Siirry pääsisältöön

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki


Toissasyksynä luin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, johon ihastuin täysin. Itärannan tavassa kutoa kieltä on vain jotain niin kovin kiehtovaa ja lumoavaa, mikä vetoaa täysin minuun. Tästä syystä en aikaillut huomatessani Itärannan toisen kirjan myynnissä Helsingin kirjamessuilla viime vuonna.

Kudottujen kujien kaupunki on kielellisesti ja kerronnallisesti nimensä veroinen monessa mielessä. En joutunut pettymään kaivatessani Itärannan runollista kielenkäyttöä, mutta osaltaan tämä sama runollisuus kääntyi ajoittain itseään vastaan peittäen juonen ja sen käänteet kauniiden sanankäänteiden alle. Osittain tähän saattoi vaikuttaa se, että luin kirjaa kiireisinä aikoina illalla väsyneenä eikä mieleni ollut kovinkaan vastaanottavainen symboliikalle. En voi silti väittää etteikö kieli olisi ollut kaunista ja lumoavaa tälläkin kertaa: sitä olisi voinut olla vain hitusen vähemmän.

Teemestarin kirja sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, mutta Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu sen sijaan tarumaailman saarelle. Kirja ei ole perinteistä fantasiaa sikäli, ettei siinä esiinny varsinaisesti taikaa eikä juurikaan outoja olentojakaan – poikkeusta tai paria lukuun ottamatta – mutta fantasiaa se silti eittämättä on.

Saarella asuva nuori kutoja Eliana löytää Seittien talon pihalta nuoren naisen, jonka kimppuun on hyökätty, jonka puhekyky on viety ja – mikä kummallisinta – jonka käteen on kirjoitettu näkymättömällä musteella Elianan nimi. Hapuilevan alkututustumisen jälkeen Eliana ja tyttö ystävystyvät – ja lopulta ihastuvat.

Rakkaudella ei kuitenkaan ole suurta sijaa heidän elämässään, sillä saarta vaivaavat muut uhat. Kaupunkia kerrotaan aiemmin riivanneen uniruton, joka on nyt tehnyt paluun. Saarta pyörittävä Neuvosto määrää kaikki unia näkevät eristykseen, sillä unirutto on vaarallinen: sairastuneet eristetään Tahrattujen taloon. Eliana näkee myös unia ja Painajan riivaamia painajaisia mutta onnistuu piilottamaan unensa muilta. Hän alkaa kysellä kysymyksiä, joita kaikki eivät halua kysyttävän, ja asettaa siten itsensä ja läheisensä vaaroille alttiiksi.

Huvittavaa on, että tartuin kirjaan maaliskuussa ajatellen sen vievän ajatukset pois koronasta, mutta eikös sivuilla tullut juuri maaliskuun puolivälissä vastaan ilmoitus taudin vaarallisuuden ja eristyksen tarpeesta. Mistäpä olisin voinut aavistaa törmääväni fantasiakirjan sivuilla johonkin niin ajankohtaiseen. :D

Tavallaan pidän Itärannan tavasta rakentaa maailmaa liikoja selittelemättä: monet asiat vain kerrotaan annettuina ja lukijan harteille jää luoda itse kytköksiä asioiden välille. Pidän siitä, ettei maailmaa kuvata liian esitelmöivästi, mutta toisaalta olisin kaivannut osaan asioista enemmän selitetystä: seittien talosta kerrontaan esimerkiksi toki jotain, ja talon historiasta ja kytköksestä koko kaupungin kohtaloon kerrotaan lopulta, mutta siitä huolimatta seittien symboliikkaa ja merkitystä romaanin maailmassa olisi voinut valottaa vähän enemmän. Toisaalta salaperäisyys jättää sekin kutkuttavan fiiliksen. Eli puolensa ja puolensa, mutta tästä johtuu, että tarina tuntui minusta lopulta jäävän hieman keskeneräiseksi tai pinnalliseksi verrattuna Teemestarin kirjaan, vaikka on siinäkin toki aukkokohtansa.

