Maritta Lintunen: Stella (Hanna)

Maritta Lintunen: Stella

WSOY 2018

315 sivua

Jos jotain on syytä Stellasta tietää, se on, että musiikilla on teoksessa merkittävä rooli. Tästä syystä en ollut Stellaa aloittaessani varma, onko se minun teokseni, sillä en ole ikinä harrastanut musiikkia muuten kuin kuuntelijana. Sain kuitenkin pian huomata, että teoksen hieno kerronta vie mukanaan, oli harrastanut musiikkia tai ei.

Stella sijoittuu kahteen aikatasoon. 80-luvulla nuori tyttö Liisa lähtee maalta Helsinkiin kirjoituskurssille ja saa majapaikan eksentrisen entisen laulajattaren Sylvin hulppeasti asunnosta. Pian Liisa saa kuitenkin tuta Sylvin kaikin tavoin hallitsevan luonteen: Sylvi kontrolloi Liisan elämää. Liisa puolestaan – pääkaupungista haltioituneena – haluaisi juoksennella poikien kanssa kesäyössä. Ja lopulta näillä yöjuoksuilla on seurauksensa, kun Liisa synnyttää pojan, jonka elämään Sylvi haluaa jättää jälkensä.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kolmekymppinen lääkäri Juri seurustelee laulajattaren kanssa ja päätyy pianon ääreen – instrumentin, jonka hän oli nuorella iällä pakotettu hylkäämään. Piano, Beethoven ja muut vanhat tutut herättävät henkiin tunteita ja muistoja, joita Juri ei tiennyt olevan olemassakaan. Samaan aikaan hän saa kuulla, että hänen äitinsä asui nuorena tyttönä kuuluisan laulajattaren Sylvin luona, ja mieleen tulvivat muistot herättävät sitäkin enemmän kysymyksiä.

Musiikki on mitä ilmeisimmin romaanin tärkeimpiä teemoja, ja Lintunen kertoo tästä aiheesta riittävän kansantajuisesti mutta samalla asiantuntevasti, jotta tällainen maallikkokin asian ymmärtää. Erityisesti teoksessa tuodaan esiin mielenkiintoinen ajatus siitä, että teknisesti taitavinkin laulaja ei yllä parhaimpiin saavutuksiin, ellei hän osaa tulkita laulun sisältöä ja sanomaa. Siten musiikki ja erityisesti laulu on vahvasti kirjallinenkin taiteen laji.

Romaanissa on myös kolmas kiehtova teema. Jurin mielen perukoille on painunut muistoja Sylvistä ja erityisesti musiikista, jota tämä Jurille soitti ja lauloi. Nämä muistin pimeimmässä ja syvimmässä kolkassa sijaitsevat, varhaiset muistot eivät ole ihmisen aktiivisessa muistissa mutta vaikuttavat silti käytökseen ilman, että sitä tietoisesti havaitseekaan.

Saavuttamattomat ja täyttämättä jääneet unelmat huokuvat romaanin sivuilta. Lahjakas Juri joutui jättämään nuorena musiikin äitinsä käskystä, ja nyt tämä keski-iän kynnystä lähestyvä amatööri myös kantaa tätä hyödyntämättä jäänyt potentiaalia ja unelmaa sisässään. Teos tuo esille, että ihminen on onnellisimmillaan, kun on lähellä ominta ydintään ja pääsee siten toteuttamaan sisintään. Valitettavan harvalla on tällaiseen ylellisyyteen mahdollisuus.

Lintusen kieli ja kerronta on helposti lähestyttävää mutta samalla runollista ja tenhoavaa. Erityisesti kuvaukset hunajantuoksuisista illoista Sylvin asunnossa tekevät tunnelmasta käsin kosketeltavan. Juonikin toimii, mutta ainoana puutteena voi sanoa, että teos kietoutuu jollain tapaa itseensä: se keskittyy hyvin tiiviisti omaan aihepiiriinsä. Toisaalta tämä piirre tukee myös teoksen tunnelmaa: Sylvin kellertävää ja utuista kotia, joka sekin omalla tapaa kietoutuu itseensä.

Lintunen oli minulle kirjailijana uusi, sillä en ole lukenut hänen teoksiaan ennen, mutta tämä teos ainakin vakuutti minun kielellään ja kerronnallaan. Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit, sillä osa romaanista sijoittuu 80-luvulle. Lisäksi se sopisi myös kohtiin 1. Kirjassa muutetaan ja 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana.