Toissasyksynä luin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, johon ihastuin täysin. Itärannan tavassa kutoa kieltä on vain jotain niin kovin kiehtovaa ja lumoavaa, mikä vetoaa täysin minuun. Tästä syystä en aikaillut huomatessani Itärannan toisen kirjan myynnissä Helsingin kirjamessuilla viime vuonna.
Kudottujen kujien kaupunki on kielellisesti ja
kerronnallisesti nimensä veroinen monessa mielessä. En joutunut pettymään
kaivatessani Itärannan runollista kielenkäyttöä, mutta osaltaan tämä sama
runollisuus kääntyi ajoittain itseään vastaan peittäen juonen ja sen käänteet
kauniiden sanankäänteiden alle. Osittain tähän saattoi vaikuttaa se, että luin
kirjaa kiireisinä aikoina illalla väsyneenä eikä mieleni ollut kovinkaan
vastaanottavainen symboliikalle. En voi silti väittää etteikö kieli olisi ollut
kaunista ja lumoavaa tälläkin kertaa: sitä olisi voinut olla vain hitusen
vähemmän.
Teemestarin kirja sijoittuu kaukaiseen
tulevaisuuteen, mutta Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu sen sijaan tarumaailman
saarelle. Kirja ei ole perinteistä fantasiaa sikäli, ettei siinä esiinny
varsinaisesti taikaa eikä juurikaan outoja olentojakaan – poikkeusta tai paria
lukuun ottamatta – mutta fantasiaa se silti eittämättä on.
Saarella asuva nuori kutoja Eliana löytää Seittien talon
pihalta nuoren naisen, jonka kimppuun on hyökätty, jonka puhekyky on viety ja –
mikä kummallisinta – jonka käteen on kirjoitettu näkymättömällä musteella
Elianan nimi. Hapuilevan alkututustumisen jälkeen Eliana ja tyttö ystävystyvät
– ja lopulta ihastuvat.
Rakkaudella ei kuitenkaan ole suurta sijaa heidän
elämässään, sillä saarta vaivaavat muut uhat. Kaupunkia kerrotaan aiemmin
riivanneen uniruton, joka on nyt tehnyt paluun. Saarta pyörittävä Neuvosto
määrää kaikki unia näkevät eristykseen, sillä unirutto on vaarallinen:
sairastuneet eristetään Tahrattujen taloon. Eliana näkee myös unia ja Painajan
riivaamia painajaisia mutta onnistuu piilottamaan unensa muilta. Hän alkaa
kysellä kysymyksiä, joita kaikki eivät halua kysyttävän, ja asettaa siten itsensä
ja läheisensä vaaroille alttiiksi.
Huvittavaa on, että tartuin kirjaan maaliskuussa
ajatellen sen vievän ajatukset pois koronasta, mutta eikös sivuilla tullut
juuri maaliskuun puolivälissä vastaan ilmoitus taudin vaarallisuuden ja
eristyksen tarpeesta. Mistäpä olisin voinut aavistaa törmääväni fantasiakirjan
sivuilla johonkin niin ajankohtaiseen. :D
Tavallaan pidän Itärannan tavasta rakentaa maailmaa
liikoja selittelemättä: monet asiat vain kerrotaan annettuina ja lukijan
harteille jää luoda itse kytköksiä asioiden välille. Pidän siitä, ettei
maailmaa kuvata liian esitelmöivästi, mutta toisaalta olisin kaivannut osaan
asioista enemmän selitetystä: seittien talosta kerrontaan esimerkiksi toki
jotain, ja talon historiasta ja kytköksestä koko kaupungin kohtaloon kerrotaan
lopulta, mutta siitä huolimatta seittien symboliikkaa ja merkitystä romaanin
maailmassa olisi voinut valottaa vähän enemmän. Toisaalta salaperäisyys jättää
sekin kutkuttavan fiiliksen. Eli puolensa ja puolensa, mutta tästä johtuu, että
tarina tuntui minusta lopulta jäävän hieman keskeneräiseksi tai pinnalliseksi
verrattuna Teemestarin kirjaan, vaikka on siinäkin toki aukkokohtansa.
