Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus

Olen postannut tänä syksynä blogiin aika harvakseltaan, ja vielä olisi kirjoitettavaa yhdestä sun toisesta loppuvuonna luetusta kirjasta, vaikka pakko myöntää, etten ehtinyt loka-marraskuussa montaa kirjaa lukea. Agatha Christien Idän pikajunan arvoituksen otin mukaan, kun matkustin lokakuun puolessa välissä yöjunalla Lappiin. Ajattelin, että ensimmäiseen yöjunamatkaani sopii varsin mainiosti tämä klassinen Idän pikajunaan sijoittuva dekkari – ja niinhän se olikin täydellinen seuralainen junamatkalla!

Luin Idän pikajunan arvoituksen edellisen kerran syksyllä 2019 ja kirjoitin kirjasta silloin blogiin pidemmin, sillä olin vastikään nähnyt siitä myös teatteriversion Suomenlinnan kesäteatterissa. Idän pikajunan arvoitus on myös yksi niistä Christien romaaneista, jonka olen lukenut monia kertoja sekä nähnyt siitä useita eri filmatisointeja, joten muistin tällä kerralla sitä lukiessani varsin hyvin kirjan juonen. Se ei silti haitannut, koska tunnelma on tässäkin kirjassa kaikki kaikessa! Yöjunan kolistellessa eteenpäin oli ihanaa syödä karkkia ja käpertyä VR:n vanhassa hytissä peiton alle lukemaan Hercule Poirot'n ajatuksia ja tunnelmoimaan vanhanaikaista yöjunatyyliä, jossa matkustajat illallistavat pitkällä kaavalla ravintolavaunussa ja sen jälkeen konduktööri käy petaamassa heille vuoteet omiin hytteihin.

Kun edellisestä postauksesta ei ole kovin pitkä aika, en aio tällä kerralla myöskään esitellä sen kummemmin esimerkiksi teoksen juonta, siitä voitte lukea aiemmasta postauksesta. Kuten myös jo edellisellä kerralla kirjoitin, ei tämä romaani ole mielestäni mitenkään Christien parhaimmistoa, mutta yllättävä se kyllä on, ja lumen saartaman junan luoma miljöö on kaikessa suljetussa ilmapiirissään täynnä hyytävää tunnelmaa. Christie käyttää kovasti aikaa henkilöhahmojensa esittelyyn, ja kirjan puolivälin kuulustelut tuntuvat kestävän turhan pitkään. Hänen kansainvälinen henkilöhahmokaartinsa on kuitenkin varsin mielenkiintoinen: siihen kuuluu niin kreivejä, ruhtinattaria, everstejä kuin ruotsalaisia ja saksalaisia  seuraneitejäkin sekä tietenkin junan konduktöörejä. Romaani on laajasta henkilöiden kuulustelusta huolimatta nopealukuinen, sillä kukapa ei haluaisi selvittää murhaajan henkilöllisyyttä, kun jonkun junassa olijan on pakko olla syyllinen. 

Tällä kertaa luin kirjasta myös uuden käännöksen. Jaakko Kankaanpään suomennos on onnistunut, vaikka hän alkusanoissaan kertookin työskentelyn olleen myös hankalaa erityisesti Poirot'n puheenparren sekä kansainvälisen matkustajakunnan vuoksi. Kankaanpää on kuitenkin mielestäni saanut luontevasti tuotua esiin niin Poirot'n kuin muidenkin matkustajien tyylit, ja romaanin lukeminen tuntui vaivattomalta, kuten hyvää suomennosta lukiessa kuuluukin. On mukavaa saada uusia hyviä suomennoksia näistä Christien klassikkodekkareista, niitä toivoisi enemmänkin. 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Idän pikajunan arvoituksen kohtaan 31. jännityskirja tai dekkari.

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus. Wsoy 2017 (Ensimmäinen suomenkielinen painos v. 1937). Alkuteos: Murder on the Orient Express. 1934. Suomentanut: Jaakko Kankaanpää. 310 sivua.