Siirry pääsisältöön

Huhtikuun saldo


Kuukausittaisessa postauksessa kerromme, mitä tuli luettua kuun aikana ja mitä muuta kirjallista elämäämme milloinkin kuuluu. Huhtikuu on mennyt molemmilla pitkälti kotona ja lukeakin on siis ehditty varsinkin maaliskuuhun verrattuna.

ELINA:

Huhtikuussa luin huomattavasti enemmän kuin maaliskuussa. Tosin suurin syyllinen isoon lukusaldoon on se, että aloin lukea taas uudelleen Harry Pottereita. Tylypahkaan on ollut ihanaa palata ja uppoutua. Kaikki muut lukemiset ovatkin sitten jääneet hieman vähemmälle. Olen aina yhden osan luettuani ajatellut, että lukisin välissä jotain muuta, mutta jotenkin vaan Tylypahkan imu on ollut niin voimakas, että olen aina tarttunut seuraavaan ja seuraavaan, ja ehdinkin huhtikuun aikana lukea sarjasta lähes viisi osaa! Feeniksin kilta jäi kuun vaihteessa paria sataa sivua vaille, sain sen luettua loppuun heti toukokuun toisena päivänä. En muista, olenko koskaan lukenut tätä sarjaa näin nopeaa vauhtia.

Kuun alussa luin lisäksi loppuun maaliskuussa töiden puolesta aloitetun Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssin, joka olikin mukava lukea taas uudelleen. Lisäksi töiden puolesta tuli luettua Tove Janssonin Muumipappa ja meri, joka osoittautui oikein mainioksi korona-ajan luettavaksi. En ole lukenut kaikkia muumikirjoja, vaikka ne hyllyssäni ovatkin. Nyt voisi kyllä olla hyvä hetki lukea ne muutkin lukemattomat. Lisäksi koko kuun oli keskeneräisenä kirjana Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, jonka alku oli kyllä mielenkiintoinen, mutta kirja jäi jumittamaan yöpöydälle siinä vaiheessa, kun aloin lukea Pottereita. Ehkä yritän lukea Moriartyn nyt toukokuussa loppuun.

Lukupiirikirjana luin huhtikuussa Virginia Woolfin klassikkoa A Room of One's Own, johon tarttuakseni otin itselleni taas tauon jälkeen Bookbeatin. Olen kokeillut Bookbeatia pari kertaa aiemminkin, mutta olen kokenut, etteivät e-kirjat eivätkä varsinkaan äänikirjat ole minun juttuni. Woolfin lukeminen e-kirjana tökki sekin kyllä pahasti enkä jaksanut tuijottaa tekstiä puhelimen ruudulta. Lopun kirjasta luinkin ipadilla ja se oli sentään vähän mukavampaa, mutta pidän silti eniten ihan tavallisista kirjoista ja perinteisestä sivujen kääntelystä. A Room of One's Ownin sain myös loppuun eilen, joten sekin menee siten toukokuun luettuihin.

Kokonaissaldona huhtikuussa luin siis kuusi kirjaa, mikä oli edelliskuun kahteen kirjaan verrattuna ihan mukava määrä, vaikka näistä viisi olikin uudelleen luettuja. Kuten maaliskuussa niin huhtikuussakaan en saanut edistettyä blogitekstien kirjoittamista juuri lainkaan ja postasin vain yhdestä kirjasta koko kuun aikana! Minulla on edelleen postaamatta esimerkiksi yksi tammikuussa luettu kirja ja varmaan noin kymmenen kirjaa, jotka olen lukenut sen jälkeen. Tuntuu, että etätöissä tietokoneen ääressä vietetty aika on tarkoittanut sitä, etten ole iltaisin jaksanut enää kirjoittaa blogitekstejä. Yritän kyllä parhaani mukaan tsempata tässä asiassa.

