Jatkoin viime vuonna aloittamieni muumikirjojen uudelleen lukemista sen perusteella, mitä hyllystäni löytyy. Muumilaakson marraskuu olisi sopinut hyvin marraskuun tunnelmiin, mutta tällä kertaa päädyin kuitenkin tarinakokoelmaan Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Ja sehän jatkaa Janssonin muumien valloittavuutta jälleen sanoinkuvaamattomalla ihanuudella – vaikka ei aiemmin arvostelemieni Taikurin hatun, Taikatalven ja Vaarallisen juhannuksen tasolle ylläkään.
Näkymätön lapsi ei ole tarina samaan tapaan kuin muut muumit vaan se on tavallaan novellikokoelma. Siinä kerrotaan, kuinka eräs vilijonkka kohtaa pelkonsa, kun myrsky piiskaa ja ravistelee hänen taloaan. Siinä kerrotaan, kuinka Nuuskamuikkunen miltei jättää saapumasta Muumilaksoon, sillä ei halua olla riippuvainen kenestäkään – ja kenenkään olevan riippuvainen hänestä. Siinä luetaan tarina Muumipapasta, joka miltei jättää perheensä ja lähtee hattivattien matkaan mutta tuleekin toisiin aatoksiin huomatessaan seikkailun yksinäisyyden: onhan kotona perheen luona lopulta aika mukavaa. Siinä kuullaan, miten muumit valmistautuvat jouluun, jota kaikki Laaksossa vaikuttavat odottavan tulevaksi kauhunsekaisella kiireellä – mikä tuo joulu lieneekään. Ja ennen kaikkea kokoelmassa kuullaan tarina Ninnistä: näkymättömästä lapsesta, joka on ainaisen kiusaamisen ja vähättelyn seurauksena muuttunut näkymättömäksi.
Ikinä ei voi tulla vapaaksi, jos ihailee toista liikaa
Kokoelmassa on paljon kivoja kertomuksia: nämä listaamani ovat omat suosikkini, joissa on paljon oppeja jokaiselle. Ne kuvaavat tarkkanäköisesti ihmismieltä ja sen eksistentiaalisia kriisejä.
Hän laskeutui selälleen sammalikkoon ja katsoi kevättaivaalle. Sen laki oli kirkkaan sininen ja rannat puiden latvojen yläpuolella merenvihreät. Ja hänen kevätsävelensä alkoi liikehtiä jossain hatun alla. Siinä oli yksi osa odotusta ja kaksi osaa kevätkaihoa ja loput hillitöntä yksinolon hurmaa.
Nuuskamuikkusen tarinassa ”Kevätlaulu” hän kohtaa suuren ihailijan, jolle Muikkunen toteaa yhden Muumien kuuluisista sitaateista: ”Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.” Samaa tematiikkaa on myös kertomuksessa ”Maailma viimeinen lohikäärme”, jossa Muumipeikko vangitsee haluttoman lohikäärmeen. Nämä ovat hyviä muistutuksia erityisesti someaika siitä, ettei pidä ihailla tai kadehtia muiden elämää liikaa: siinä jää oma elämä elämättä ja kahlitsee itsensä mielikuvien vangiksi.
Nuuskamuikkunen janoaa vapautta, ja niin tekee myös Muumipappa tarinassa ”Hattivattien salaisuus”. Tässäkin tarinassa ihailulla, kateudella ja kaipuulla on suuri vaikutus. Muumipappa haluaa äkkiä karkuun elämää Muumitalossa, jossa olo tuntuu niin kuormittavalta ja ahdistetulta. Hattivatit vaikuttavat niin vapailta, mutta matkatessaan näiden hiljaisten purjehtijoiden mukana Muumipappa saa huomata, että hänen odotuksensa olivat jotain muuta – ja merellä on oikeastaan kylmääkin. Kotona on perhe ja lämmintä, eikä pappa osannut antaa tälle arvoa ilman pientä irtiottoaan.
Muumipeikon isä kaipasi perhettään ja kuistiaan. Hänestä tuntui äkkiä, että vasta siellä hän voisi olla juuri niin vapaa ja seikkaileva kuin oikean isän tulee olla.
