Siirry pääsisältöön

Sophie Kinsella: Christmas Shopaholic


Vielä vähän jouluisia tunnelmia, vaikka joulusta onkin jo hetki vierähtänyt. Joulukuiselta Lontoon-matkaltani tarttui mukaan Sophie Kinsellan Christmas Shopaholic. Joulu ja himoshoppaaja Becky - mikä ihana yhdistelmä! Kirja on jälleen kerran taattua ja hulvatonta viihdettä, kun Becky pääsee vuorostaan emännöimään joulua eikä mikään tunnu menevän kuten hän on suunnitellut. Joulun aikaan luettuna tämä romaani oli todella mainio. Nyt on toki joulut jo juhlittu, ja itsekin olen jo joulukoristeet ehtinyt kotoa raivata laatikoihin odottamaan ensi kertaa. Ehkäpä tästä sitten vinkkiä ensi jouluksi josko romaani ehditään siihen mennessä myös suomentaa.

Christmas Shopaholic on jo yhdeksäs osa Kinsellan Himoshoppaaja-sarjaa. Sarjan kaksi edellistä osaa Shopaholic to the Stars ja Shopaholic to the Rescue sijoittuivat molemmat Amerikkaan, mikä mielestäni vei niistä parhaimman terän. Molempien osalta toivoinkin, että tapahtumat palaisivat jälleen Britanniaan ja tässä osassa se toimiikin taas oikein mainiosti. Siitä onkin jo aikaa, kun olen viimeksi lukenut himoshoppaajia ja varsinkin sarjan ensimmäisten osien lukemisesta on jo vuosikaudet, mutta tähän oli kyllä aika ihanaa uppoutua juuri sen vuoksi, että pääsi tuttujen hahmojen pariin. Lisäksi jouluteema saa kaltaiseltani jouluintoilijalta kyllä ehdottomasti plussaa.

Becky ja Luke ovat muuttaneet maaseudulle lähelle Beckyn vanhempia ja tämän parasta ystävää Suzea, jonka kotikartanon matkamuistoputiikissa Becky on nyt myös töissä. Beckyn vanhemmat kuitenkin yllättävät kaikki kertoessaan muutostaan Lontooseen nuorekkaaseen kaupunginosaan Shoreditchiin. Becky ei voi uskoa korviaan, kun kuulee että he aikovat antaa oman talonsa hetkeksi Beckyn sisaren Jessin asuttavaksi ja lähteä itse Lontooseen. Tästä seuraa se, että vanhemmat toivovat  Beckyn emännöivän joulua. Yllättäen myös naapurustosta yksi jos toinenkin kutsuu itsensä Beckyn luo jouluksi ja hän meinaa hieman ylireagoida alkaessaan suunnitella täydellistä joulujuhlaa kaikille.

Shoppailu on toki edelleen Beckyn kompastuskivi. Nyt hänen pitäisi saada ostettua tyttärelleen Minnielle tämän toivoma lahja, jokin täydellinen lahja aviomiehelle Lukelle (ei missään nimessä tylsää partavettä vaan jotain erikoisempaa) sekä tietenkin kaikki koristeet ja ruuat joulua varten kotiin. Silti pitäisi muistaa rajoittaa yletöntä ostelua ilmastonmuutoksen vuoksi. Becky onkin ostanut kestokassin ostoksilleen. Paitsi että hän ei ole ostanut niitä vain yhtä vaan hän on ostanut niitä suunnilleen joka kerta ollessaan ostoksilla ja hänellä on niitä kokonainen pursuava kaapillinen täynnä kotona. Lisäksi netistä on aivan liian helppoa tilailla kaikenlaista ja Luke meinaa hermostua, kun nettikauppojen pahvilaatikoita on koko eteisaula pullollaan. Huumori kumpuaakin siitä, ettei Becky pysty muuttamaan tapojaan aivan täysin, vaikka kovasti sitä yrittääkin.

Sivujuonia on romaanissa jos jonkinlaisia, mutta lopulta päästään itse jouluun, vaikka kaikki onkin tietysti lähellä peruuntua. Tärkein sanoma on kuitenkin arvattavasti perheen ja ystävien kanssa jouluna vietetyn ajan merkittävyys, ja on ihanaa miten tällainenkin viihderomaani on kuitenkin lopulta aika lämmin ja sanomaltaan lopulta kaunis kaiken hauskuuden ja hassuttelunkin jälkeen. Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjan ystäville tämä on ihan ehdoton luettava!

Christmas Shopaholic on vielä toisiksi viimeinen viime vuoden lukuhaasteen kirja. Sijoitan sen haasteessa kohtaan 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.

Sophie Kinsella: Christmas Shopaholic
Bantam Press 2019
366 sivua

Kommentit