Huhtikuussa luetut kirjat:
  • Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
  • Tove Jansson: Muumipappa ja meri


 HANNA:

Minullakin huhtikuu oli huomattavasti hedelmällisempi lukukuukausi kuin maaliskuu, mutta en päässyt lukusaldossani Elinan kunnioitettavaan määrään. Artikkeleita - niin tutkimus- kuin lehtiartikkeleita – on tullut huhtikuussa luettua enemmänkin, ja olen lukenut sivutöiden puolesta yhden kirjan vapaa-ajan lukemisten lisäksi. Freelance-pohjalta luetun kirjan lisäksi luin huhtikuussa loppuun kaksi kirjaa eli yhteensä kolme kirjaa.

Freelance-pohjalta luetun kirjan lisäksi alkukuukausi meni T. Coraghessan Boylen When the Killing's Donen lopetteluun. Aloitin kirjan jo maaliskuussa – vai oliko se peräti huhtikuussa – mutta kirjaa vaivasi sama ongelma kuin Mr. Eternityä, josta bloggasin huhtikuussa: ostin sen omaksi ekirjana, mutta lukusovellus oli aivan yhä kökkö kuin Mr. Eternityn kanssa eikä ollut omiaan lisäämään lukuhalujani, vaikka itse kirja vetikin paremmin mukaansa. Jos alan ostaa ekirjoja enemmänkin, pitää varmaan tutkia, miten niitä saisi parhaiten luettua: näihin kyseisiin tiedostomuotoihin en kyllä löytänyt tämän parempaa ratkaisua, mikä on melko pöyristyttävää.

Lomalla tuli luettua lehtiäkin. Niiden lukemisessa olen vähän myöhässä, sillä sain kuvan helmikuun Pelitin loppuun vasta huhtikuussa.

Huhtikuun loppupuolella minun piti käyttää talvilomani ennen seuraavan lomakauden alkua. Lomailu ei ensiajatuksena ole mikään huippujuttu näin koronan aikaan, mutta ehdin kyllä tehdä kotona paljon kaikkea kivaa. Luin tosiaan Boylen kirjan loppuun ja kävin Rosebudin kirjakaupassa nappaamassa hyllyyni Amitav Ghoshin Gun Islandin. Olen halunnut lukea kirjan, eikä sitä löyty mistään kirjastosta, joten eikun suunta kohti kirjakauppaa. Olisin voinut hankkia sen ekirjana, kuten When the Killing's Donen ja Mr. Eternityn, mutta kuten sanottua, olin saanut ekirjasovelluksesta hetkeksi tarpeekseni. Tiesin kirjan olevan Rosebudin kirjakaupassa Helsingissä ja totesin muutenkin mieluummin tukevani kotimaista kivijalkakauppaa näin poikkeusaikoina – toki muutenkin mutta erityisesti näinä aikoina haluan pitää kivijalkakauppoja pystyssä. Kävin siis lomallani ostamassa sen ja lukaisinkin kirjan viikossa juuri ennen vappua: liekö lukeminen sujunut juuri sen vuoksi, etten joutunut kahlaamaan rasittavan ekirjasovelluksen syövereissä vaan sain nauttia siitä vanhassa kunnon painetussa formaatissa. Samalla siitä tuli kuun ainoa kirjaostos.

Muuten edistin huhtikuussa David Copperfieldia iltalukemisena, mutta opus on vieläkin kesken. Vappuaattona ja -päivänä kärsin huonoksi onnekseni migreenistä, mutta onni onnettomuudessa: aloitin Bookbeatista äänikirjana Ferranten Napoli-sarjan aloitusosaa Loistava ystäväni ja jäin koukkuun. Aloitin joskus aiemminkin sitä päänsäryn kourissa, mutta silloin lukijan ääni häiritsi sen verran, etten jaksanut kuunnella. Tällä kertaa pääsin alkutakeltelusta eteenpäin ja aavistan jo nyt, että tämä on menoa. Kuuntelin kahdessa päivässä kirjasta puolet, mutta päänsäryn hellitettyä tahti on vähän hidastunut. Kuten Elinakin, suosin perinteistä kirjaa, mutta äänikirjoilla on paikkansa  nimenomaan sairastaessa tai vaikka tiskatessa, kokatessa tai siivotessa.

Huhtikuussa luetut kirjat:
  • T. Coraghessan Boyle: When the Killing's Done
  • Amitav Ghosh: Gun Island
  • Töihin liittyvä kirja
  • Ostettuja kirjoja: 1

Kommentit