Vilijonkan kertomuksessa ”Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin” koetaan puolestaan puhdistava kertomus siitä, miten voi vapautua kauhukuvien ja materian vallasta. Vilijonkka asuu kodissa, jonka kokee velvollisuudekseen, ja katselee siellä sisutusta, josta ei oikeastaan pidä. Kaiken tämän hän tekee, koska näin kuuluu tehdä – tunnollisuuden ja velvollisuudentunnon perikuva kun on. Hän istuu joka ilta odottaen kauhulla seuraavaa onnettomuutta: hän ei ole koskaan kohdannut onnettomuutta, mutta pakkohan sellaisen joskus on tulla, kun siltä koko ajan tuntuu. Kun onnettomuus lopulta saapuu, kauhun sijaan se täyttääkin Vilijonkan villillä vapauden tunteella. Hän on vapaa talonsa kahleista ja kaikista velvollisuuksistaan. Kriisi pistää säännöt uusiksi.
Näkymättömän Ninnin tarina ”Näkymätön lapsi” on eittämättä kokoelman tunnetuin ja analysoiduin, ja se on jäänyt varmasti monien mieleen Muumilaakson tarinoita -sarjastakin. Tuutikki tuo Ninnin Muumitaloon: Ninni on hiipunut näkymättömäksi asuessaan tätinsä kovassa nuhteessa. Muumitalon hyväksyvässä ilmapiirissä Ninni lopulta voi olla oma itsensä ja käy pala palalta näkyväksi. Opetus tietenkin on, että rakastamalla ja hyväksymällä saa toisen kukoistamaan siinä, missä moitteet ja soimaukset saavat toisen painumaan kasaan.
Tarinoita vapaudesta ja velvollisuudesta
Vapaus, velvollisuudet, niiden pakeneminen, luopuminen ja myös yksinäisyys ovat eräitä novellien kantavista teemoista. Miltei jokainen hahmoista tuntee eksistentiaalista kriisiä ollessaan sidottuna arkeensa ja kaipaa vapautta, mutta saadessaan vapauden he huomaavatkin, että arjessa on myös puolensa ja lämpönsä.
Tässä mielessä novellikokoelma on jo selvästi aikuisempi teemoiltaan kuin muumikirjojen aiemmat teokset. Ihmismielen synkkiinkin sopukoihin tulee kurkistettua. Muistelenkin, että loppua kohden muumikirjat muuttuvat vähä vähältä synkemmiksi ja aikuisemmiksi, kun muumien ”nuoriso” lähestyy sekin aikuisuuden kynnystä.
"Äiti, herää", Muumipeikko sanoi pelästyneenä. "On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat sitä jouluksi."
Lopetan vielä kertomalla joulutarinasta nimeltä ”Kuusi”, joka on puolestaan humoristinen lopetus ja sopii tähän vuodenaikaan kuin nenä päähän. Muumiperhe herää keskellä talvea: lumi on jo Muumipeikolle tuttua Taikatalvesta, mutta viimeksi hän heräsi joulun jälkeen. Nyt kuitenkin koko Muumilaakson hyrskyn myrskyn, kun asukkaat juoksevat pää kolmantena jalkana valmistautuakseen joulun saapumiseen. Muumiperhe tekee loogisen päätelmän, että joulun on pakko olla jotain kammottavaa, kun kaikki sitä noin pelkäävät. He hankkivat kuuden ja paljon ruokaa, jotka ilmeisesti ovat ainoat keinot pelätyn joulun lepyttämiseen. Tämä, jos mikä, osuu suoraan varmaan jokaisen aikuisen nauruhermoon näinä aikoina. Jouluhumussa ja -kiireessä saattaa usein unohtua pysähtyä nauttimaan joulun tulosta muumimaisella tyyneydellä. Onhan tässä pari päivää vielä aikaa rauhoittua ja hengähtää jouluun saakka ja sen yli.
He koristivat sen [kuusen] kesäpuutarhan näkinkengillä ja Niiskuneidin helminauhoilla. He poimivat salongin lampusta kristallit ja ripustivat ne oksille. Latvaan asettivat punaisen silkkiruusun, jonka Muumimamma oli saanut Muumipeikon isältä. Kaikki kantoivat sinne kauneinta mitä tiesivät lepyttääkseen talven käsittämättömiä voimia
Lukuhaasteessa sijoitan Näkymättömän lapsen kohtaan 42. Satukirja. Lisäksi se sopisi kohtiin 5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan; 14. Kirja on osa kirjasarjaa; 16. Kirjassa eletään ilman sähköä; 19. Kirjassa leikitään; 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa ja 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija.
Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. WSOY 1972 (1962). 166 sivua. Suom. Laila Järvinen. Alkuteos: Det osynliga barnet och andra berättelser (1962).
Kommentit
Lähetä kommentti