Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (Elina)

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Tammi 2014

559 sivua

Valtosen vuonna 2014 Finlandia-palkittu He eivät tiedä mitä tekevät on ollut minulla lainassa Hannalta jo pienen ikuisuuden, mutta viimeinkin sain sen kahlattua läpi. Hanna onkin kirjoittanut romaanin juonesta ja teemoista jo varsin yksityiskohtaisesti täällä.

Romaanin alku tuntui jokseenkin puuduttavalta (kenties Joen ja Alinan rakkaussuhteen alku ei tuntunut lopulta kovin kiinnostavalta), mutta siitä päästyäni tuntui että teksti lähti aivan eri tavalla lentoon ja loppu olikin sitten erittäin mielenkiintoista ja paikoin jopa jännityskirjamaisen ahmittavaa luettavaa. Romaani pyörii amerikkalaisen tutkijan Joe Chayefskin ympärillä. Hän on ollut naimisissa suomalaisen Alinan kanssa ja heidän poikansa Samuel on jo täysi-ikäinen. Joen elämä on kuitenkin Baltimoressa uuden perheensä kanssa. Idylliä järkyttävät eläinkokeita vastustavat aktivistit, jotka tuhoavat Joen työhuoneen ja uhkaavat hänen perhettään. Epäselvää on Samuelin osuus tapahtumiin, sillä kaukana isästään kasvanut poika on pyörinyt epämääräisillä nettifoorumeilla ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja on yllättäen matkustanut jenkkeihin. Soppaan lisätään myös Joen tyttären Rebeccan saama iAm-laite, uuden sukupolven iPhone, joka on saanut teinitytön aivan pauloihinsa.

iAm-laite on mielestäni yksi mielenkiintoisimpia asioita koko romaanissa. Laite on suorastaan ahdistava, silti nerokas ja pelottavaa kyllä, varmasti joskus aivan mahdollinen. Kuten nyt jo tuntuu, monet tuijottavat jatkuvasti älypuhelintaan. Entä jos riittäisi että laitat vain "tassut" päähän ja yhtäkkiä kaikki puhelimen mahdollisuudet olisivat siinä silmiesi edessä. Tuntuu aika hurjalta ajatukselta, että laite pääsisi suoraan aivoihin ja valinnat tapahtuisivat jo melkein ennen kuin niitä ehtisi edes ajatella. Joe on aluksi varautunut laitetta kohtaan, mutta Rebeccalta sen kiellettyään alkaa kuitenkin sitä kokeilla öisin ja huomaa pelottavan pian jäävänsä koukkuun iAm-maailmaan.

Kuten Hanna kirjoittaa, on romaanissa aivan valtava määrä painavia teemoja. Olen kuitenkin hieman eri mieltä hänen kanssaan sillä mielestäni Valtonen jää hieman rämpimään liian monien teemojen kanssa. Ehkä jokusen juonipolun olisi voinut jättää välistä, teemat aina ihmissuhteista (Joen ja Alinan, Samuelin ja Kertun, Samuelin ja Joen, Joen ja tyttärien, Joen ja uuden vaimon suhde näin muutamia mainitakseni), eläinkokeista, yksinäisyydestä ja eristäytymisestä, mainonnasta, teknologiasta ja lääketeollisuudesta tuntuvat lopulta aika musertavilta. Kenties keskittyminen selvästi joko eläinkokeisiin tai iAm-laitteen tuomiin ongelmiin olisi voinut olla hyvä ratkaisu. Toisaalta tarkoituksena on nimenomaan rinnastaa myös nuo asiat keskenään - tunsihan Joe olonsa kuin koeläimeksi kokeillessaan luvatta tyttärensä iAm-laitetta tietämättä mitä se oikeastaan hänelle tekee ja miten vaikuttaa. Pakko silti myöntää, että yllättävän hyvin Valtonen onnistuu tämän valtavan määrän teemoja limittämään keskenään, vasta jälkikäteen lukukokemusta pohtiessani huomasin miten paljon ajateltavaa kirja antoi.

Hanna pohtii myös romaanin mustaa huumoria. Se on toinen seikka, jossa olen hieman eriävää mieltä. Itse en kokenut romaania kovinkaan hauskaksi - päinvastoin se oli mielestäni monin paikoin lähes ahdistava. Ymmärrän kyllä mitä Hanna hakee huumorilla takaa. Onhan esimerkiksi koomista, että neurologian professori joutuu tyttäreltään salaa käyttämään uutta iAm-laitetta, ei ymmärrä miten se toimii, jää siihen täysin koukkuun, pelaa yöt läpi formula-simulaattoria ja jää tästä kaikesta tietenkin kiinni tyttärelleen. Silti tulevaisuuden maailma iAm-laitteineen ja pelkkä ajatus siitä millaista olisi jos mainostajat todella pääsisivät pään sisälle tuntuu epämiellyttävältä. Amerikkalaisuuden ytimeen Valtonen kyllä osuu vallan mainiosti, hän osaa kuvata amerikkalaista päähenkilöään varsin vaivatta ja paikoin voisi ajatella olevan käännöskirjastakin kyse kun kulttuuria kuvataan niin tarkkanäköisesti. Kirjailijan Amerikassa viettämä aika kuultaa läpi tekstistä ja Suomikin joutuu suurennuslasin alle, monesti hieman naurettavassa valossa ja näissä kohdin mielestäni huumoriakin on.

Kaikkiaan romaani on hieman junnaavan alun jälkeen oikein mainiota luettavaa ja se todellakin tuntuu hyvin ajankohtaiselta teokselta kaikin puolin, täysin palkintonsa ansainnut opus. Lukuhaasteessa ajattelin romaanin sijoittaa kohtaan 18: kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa. Se sopisi myös esim. kohtiin 2, 11, 43.