Siirry pääsisältöön

Toukokuun saldo 2020


Kuukausittaisessa postaussarjassa kerromme mitä tuli luettua kuun aikana ja mitä kirjallisia ostoksia teimme. Toukokuu oli monilta osin vielä koronarajoitusten aikaa. Elina ehti lukea paljon, Hannakin enemmän kuin huhtikuussa, vaikka työ ja opiskelu veivätkin aikaa. 

ELINA:

Toukokuu oli minulle oikein hyvä lukukuukausi ja sain luettua kuun aikana peräti kahdeksan kirjaa. Ensinnäkin luin loppuun Harry Potter -sarjan ja kuten jo edellisessä kuukausipostauksessa mainitsin, niin en ole varmaan koskaan lukenut tätä sarjaa ihan näin nopeaa tahtia - oli ihanaa uppoutua taikamaailmaan ja unohtaa oikea maailma koronakriiseineen päivineen. Potterien jälkeen hieman pelotti, iskeekö jonkin sortin lukujumitus päälle ja pari päivää olikin vähän tyhjä olo, mutta lukuflow onneksi jatkui koko toukokuun.

Otin tosiaan hetkeksi Bookbeatin käyttöön, jotta sain luettua lukupiirikirjan (Virginia Woolfin A Room of One's Own) kirjastojen ollessa vielä suljettuna kuun alussa  ja vaikka e-kirjat eivät olekaan juttuni niin luin Bookbeatista toisenkin kirjan eli Sayaka Muratan Lähikaupan naisen, joka oli varsin mukava ja nopealukuinen japanilainen romaani. Sen jälkeen sain vielä kolme hieman kevyempää chick lit -henkistä teosta luettua loppuun toukokuussa: Mhairi McFarlanen Hei ethän unohda minua, jonka ostin joululahjaksi saamallani lahjakortilla, samoin joululahjaksi saatu Liane Moriartyn uusin, jota tosiaan aloittelin jo maaliskuussa sekä Beth O'Learyn Kimppakämpän.

Toukokuussa tuli myös ostettua kirjoja, kun löysin Werner & Jarlin kirjakaupan ystävämyynnin, missä kaikki kirjat olivat puoleen hintaan. Voin kertoa, että meinasi aluksi lähteä vähän lapasesta ja jouduin hieman karsimaan ostoskorin sisältöä. Lopulta tilasin Sophie Kinsellan uusimman kirjan Sitä saa mitä antaa, Elizabeth Stroutin Olive Kitteridgen ja Beth O'Learyn Kimppakämpän, joista viimeisimmän tosiaan ehdinkin jo lukea toukokuussa ja Kinsellan sain luettua nyt kesäkuun alussa. Ehdottomasti muuten plussaa Werner & Jarlin verkkokaupalle ja etenkin pikaiselle toimitukselle, kirjat olivat parissa vuorokaudessa lähikaupalta noudettavissa!

Joka tapauksessa siis hyvä lukukuukausi: kaksi e-kirjaa, kolme uudelleen luettua omasta hyllystä ja kolme oman hyllyn uutuutta. Postaaminen jäi jälleen vähän turhan vähälle, mutta sain sentään edes neljästä kirjasta kirjoitettua. Kesäkuussa toivon ehtiväni postata ahkerammin ja lukea muutaman kirjaston lainan ja sitten uppoudun taas oman hyllyn lukemattomiin kirjoihin. Toivon ehtiväni lukea myös vielä tuon kolmannen uutuuden eli Olive Kitteridgen, joka kiinnostaa tosi paljon! Kesällä olisi kyllä ihanaa lukea myös joitain klassikoita; kuumottelee ainakin Gabriel García Márquesin Sadan vuoden yksinäisyys ja Anne Brontën Wildfell Hallin asukas. Toisaalta myös Donna Tarttin järkälemäinen Tikli voisi sopia kesälukemiseksi. Paljon valinnanvaraa, luettava ei ainakaan lopu kesken!