Kudottujen kujien kaupunki kuvaa myös naisten epätasa-arvoa, joskin epäsuorasti. On epätavallista, että nainen osaa lukea. Kirjat puolestaan ovat omalla tavallaan pahoja: niillä on valta muistuttaa asioista, joista valtaa pitävät eivät halua muistutettavan. Siksipä kirjoja aika ajoin tuhkataan saarella – ajatus, joka puistattaa kirjojen ja tiedon ystävää. Tämä on myös kritiikkiä populismia ja sensuuria vastaan: asioista ei voi muuttaa mieleisikseen vain sillä, että kieltää totuuden. Kuten tiedämme, hallitsijat ovat manipuloineet historiaa ja historiankirjoitusta itselleen edulliseen muotoon maailman sivu.

Kritiikkiä osoitetaan myös erilaisuutta kohtaan: unennäkijöitä pelätään ja siksi heidän viedään eristyksiin. Heitä hyljeksitään ja heidät leimataan. Tämä on myös Neuvoston keino pitää pelkoa yllä ja pönkittää omaa asemaansa. Totuus on, että unennäkijöiden erilaisuus ja siinä piilevä voima pelottaa: erilaisuus on ihmiselle liian usein uhka, josta on päästävä eroon sen sijaan, että sitä yritettäisiin ymmärtää.

Kirjoitinkin jo Kudottujen kujien kaupungin upeasta ja kauniista kielestä sekä kahtalaisesta suhtautumisestani siihen. Vertauskuvalliset sanayhdistelmät ja kauniit sanavalinnat vievät mukanaan, mutta tekevät juonen seuraamisesta ajoin vaikeaa: olisin kaivannut juoneen hieman enemmän viimeistelyä ja ehkäpä kieleen jopa vähän vähemmän. Juoni ja maailman mystiikka hautautuvat kauniiden sanankäänteiden alle ja jäävät hieman epäselviksi, vaikka Itäranta periaatteessa tarinaa hienosti kuljettaakin. Romaanin nimi on kuitenkin mielestäni silkkaa taikaa ja malliesimerkki tarkoittamastani vertauskuvallisuudesta.

Itse kuulun siis niihin, jotka pitävät enemmän Teemestarin kirjasta, mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö Kudottujen kujien kaupungilla olisi paikkaa hyllyssäni. Itärannan fanien sekä runollisen kerronnan ystävien kannattaa ehdottomasti lukea se. Ymmärrän, miksi toiset sitä ihailevat eikä se minuakaan kylmäksi jättänyt.

Lukuhaasteessa sijoitan Kudottujen kujien kaupungin kohtaan 25. Kirjassa ollaan saarella. Lisäksi se sopisi kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia; 30. Kirjassa pelastetaan ihminen ja 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Teos 2015. 334 sivua.

Kommentit

  1. Tykkäsin tosi paljon Itärannan kirjoista. Tänä vuonna ilmestyy uusi, jota odotan kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, en malta odottaa, että Kuunpäivän kirjeet ilmestyy! Nimikin on taas suorastaan maaginen. :)

      Poista
  2. Olen samaa mieltä, Itäranta on ehdottomasti taiturimainen kirjailija, kuten Teemestarin kirjassa on nähty, mutta tässä teoksessa tuo kaunis kieli jotenkin päätyi kompastumaan itseensä. Onneksi kertomus itsensään veti kuitenkin mukaansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina oli kyllä kiehtova ja ajankohtainen: kuten blogitesktissä kerronkin, jopa liian ajankohtainen joiltain osin. :D Olin myös turhan kiireinen tätä lukiessani: kenties joskus rauhallisempana aikana luen teoksen uudestaan ja sieltä paljastuu paljon uutta.

      Poista

Lähetä kommentti