Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (Elina)

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Otava 2014

174 sivua

Hanna haastoi minut lukemaan Riikka Pulkkisen uusimman romaanin ja tässä mietteitäni siitä. Riikka Pulkkinen kuuluu minunkin suosikkikirjailijoihini, joten mielenkiinnolla otin vastaan tämän teoksen.

Iiris Lempivaaran tarina on mielestäni täynnä alkuja. Iiriksen uusi alku ilman pitkäaikaista poikaystävä Aleksia, Jennifer-siskon tyttären Josefiinan elämän alku, Iiriksen ja Elinan uusi alku ystävinä ja Iiriksen oppilaan Emman uusi alku. Erilaisiin alkuihin ja aloituksiin voi kiteyttää tämän romaanin. Mielestäni nuo erilaisten naisten uudet alut on kirjoitettu ennen kaikkea toiveikkaina, mikä toki genreen sopiikin.

Olen kuitenkin hieman kahden vaiheilla, miten Riikka Pulkkinen selviytyy chick litin genrestä. Sanoisin, että paikoitellen hyvin ja paikoitellen ei. Pulkkisen kirjoitustyyli on mielestäni naseva, hänen lauseensa ovat kekseliäitä ja hän huomioi romaaneissaan pienetkin arkiset asiat hyvin kekseliäästi. Nämä seikat toimivat todella hyvin chick litissä ja Pulkkisen tyyli sopii tällaiseen hieman kevyempään ja viihteellisempäänkin romaaniin.

Iiriksen "korkokengät ja suklaa" -terapia on toinen keskeinen asia, joka tekee tästä romaanista ennen kaikkea chick litiä edustavan. Missä muussakaan romaanissa nyt voisi nainen olla todella näin suoran materialistinen. Naapurin Marja-Liisa on mielestäni myös hyvin kirjoitettu ja todentuntuinen hahmo, jonka läsnäolo tuo romaaniin lämpöä ja huumoria, juurikin kliseisillä Kauniista ja rohkeista poimituilla elämänviisauksillaan. Hän on kuitenkin myös paitsi chick lit –romaaniin sopiva hahmo niin aidon suomalainen sellainen. Toteaapa hän, että kun ”Matti petkutti minua, en minä mitään pradoja pistänyt jalkaani. Minä napsautin peltoset ja hiihdin järven yli sanomaan Matille suorat sanat.” Marja-Liisassa on aitoa naisenergiaa ja sisua, sen hän todistaa moneen otteeseen. 

Iiriksen kasvutarina on varsinkin alkuun mielenkiintoista luettavaa, joskin loppua kohden se tuntuu paikoin epäuskottavalta etenkin Iiriksen koulupsykologin ammatin vuoksi. Pulkkinen olisi voinut antaa Iiriksen olla reippaasti viihteellisempi kun kerran sille linjalle on lähtenyt. Iiriksen sukunimi Lempivaara on jo hieman korniuden rajoilla. Olisin lukenut mielellään enemmän hullunkurisista mieskuvioista kuten nettideittailusta, joita tässä romaanissa edustivat treffit ”kaljuponnarin” kanssa ja vaikka siitä, kun Iiris intoutuu vakoilemaan entistä poikaystäväänsä kiikareiden ja parhaan ystävänsä avustuksella. Nämä kohtaukset olivat hulvattomia, ne sopivat genreen ja kirjoitustyyliin.

Kaikkiaan romaani oli miellyttävää ja nopeaa luettavaa, joka Hannan sanoin tarjoaa pilkahduksen aurinkoa kevääseen ja sopisi kyllä erinomaisesti myös kesällä rannalle tai mökkireissulle. Toivottavasti Riikka Pulkkiselta ilmestyy jatkossakin paitsi niitä hieman vakavampia romaaneja niin myös näitä kevyempiä, sillä suomalaista laadukasta chick litiä on aivan liian harvassa. Vaikka tässäkin romaanissa vielä oli jonkinlaista haparointia, niin se kuitenkin kuuluu ehdottomasti oman genrensä parhaimmistoon Suomessa.