PS. Kuka muu rakastaa pioneja? 
Toukokuun luetut:
  • Virginia Woolf: A Room of One's Own
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
  • Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
  • Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua
  • Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
  • Beth O'Leary: Kimppakämppä
Toukokuussa ostetut kirjat:
  • Beth O'Leary: Kimppakämppä
  • Elizabeth Strout: Olive Kitteridge
  • Sophie Kinsella: Sitä saa mitä antaa
HANNA:

Kuten odotettavissa oli, en töiden ja opintojen ohessa yltänyt aivan samanlaisiin määriin kuin Elina. Luin tutkimusartikkeleita varmasti kirjan verran, mutta blogiin tietenkin listaan niitä vain, jos luen yhtenäisen kirjan kokonaisuudessaan. Olen kuitenkin päättänyt, että koska kulutan vapaa-ajastani aimoannoksen opintoihin sekä töihin ja freelance-hommiin liittyvien kirjojen lukemiseen, lasken niiden lukemisen lukumääriin mukaan, mutta sen tarkemmin en näitä kirjoja lähde erittelemään, sillä ne jäävät kauemmaksi blogimme keskiöstä enkä siksi halua vetää huomiota niihin sen enempää.



Toukokuu oli kuitenkin taas kirjaa hedelmällisempi kuin huhtikuu eli tehokkaan alkuvuoden ja sen jälkeisen kuopan jälkeen alan taas kivuta kohti parempia lukumääriä. Kuten huhtikuun saldossakin kerroin, aloitin vapun tienoilla Elena Ferranten Napoli-sarjan aloitusosaa Loistava ystäväni äänikirjana, johon jäin koukkuun ja  jonka sain toukokuun alussa loppuun. Jatkoinkin heti perään seuraavalla osalla Uuden nimen tarina, mutta sitä en ole ehtinyt kuunnella aivan yhä tehokkaasti, vaikka olenkin mieluusti ottanut poikaystäväni harteilta useamman kokkauskerran ihan vain saadakseni kuunnella kirjaa samalla, kun teen kotihommia. En nimittäin osaa vain istua alas kuuntelemaan äänikirjaa, ellei siihen ole erityistä syytä, kuten päänsärky.

Edistin myös tavallista innokkaammin parin kuukauden iltaluku-urakkaa eli David Copperfieldia, jonka sain päätökseen toukokuun lopussa. Kirja alkoi keskitienoilla puuduttaa, mutta kun sain sen loppuun, tulikin siitä yllättäen haikea mieli: hahmoihin oli ehtinyt vähän jo kiintyä yli 1000 sivun aikana. Lisäksi luin Maja Lunden Mehiläisten historian, joka on kirjailijan ilmastokvartetin ensimmäinen osa. Se on ollut lukulistallani jo pitkään, ja sain viimein käytyä siihen sormet syyhyten kiinni. Lisäksi toukokuussa tulisi luettua yksi töihin liittyvä kirja. Yhteensä luin siis neljä kirjaa.

Mehiläisten historiasta puheen ollen: Elinan vinkkaamana minäkin eksyin Werner & Jarlin verkkokaupan ystävämyyntiin ja hiukan hillittyä itseäni tilasin sieltä vain kaksi kirjaa: Lunden ilmastokvartetin toisen osan Sininen sekä J.R.R. ja Christopher Tolkienin Gondolinin tuhon. Myös Uffilla oli alennusmyynnit toukokuussa, ja nappasin niistä mukaani kaksi kirjaa: Sarah Winmanin Merenneidon vuosi ja Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Käytin myös Suomalaisen kirjakaupan bonuspisteitäni ostamalla Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan kolmannen osan Tuonela. Myös ostosten saralla toukokuu oli siis varsin hedelmällinen.


Blogin saralla kirjoitin peräti kahdesta kirjasta, jotka tuli luettua jo paljon aiemmin tänä vuonna: Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki ja Liisa Keltikangas-Järvisen Ujot introvertit. Pitää itsekin alkaa petrata kirjoitustahdissa, ettei kirjoittaisi jatkuvasti kuukausien viiveellä. :D

Toukokuussa luetut kirjat
  • Elena Ferrante: Loistava ystäväni
  • Charles Dickens: David Copperfield
  • Maja Lunde: Mehiläisten historia
  • Töihin liittyvä kirja
Toukokuussa ostetut kirjat
  • Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
  • Mikko Kamula: Tuonela
  • Maja Lunde: Sininen
  • J.R.R. Tolkien: Gondolinin tuho
  • Sarah Winman: Merenneidon vuosi

Kommentit