät ovat yhä ajan tasalla, niin myös tämä.  Paljon melua tyhjästä on komedia, joka ei mielestäni ole kärsinyt juurikaan satojen vuosien aikana. Näytelmä käsittelee rakkautta, sen mutkia ja juonitteluja.

Padovalainen ylimys Benedick on vannoutunut poikamies ja Messinan kuvernöörin veljentytär Beatrice äksy vanhapiika. He sanailevat toisilleen terävästi eivätkä ainakaan halua avioliittoon. Lopulta pienten kepposten jälkeen tämä pariskunta asettuu aloilleen tai ainakin puhe saadaan hetkeksi taukoamaan suudelmalla. Firenzeläinen ylimys Claudio on sen sijaan ihastunut Beatricen serkkuun Heroon, mutta tässäkin suhteessa tulee kapuloita rattaisiin. Ilkeilijät esittävät Heron pettävän Claudiota päivää ennen häitä ja tästä syntyy kunnon soppa. Onpa näytelmässä myös valekuolema kuten myös Shakespearen tunnetummassa Romeossa ja Juliassa. Näytelmässä todellakin saadaan pidettyä paljon melua, vaikka tapahtumia ei juurikaan ole ja puolet niistäkin osoittautuvat valheellisiksi.

Näytelmän huumori perustuu hahmoihin ja sanailuun etenkin Benedickin ja Beatricen välillä. Hahmot ovat hupaisasti ensin suoranaisissa vihoissa ja naljailevat toisilleen (ja kaikille jotka välittävät kuunnella) siitä, että eivät ikinä aio rakastua. Benedick sanoo menevänsä naimisiin vain täydellisen naisen kanssa. Lopulta kumpikin pyörtää sanansa. Beatricen hahmo on mielenkiintoinen siitäkin syystä, että hän ei suinkaan ole alistuva nainen, joka vain kuuntelisi kun miehet puhuvat. Päinvastoin hän naljailee takaisin ja piikittelee minkä ehtii, hän on nokkela ja teräväkielinen.

Hahmoista maininnan ansaitsee myös pienemmässä osassa oleva konstaapeli Kanukka, jonka turhantärkeys ja taipumus hienostella sanoilla joita hän ei osaa (kuten etusdusmies, relefanttia) naurattavat. Kersti Juvan suomennoksestakaan minulla ei ole pahaa sanaa sanottavana. Huumori on onnistuttu saamaan hyvin mukaan ja sanailut ovat kääntyneet hyvälle suomen kielelle eikä edes Shakespearen silosäkeitä ole unohdettu.

Parhaimmillaan näytelmätekstit ovat aina lavalla eivätkä luettuina. Hahmot ja sanailut pääsevät kunnolla eloon teatterissa. Tämä näytelmä viihdytti niin paljon luettuna, että näkisin sen siksi mielelläni myös lavalla, jolloin siitä saisi varmasti vielä enemmän irti. Shakespearen näytelmiä soisi esitettävän enemmänkin suomalaisissa teattereissa.

Seuraavaksi Paljon melua tyhjästä onkin sitten Hannan lukuvuorossa!

(Ps. Enpä malttaisi odottaa, että pääsen korkkaamaan tuon Riikka Pulkkisen romaanin, josta Hanna bloggasi.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti