Siirry pääsisältöön

Sophie Kinsella: Himoshoppaajan joulu


Sophie Kinsellan Himoshoppaajan joulu* on hurmaavan Beckyn paluu, ehkä hauskempana kuin koskaan! Luin vuodenvaihteessa uudelleen kaikki Himoshoppaaja-kirjat ja ne olivat hauskoja, mutta osalle aika oli tehnyt tehtäviään. Sarjan uusin osa ilmestyi pari vuotta sitten, jolloin hankin sen tuoreeltaan Lontoosta (viimeinen ulkomaanreissu muuten ennen koronaa, vähänpä silloin tiesi mitä on luvassa). Kirjoitinkin jo tuolloin Christmas Shopaholicista. Odotin suomennosta kirjasta jo viime jouluksi, mutta onneksi siitä päästiin nauttimaan nyt. Tämä on nimittäin oikein mainio suomennettunakin! Mikäs olisi parempaa kuin Beckyn toilailut yhdistettynä jouluun? 

Himoshoppaajan joulussa Becky Brandon (omaa sukuaan Bloomwood, kuten kirjassa jaksetaan yhä uudelleen toistella) joutuu selviytymään joulun järjestämisestä aivan yksinään, kun hänen vanhempansa räjäyttävät pienoisen pommin kertoessaan muuttavansa Lontoon Shoreditchiin. Trendikäs Shoreditch ei Beckyn mielestä sovi lainkaan hänen pikkukylässä asuneille vanhemmilleen, mutta eihän sille mitään voi, että he muuttavat kerrostaloasuntoon, alkavat syödä avokadoleipiä ja käydä artesaaniginien maisteluissa. Suurempaan taloon perheineen muuttanut Becky saa siis kontolleen koko joulun järjestelyt. Stressiä ei helpota se, että hänen luokseen kutsuvat itsensä myös vanhempien naapurit Janice ja Martin, Beckyn sisko Jess sekä ystävä Suze.

Joulun emännöintiin täytyy todella panostaa – siksipä Becky ostaakin hienon muistikirjan ja ryhtyy miettimään mitä kaikkea tarvitaan. Joulumessuilla vierailtuaan hänellä on ainakin jo jouluiset essut ja savukalaa, kalkkunat on tilattu netistä, vaikkakaan siskon vegaanikalkkuna ei lopulta tulekaan. Lisäksi pitäisi ostaa koristeita, päättää teema, hankkia kuusi ja löytää täydellinen lahja tyttärelle Minnielle sekä aviomiehelle Lukelle. Becky huomaakin Lukelle täydellisen matka-arkun erään biljardikerhon ikkunassa – ja voi mitä kaikkea siitäkin seuraa. Hauskuus kumpuaa jälleen kerran Beckyn holtittomasta shoppailusta. Hänestä on toki sarjan edetessä tullut hieman vastuullisempi kuluttaja, sillä hänen sisarensa Jess on hänen täydellinen vastakohtansa mitä tulee shoppailuun. Mikään roolimalli Becky ei kyllä shoppailun suhteen ole, mutta onneksi ei tarvitsekaan. 

Sivujuoniahan romaanissa on vaikka ja millä, kuten kaikissa Himoshoppaajissa. Becky on esimerkiksi aloittanut uudessa työssä Suzen ja Tarquinin kartanon matkamuistomyymälässä, missä hän innostuu keksimään hyggen tilalle uuden termin "sprygge", jonka syvin merkitys liittyy iloon ja on ehkä jonkun mukaan tullut Norjasta. Vai oliko se sittenkin Suomesta? Lisäksi kauppaan sattuu hänen entinen poikaystävänsä, nykyään tunnettu rock-muusikko, joka on sattumalta muuttanut samaan kylään. Beckyllä menee vähän överiksi, kun hän yrittää tehdä exäänsä vaikutusta. Lisäksi pitäisi olla koko ajan aktiivinen Minnien koulun projekteissa ja etenkin joulunäytelmässä. Huumoria kirja siis todellakin pursuaa, mutta lopulta päästään kuitenkin joulun todellisen merkityksen äärelle. Kirja on siis mitä täydellisintä luettavaa Beckyn ja joulun ystäville!

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 46. kirjassa syödään herkkuja.

Sophie Kinsella: Himoshoppaajan joulu. Wsoy 2021. Suomentanut: Kaisa Kattelus. 398 sivua. Alkuteos: Christmas Shopaholic. 2019.

*Kirja on saatu arvostelukappaleena Wsoy:lta.

Kommentit

  1. Pitäisiköhän ensi vuonna todella haastaa itsensä ja lukea joku Himoshoppaaja? :D Ei ole yhtään omaa genreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kannattaa kyllä haastaa itseään ja lukea jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta. :) Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä osasta.

      Poista

Lähetä kommentti