Kudottujen kujien kaupunki kuvaa myös naisten
epätasa-arvoa, joskin epäsuorasti. On epätavallista, että nainen osaa lukea.
Kirjat puolestaan ovat omalla tavallaan pahoja: niillä on valta muistuttaa
asioista, joista valtaa pitävät eivät halua muistutettavan. Siksipä kirjoja
aika ajoin tuhkataan saarella – ajatus, joka puistattaa kirjojen ja tiedon
ystävää. Tämä on myös kritiikkiä populismia ja sensuuria vastaan: asioista ei
voi muuttaa mieleisikseen vain sillä, että kieltää totuuden. Kuten tiedämme,
hallitsijat ovat manipuloineet historiaa ja historiankirjoitusta itselleen
edulliseen muotoon maailman sivu.
Kritiikkiä osoitetaan myös erilaisuutta kohtaan:
unennäkijöitä pelätään ja siksi heidän viedään eristyksiin. Heitä hyljeksitään
ja heidät leimataan. Tämä on myös Neuvoston keino pitää pelkoa yllä ja
pönkittää omaa asemaansa. Totuus on, että unennäkijöiden erilaisuus ja siinä
piilevä voima pelottaa: erilaisuus on ihmiselle liian usein uhka, josta on
päästävä eroon sen sijaan, että sitä yritettäisiin ymmärtää.
Kirjoitinkin jo Kudottujen kujien kaupungin
upeasta ja kauniista kielestä sekä kahtalaisesta suhtautumisestani siihen.
Vertauskuvalliset sanayhdistelmät ja kauniit sanavalinnat vievät mukanaan,
mutta tekevät juonen seuraamisesta ajoin vaikeaa: olisin kaivannut juoneen
hieman enemmän viimeistelyä ja ehkäpä kieleen jopa vähän vähemmän. Juoni ja
maailman mystiikka hautautuvat kauniiden sanankäänteiden alle ja jäävät hieman
epäselviksi, vaikka Itäranta periaatteessa tarinaa hienosti kuljettaakin.
Romaanin nimi on kuitenkin mielestäni silkkaa taikaa ja malliesimerkki
tarkoittamastani vertauskuvallisuudesta.
Itse kuulun siis niihin, jotka pitävät enemmän Teemestarin
kirjasta, mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö Kudottujen kujien
kaupungilla olisi paikkaa hyllyssäni. Itärannan fanien sekä runollisen kerronnan
ystävien kannattaa ehdottomasti lukea se. Ymmärrän, miksi toiset sitä ihailevat
eikä se minuakaan kylmäksi jättänyt.
Lukuhaasteessa sijoitan Kudottujen kujien kaupungin kohtaan 25. Kirjassa ollaan saarella. Lisäksi se sopisi kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia; 30. Kirjassa pelastetaan ihminen ja 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.
Lukuhaasteessa sijoitan Kudottujen kujien kaupungin kohtaan 25. Kirjassa ollaan saarella. Lisäksi se sopisi kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia; 30. Kirjassa pelastetaan ihminen ja 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Teos 2015. 334 sivua.
Tykkäsin tosi paljon Itärannan kirjoista. Tänä vuonna ilmestyy uusi, jota odotan kovasti.
VastaaPoistaSama täällä, en malta odottaa, että Kuunpäivän kirjeet ilmestyy! Nimikin on taas suorastaan maaginen. :)
PoistaOlen samaa mieltä, Itäranta on ehdottomasti taiturimainen kirjailija, kuten Teemestarin kirjassa on nähty, mutta tässä teoksessa tuo kaunis kieli jotenkin päätyi kompastumaan itseensä. Onneksi kertomus itsensään veti kuitenkin mukaansa :)
VastaaPoistaTarina oli kyllä kiehtova ja ajankohtainen: kuten blogitesktissä kerronkin, jopa liian ajankohtainen joiltain osin. :D Olin myös turhan kiireinen tätä lukiessani: kenties joskus rauhallisempana aikana luen teoksen uudestaan ja sieltä paljastuu paljon uutta.
Poista