Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Hanna)

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Teos 2012

265 sivua

Olen miltei sanaton. Teemestarin kirjan lukemisesta olen haaveillut pitkään, ja kun sain sen lopulta käsiini kaverini kirjahyllystä – omaksikin vielä – oli kirja aukaistava lähes välittömästi. Kaikki, mitä kirjasta tiesin ja mitä siitä olin kuullut, ennusteli sitä, että tämä kirja olisi minua varten. Eivätkä vuorten huippuja hipovat odotukseni jääneet piiruakaan vajaiksi.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa vesi – erityisesti makea vesi – on kortilla ja meret ovat nielaisseet isoja osia mantereista alleen. Muisto ja tieto menneisyydestä on kadonnut tai vain harvojen saatavilla, poissa tavallisten ihmisten mielistä. Armeija pitää jöötä kaikkialla – myös päähenkilö Norian kotikylässä.

Noria on teemestarien sukua ja saanut oppia isältään. Teemestarit ovat veden vartijoita, ja romaani saakin alkusykäyksensä siitä, kun isä näyttää Norialle tunturin kätköissä sijaitsevan salaisen lähteen – paikan, ”jota ei ole”, sillä siitä ei tiedä kukaan muu. Eikä kukaan, varsinkaan armeija, saakaan tietää.

Veden salaaminen, vesisäännöstelyn rikkominen ja ylimääräisten vesiannosten huiputtaminen ovat kuitenkin vakavia rikkeitä. Vesirikoksen tekijöiden kotioveen piirretään uhkaava sininen ympyrä, ja vankeusaika päättyy mitä todennäköisimmin teloitukseen Tästä huolimatta Norian paras ystävä Sanja rakentaa salaa ylimääräistä vesijohtoa pitääkseen huolta sairastelevasta pikkusiskostaan.

Noria ja Sanja käyvät myös muoviromukaatopaikalla, josta he usein löytävät kiinnostavia ja vähemmän kiinnostavia jäänteitä menneestä maailmasta. Nykylukijalle saattaa tuottaa hupia arvailla, mitä vehjettä tai vekotinta kulloinkin kuvataan – vaikka kenties osa laitteista on sellaisia, ettei mene aikaakaan, kun ne ovat kenties pyyhkiytyneet jo nykymaailman aktiivisesta muistista.

Noria valmistuu teemestariksi, mutta häntä kohtaa myös tragedia, jonka jätän spoilerivaaran vuoksi mainitsematta. Samalla kun Noria vierailee tunturilähteellä, muiden kyläläisten ahdinko kiristyy. Kylän uusi kenraali myös ihmettelee, miten teemestari voi tarjota niin hyvää teetä muiden kärvistellessä huonolaatuisilla varastoilla. Samalla Noria ja Sanja suunnittelevat lähtöä kylästä kohti seikkailuja. Mutta salaisuudet eivät voi säilyä ikuisesti.

On sanomattakin selvää, että romaanin läpikantava ja jopa -tunkeva teema on ilmastonmuutos. Itäranta piirtää sellaisen maailman rajat, jota nykylukijan voi olla vaikea hahmottaa: mitä on enää jäljellä, kun noussut merenpinta on vienyt osansa? Ilmastonmuutoksen saastuttama maailma on kuiva ja kuuma planeetta, jossa paarmat ovat ikuinen riesa ja talot valaistaan roihukärpäsillä täytetyin lyhdyin. Elektroniikka on kehittynyttä, mutta sitä on vähän.

Tämä Itärannan maalaama maailma on uskottava, mikä on osittain seurausta siitä, että se sijoittuu riittävän kauas tulevaisuuteen. Lukijana kaipasin enemmän tietoa siitä, miksi asiat ovat kuten ovat, mutta menneisyyden kaukaisuus ja muistojen haipuminen antavat kirjailijalle hyvän syyn olla selittämättä liikoja tuosta maailmantilasta ja siitä, miten siihen on päädytty. Liian tuuhea tarinavyyhti saattaisi sotkea hyvän kokonaisuuden.

Lisäksi Teemestarin kirja nostaa esiin moraalisesti vaikeita kysymyksiä: kenellä on oikeus veteen ja muihin luonnon resursseihin? Romaanissa saa osansa myös perinteen jatkaminen: teemestarien velvollisuudet ja rituaalit ovat historian ja tradition sanelemia. Itärannan maailma on myös yllättävän vanhoillinen, ja feminismikin nostaa päätään: koska Noria on nuori nainen, kaikki eivät hyväksy häntä teemestarin rooliin.

Vaikka nämä teemat kutkuttavat omia kiinnostuksenkohteitani, se mikä romaanissa iskee syvimmälle sisimpääni, on sen kerronta. Se soljuu, kiertelee ja pyörteilee tavoin, joka aina ilahduttaa kirjojen kielessä. Luonnonilmiöitä kuvataan vertauskuvallisin verbein; sanat joita ei normaalisti toisiinsa yhdistä, yhdistyvät luoden herkän kokonaisuuden, ja tunnelma on maalauksellinen. Jos luontoa syleilevä ja mystisen kaunis kerronta kiinnostavat, en suosittele tätä teosta lämpimästi vaan miljoonien roihukärpästen leimulla.

Lukuhaasteessa sijoitan teoksen kohtaan 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle, sillä Itäranta jopa kirjoitti teosta rinta rinnan suomeksi ja englanniksi, minkä lisäksi se on julkaistu useilla muilla kielillä. Lisäksi se sopisi kohtiin 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan ja 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.